perjantai 5. lokakuuta 2012

Lokakuulaihdutus, 5. päivä

Viides päivä on illassa jo, ja kuuri etenee loistavasti. Jopa niin hyvin, että välillä unohdan syödä. Välipalan esimerkiksi söin kolme tuntia myöhässä. Otin hieman vapauksia ja lisäsin lounaaseeni porkkanaa, punasipulia ja punakaalia. En vain jaksa samaa kaali-kurkku-tomaatti-paprikasalaattia loputtomiin. Sama käy kyllä jossain vaiheessa sen kalan kanssa. Jonain päivänä repäisen ja syön sen tilalta papuja tai linssejä.

Lisäsin kuntosaliharjoittelussa toistoja. Viiden kilon käsipainoilla jaksaa joitakin liikkeitä huomattavasti enemmän kuin kolme kertaa kaksitoista toistoa. En ole koskaan oikein innostunut saliharjoittelusta. Minun lajini ovat olleet juoksu, pyöräily ja uinti. Nyt kuntosaleilu tuntuu yllättävän kivalta. Pimeä ja sateinen syksy kai houkuttaisi sohvalle, mutta on silti aika mieltä  ylentävää  treenata sen sijaan samalla, kun koko perhe on kokoontunut tv:n ääreen katsomaan Vain elämää -ohjelmaa. Viuhti rupesi välillä personal trainerikseni ja neuvoi, miten teen esim. selkäliikkeen tehokkaammin. Ja niin se on, että viisi kertaa viikossa taitoluisteleva tyttäreni osaa nämä asiat minua paremmin.

Tänä aamuna oli painoa puoli kiloa vähemmän, jihuu. Rasvaprosentti oli prosentin pienempi kuin alussa, lihaksia oli 0.2% enemmän. Mutta kuten sanottu, en aivan luota noihin tuloksiin, ja nehän voivat vaihdella eri päivinäkin. Masennun kyllä, jos paino ei lokakuun aikana tipu useita kiloja, mutta ihan vielä sentään en.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti