tiistai 9. lokakuuta 2012

Lokakuulaihdutus, 6.-9. päivä

Se, etten ole kirjoittanut, ei johdu siitä, että olisin luovuttanut, vaan siitä, etten ole ehtinyt kirjoittaa.

Olen liikkunutkin, mutta nyt siihen tulee - toivottavasti vain pieni - tauko, sillä olen flunssassa. Lauantaina juoksin intervallilenkin tapaisen. Inhoan intervallilenkkejä, mutta tein niin, että juoksin tavanomaisen 7 km lenkin, jonka aikana otin aika ajoin pieniä spurtteja. Sunnuntain venyttely jäi puoleen tuntiin sen vuoksi, että olimme Espoossa katsomassa Finlandia Trophy -luistelukilpailua. Eilen maanantaina olin jo flunssassa, mutta halusin silti mennä jumppaan ja menin. Ehkä ei olisi kannattanut. Nyt olo ei ole kehuttava.

Ruokavalio ei tässä vaiheessa ihastuta. Olen kyllästynyt erityisesti kaalin rouskuttamiseen. Tänään lounaalla söin sen tilalta salaattia. En usko ainakaan lihovani salaattia syömällä, mutta tietysti minulta voi nyt jäädä jotain ravitsemuksellisesti elintärkeää saamatta, kun en syö tänään kaalia. Hui.

Muitakin mielitekoja on. Lauantai-iltaisen punaviinihoukutuksen vältin, vaikka mieli olisi sitä huutanut intervallilenkin ja saunan jälkeen. Tänään kaupassa olisin halunnut vaikka mitä.

Tavat ovat sitkeässä. Vaikka ruoan jälkeen ei teekään mieli enää makeaa, on vaikea esimerkiksi syödä pelkkiä vihanneksia salaatissa. Tahtoisin lisätä siihen hedelmiä ja juustoa.

Sunnuntaina oli hiilaripäivä, jolloin sai syödä aamupalalla rahkaa, lounaalla ruisleipää, välipalalla banaania ja maitoa ja päivällisellä riisiä. Tuntui, että piti syödä järkyttävän paljon. Toisaalta aikaa kaiken maailman raastevuorten syömiseen ei olisi ollut, koska olimme luistelukilpailuissa, eikä katsomoon saanut viedä eväitä.

Ensimmäisen viikon punnituksessa vaaka näytti 300 gramman pudotusta. Ei siis aihetta bileisiin vielä, mutta muut lukemat motivoivat jatkamaan: rasvaa -1.3%, lihasta +0.9%. Mittanauhalukemat olivat myös mukava yllätys. Esimerkiksi vyötäröltä oli lähtenyt 6 cm!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti