On hassua, mutta olen alkanut laihtua älä laihduta -ohjelmalla, vaikka tähänastiset ainoat ponnistukset ovat olleet: en saanut katsoa televisiota ensimmäisenä päivänä, toisena päivänä piti kirjoittaa 15 minuuttia, ja tänään en ole saanut juoda lempijuomaani. Kirjaa lukiessani tulen kuitenkin ajatelleeksi tapojani ja tottumuksiani, eivätkä kaikki ole huonoja. Kävelen esimerkiksi melkein joka päivä pitkän vaunulenkin. Näitä tapoja ei tarvitse muuttaa. On silti monia, joita kannattaa muuttaa, kuten kolme lattea päivässä -tahti. Koska tänään en sitä saanut, heräsin ajattelemaan, että ehkä yksi riittäisi. Aina sitä ei tarvitsisi juoda aamulla. Ja ehkä joskus sen voisi jättää kokonaan pois ja juoda vaikka mehua. Tai teetä tai kaakaota. Tai... Lista on pitkä. Kuinka paljosta jääkään paitsi, kun tekee aina samalla tavalla. En ajatellut olevani tapojeni orja, mutta kun nyt mietin, niin olenhan minä. Se, mikä tapa on jäänyt heti pois, on toinen ruoka. En tarvitse sitä, mutta olen lasten kanssa tottunut. Ja voinhan sen joskus syödäkin, ei se ole huono tapa. Tässä Älä laihduta -ohjelmassa vain paljastuu minusta itsestä aika nopeasti, mitä haluan - ja mitä tarvitsen, sekä se, miten olen tottunut elämään. En nyt kuitenkaan hehkuta ohjelmaa enempää ennen kuin näen, mitä tämä minun ulkonäölleni tekee.
Tänään olen syönyt, mitä on huvittanut: aamulla pikapuuroa, koska halusin uuden elämyksen (miksi ne puurot muuten ovat makeutettuja?) ja koska en yleensä syö puuroa. Lisäksi join kahvia ja vettä. Kerhossa join kahvia ja söin karjalanpiirakan, koska oli nälkä. Kahvi on muuten todella pahaa. Siis suodatinkahvi. En taida juoda sitä vähään aikaan. Lounaaksi söin pinaattikeittoa, kananmunan, tomaatin, tumman leivän oivariinilla ja join vissyä. Päivällisaikaan ei ollut nälkä. Musiikkiluokkien vanhempainyhdistyksen kokouksessa söin proteiinipatukan ja illalla rahkapurkin ja banaanin ja vettä. Ei kovin epäterveellinen päivä, vaikka sainkin itse valita, mitä söin.
torstai 19. syyskuuta 2013
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Laihdu, älä kuihdu
Tuntuu, etten ole edistynyt yhtään, mutta olenpa sittenkin, kun tuon edellisen tekstini luin. Painoin heinäkuun puolivälissä 62, ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin painan 59 kg. Kolme kiloa on siis lähtenyt kahdessa kuukaudessa. Tahti ei suoranaisesti huimaa, mutta onhan se tyhjää parempi. Tuntuu silti, että olen tehnyt vaikka mitä laihtumisen edistämiseksi, eikä mikään tehoa.
Ensin laskin kaloreita Kalorilaskuri-sivuston ohjelmalla, jolla imettävän piti laihtua puoli kiloa viikossa. No, en laihtunut. Tuskastuin, koska kävelin joka päivä vaunujen tai tuplarattaiden kanssa puolitoista tuntia ja tein lihaskunto-ohjelman joka toinen päivä enkä silti laihtunut. Aloin lisäksi kaverin perässä 5+2-dieettiä, jossa syödään normaalisti viisi päivää ja paastotaan kaksi eli syödään vain 500 kcal. Tein tästä imetysversion, jossa söin muuten 1500 kcal/päivä paitsi kahtena päivänä viikossa söin 1000. Noudatin sitä muutaman viikon. Lopulta huomasin, että ne päivät, jolloin söin vain 1000 kcal, imetin kaikki illat - kokonaan. Ajattelin siis, etten voi sitä enää noudattaa. Koska paino vain jumitti, siirryin ohjelmaan, jossa syötiin 1200 kcal/päivä plus liikutut kalorit. Sen piti pudottaa puoli kiloa viikossa ilman imetystäkin, mutta niin se ei tehnyt. Aloin lopulta ihmetellä, miten en näe ollenkaan nälkää, vaikka syön muka vähän. Ja miksi en laihdu. Pannukakkuun aineksia punnitessani huomasin, että litra maitoa, jonka piti painaa kilon, painoi vaa`allani 760 g. Olin syönyt koko ajan neljäsosan liikaa- Ei ihme, etten laihtunut. Ostin uuden hienon Jamie Oliver -vaa`an, mutta siihen mennessä olin jo käyttänyt loppuun intoni punnita ja laskea kaloreita - samaan aikaan alkoi tuntua järjettömältä hoitaa jotain niin luonnollista asiaa kuin syöminen joidenkin numeroiden määräämänä. En edes kaloreita laskiessani miettinyt, onko minulla nälkä, vaan onko kaloreita vielä jäljellä, että voisin syödä jotain.
Siinä onkin ongelman ydin. Olen, kuten moni muukin, niin vieraantunut luonnosta, etten oikeasti tiedä, miten minun pitäisi syödä. Olen laihduttanut yli puolet elämästäni. Lopetin siis kalorinlaskennan ja ajattelin, että hitto soikoon, minun on osattava itse järjellä ajatella, miten minun pitää syödä. Syön pieniä annoksia ja vain silloin, kun on nälkä. En jätä herkkuja kokonaan pois, koska tämä ei ole kuuri. En voi noudattaa loppuelämääni herkutonta ruokavaliota, joten en noudata sitä nytkään. Näin ajattelin, ja harkitsin taas lukevani minua innoittaneen Ranskattaret eivät liho -kirjan. Muutaman päivän järkevää syömistä haettuani huomasin, että syön liian vähän, koska imetän taas kaikki illat. Koska en tiennyt, paljonko on liikaa, söin aivan liian pieniä annoksia. Lähdin kävelylle, kuten joka päivä koko ajan, ja päädyin kirjastoon. Siellä piti taas imettää, ja ajattelin nappaavani hyllystä jonkun kirjan imetyslukemiseksi. Löysin kirjan "Laihdu, älä laihduta". Lainasin sen ja luin sitä kirjastossa ja jopa kävellessäni kotiin. Vanhimmat tyttäreni näkivät kirjan (vahingossa) ja kutsuvat sitä "Laihdu, älä kuihdu" -kirjaksi.
Kirjassa ei edes juuri puhuta ruoasta, ja silti ohjelman avulla voi kuulemma laihtua kilonkin viikossa. Kirja on psykologinen opas sihen, miten voi kitkeä syömistottumusten taustalla olevat huonot tavat. Siinä on tehtävä jokaiselle päivälle viiden viikon ajan. Aloitin ohjelman noudattamisen eilen, ja eilisen tehtävä oli: älä katso televisiota. En olisi katsonut muutenkaan, joten päätin olla lukematta, sillä sitä teen joka ilta. Jos tarkoitus oli karsia passiivinen tekeminen, lukeminen on minulle sitä. Vaikka lukeminen on hyödyllistä monin tavoin, on se kuitenkin toisten elämien seuraamista, ei omaa elämistä. No, elän hiukan eri tilanteessa kuin sellaiset kirjassa kuvatut ihmiset, jotka töistä tullessaan lösähtävät sohvalle ja tuijottavat aivottomina televisiota loppuillan, vaikka asioita pitäisi tehdä. En juuri ehdi edes pyörähtää olohuoneessa päivän aikana, ja jos lähestyn televisiota, laitan sieltä Pikkukakkosen kaksivuotiaalle päälle, jotta saan rauhassa tehdä ruokaa. En tässä elämäntilanteessa, neljän lapsen äitinä, juuri ole siitä syystä ylipainoinen, että mässäilisin tv:n ääressä illat. Silti jostain kumman syystä, kun eilen aloin tiedostaa tapojani ja tottumuksiani, painoin tänään 600 g vähemmän kuin eilen. Ihmettelen suuresti, koska en ole saanut painoani ennen tätä heilahtamaan kertaakaan 58.n puolelle. Söin eilen omenapiirakkaa ja pari riviä suklaatakin, kun normaalisti minulle olisi riittänyt kahvin kanssa kaksi palaa suklaata TAI puolet siitä omenapiirakkapalasesta, jonka eilen söin. Tietenkin voi olla niinkin, että todella olen syönyt liian vähän, ja elimistö ei siksi ole luovuttanut rasvaa, ja nyt, kun söin eilen enemmän, paino vihdoin putosi. Toki tiedän, etten voi laihtua paljonkaan, jos jatkan mässäämistä. Silti olen aika innoissani kokeilemassa tätäkin ohjelmaa. Kaikki uusi kiinnostaa, ja varsinkin, kun tässä on kyse psykologiasta, ei matematiikasta painonhallinnassa. Sillä totta kai se on minun pienestä pääkopastani kiinni, kuinka paljon syön.
Yksi hyvä oivallus, jonka kirjan alkupuolelta sain, oli se, että nuoret ihmiset ovat harvemmin lihavia kuin keski-ikäiset, koska heille on kaikki uutta eivätkä he ole ehtineet luoda haitallisia tapoja. Siksi aloin olla yhtä kokeilunhaluinen (no, en aivan kaikessa) kuin nuoret. Söin vain yhden lämpimän ruoan, koska en tarvinnut toista. Niin tein nuorenakin. Vasta mieheni myötä olen ajautunut syömään kahta lämmintä ruokaa päivässä eikä se tunnu sopivan minulle. NIIN, tiedän, ettei terveellisistä ja hyvistä tavoista ole tarkoitus päästä eroon, mutta aion nyt tuuletella tapojani vähän laajemmastikin. Käyttäydyin kuten nuori siinäkin, että tyttäreni treenien aikana vaunukävelin kauppaan ja ostin pelkän kivennäisvesipullon. En oikeasti tiedä, milloin olen viimeksi käynyt kaupassa ostamatta sieltä viittä litraa maitoa ja muutamaa kassillista kaikkea perhe-elämään tarvittavaa. Nyt kävin. Lisäksi mietin tapojani, tein asioita hieman eri tavalla ja tulos oli -600 g edellispäivään. Ei hassummin.
Tämän toisen päivän tehtävä on kirjoittaa jotakin 15 minuuttia. Siksi kirjoitin vihdoin tätä blogia. En lupaa kirjoittaa joka päivä, koska en hanki tapoja (!), mutta välillä raportoin, kuinka edistyn. Huomisen tehtävä on olla juomatta lempijuomaani. Näen, mihin tällä pyritään! En saa juoda lattea, joten en saa syödä kahvisuklaatanikaan tai leivonnaista. Sen sijaan kärsin ankarasta päänsärystä, jota kahvin puutos minussa aiheuttaa. Mälsää, mutta toisaalta odotan tätäkin tehtävää innolla. Varmasti syön terveellisemmin, kun en juo kahvia tai syö sen kanssa mitään.
Ensin laskin kaloreita Kalorilaskuri-sivuston ohjelmalla, jolla imettävän piti laihtua puoli kiloa viikossa. No, en laihtunut. Tuskastuin, koska kävelin joka päivä vaunujen tai tuplarattaiden kanssa puolitoista tuntia ja tein lihaskunto-ohjelman joka toinen päivä enkä silti laihtunut. Aloin lisäksi kaverin perässä 5+2-dieettiä, jossa syödään normaalisti viisi päivää ja paastotaan kaksi eli syödään vain 500 kcal. Tein tästä imetysversion, jossa söin muuten 1500 kcal/päivä paitsi kahtena päivänä viikossa söin 1000. Noudatin sitä muutaman viikon. Lopulta huomasin, että ne päivät, jolloin söin vain 1000 kcal, imetin kaikki illat - kokonaan. Ajattelin siis, etten voi sitä enää noudattaa. Koska paino vain jumitti, siirryin ohjelmaan, jossa syötiin 1200 kcal/päivä plus liikutut kalorit. Sen piti pudottaa puoli kiloa viikossa ilman imetystäkin, mutta niin se ei tehnyt. Aloin lopulta ihmetellä, miten en näe ollenkaan nälkää, vaikka syön muka vähän. Ja miksi en laihdu. Pannukakkuun aineksia punnitessani huomasin, että litra maitoa, jonka piti painaa kilon, painoi vaa`allani 760 g. Olin syönyt koko ajan neljäsosan liikaa- Ei ihme, etten laihtunut. Ostin uuden hienon Jamie Oliver -vaa`an, mutta siihen mennessä olin jo käyttänyt loppuun intoni punnita ja laskea kaloreita - samaan aikaan alkoi tuntua järjettömältä hoitaa jotain niin luonnollista asiaa kuin syöminen joidenkin numeroiden määräämänä. En edes kaloreita laskiessani miettinyt, onko minulla nälkä, vaan onko kaloreita vielä jäljellä, että voisin syödä jotain.
Siinä onkin ongelman ydin. Olen, kuten moni muukin, niin vieraantunut luonnosta, etten oikeasti tiedä, miten minun pitäisi syödä. Olen laihduttanut yli puolet elämästäni. Lopetin siis kalorinlaskennan ja ajattelin, että hitto soikoon, minun on osattava itse järjellä ajatella, miten minun pitää syödä. Syön pieniä annoksia ja vain silloin, kun on nälkä. En jätä herkkuja kokonaan pois, koska tämä ei ole kuuri. En voi noudattaa loppuelämääni herkutonta ruokavaliota, joten en noudata sitä nytkään. Näin ajattelin, ja harkitsin taas lukevani minua innoittaneen Ranskattaret eivät liho -kirjan. Muutaman päivän järkevää syömistä haettuani huomasin, että syön liian vähän, koska imetän taas kaikki illat. Koska en tiennyt, paljonko on liikaa, söin aivan liian pieniä annoksia. Lähdin kävelylle, kuten joka päivä koko ajan, ja päädyin kirjastoon. Siellä piti taas imettää, ja ajattelin nappaavani hyllystä jonkun kirjan imetyslukemiseksi. Löysin kirjan "Laihdu, älä laihduta". Lainasin sen ja luin sitä kirjastossa ja jopa kävellessäni kotiin. Vanhimmat tyttäreni näkivät kirjan (vahingossa) ja kutsuvat sitä "Laihdu, älä kuihdu" -kirjaksi.
Kirjassa ei edes juuri puhuta ruoasta, ja silti ohjelman avulla voi kuulemma laihtua kilonkin viikossa. Kirja on psykologinen opas sihen, miten voi kitkeä syömistottumusten taustalla olevat huonot tavat. Siinä on tehtävä jokaiselle päivälle viiden viikon ajan. Aloitin ohjelman noudattamisen eilen, ja eilisen tehtävä oli: älä katso televisiota. En olisi katsonut muutenkaan, joten päätin olla lukematta, sillä sitä teen joka ilta. Jos tarkoitus oli karsia passiivinen tekeminen, lukeminen on minulle sitä. Vaikka lukeminen on hyödyllistä monin tavoin, on se kuitenkin toisten elämien seuraamista, ei omaa elämistä. No, elän hiukan eri tilanteessa kuin sellaiset kirjassa kuvatut ihmiset, jotka töistä tullessaan lösähtävät sohvalle ja tuijottavat aivottomina televisiota loppuillan, vaikka asioita pitäisi tehdä. En juuri ehdi edes pyörähtää olohuoneessa päivän aikana, ja jos lähestyn televisiota, laitan sieltä Pikkukakkosen kaksivuotiaalle päälle, jotta saan rauhassa tehdä ruokaa. En tässä elämäntilanteessa, neljän lapsen äitinä, juuri ole siitä syystä ylipainoinen, että mässäilisin tv:n ääressä illat. Silti jostain kumman syystä, kun eilen aloin tiedostaa tapojani ja tottumuksiani, painoin tänään 600 g vähemmän kuin eilen. Ihmettelen suuresti, koska en ole saanut painoani ennen tätä heilahtamaan kertaakaan 58.n puolelle. Söin eilen omenapiirakkaa ja pari riviä suklaatakin, kun normaalisti minulle olisi riittänyt kahvin kanssa kaksi palaa suklaata TAI puolet siitä omenapiirakkapalasesta, jonka eilen söin. Tietenkin voi olla niinkin, että todella olen syönyt liian vähän, ja elimistö ei siksi ole luovuttanut rasvaa, ja nyt, kun söin eilen enemmän, paino vihdoin putosi. Toki tiedän, etten voi laihtua paljonkaan, jos jatkan mässäämistä. Silti olen aika innoissani kokeilemassa tätäkin ohjelmaa. Kaikki uusi kiinnostaa, ja varsinkin, kun tässä on kyse psykologiasta, ei matematiikasta painonhallinnassa. Sillä totta kai se on minun pienestä pääkopastani kiinni, kuinka paljon syön.
Yksi hyvä oivallus, jonka kirjan alkupuolelta sain, oli se, että nuoret ihmiset ovat harvemmin lihavia kuin keski-ikäiset, koska heille on kaikki uutta eivätkä he ole ehtineet luoda haitallisia tapoja. Siksi aloin olla yhtä kokeilunhaluinen (no, en aivan kaikessa) kuin nuoret. Söin vain yhden lämpimän ruoan, koska en tarvinnut toista. Niin tein nuorenakin. Vasta mieheni myötä olen ajautunut syömään kahta lämmintä ruokaa päivässä eikä se tunnu sopivan minulle. NIIN, tiedän, ettei terveellisistä ja hyvistä tavoista ole tarkoitus päästä eroon, mutta aion nyt tuuletella tapojani vähän laajemmastikin. Käyttäydyin kuten nuori siinäkin, että tyttäreni treenien aikana vaunukävelin kauppaan ja ostin pelkän kivennäisvesipullon. En oikeasti tiedä, milloin olen viimeksi käynyt kaupassa ostamatta sieltä viittä litraa maitoa ja muutamaa kassillista kaikkea perhe-elämään tarvittavaa. Nyt kävin. Lisäksi mietin tapojani, tein asioita hieman eri tavalla ja tulos oli -600 g edellispäivään. Ei hassummin.
Tämän toisen päivän tehtävä on kirjoittaa jotakin 15 minuuttia. Siksi kirjoitin vihdoin tätä blogia. En lupaa kirjoittaa joka päivä, koska en hanki tapoja (!), mutta välillä raportoin, kuinka edistyn. Huomisen tehtävä on olla juomatta lempijuomaani. Näen, mihin tällä pyritään! En saa juoda lattea, joten en saa syödä kahvisuklaatanikaan tai leivonnaista. Sen sijaan kärsin ankarasta päänsärystä, jota kahvin puutos minussa aiheuttaa. Mälsää, mutta toisaalta odotan tätäkin tehtävää innolla. Varmasti syön terveellisemmin, kun en juo kahvia tai syö sen kanssa mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)