perjantai 11. lokakuuta 2013

Laihduttaminen kielletty!

Sokerilakko ei kestänyt päivääkään. Heti kun kielsin sen itseltäni, ryntäsin herkkukaapille ja ahdoin sisääni ristiäisistä jääneitä pikkuleipiä ja suklaata niin paljon, että tuli paha olo. Kielletty hedelmä kiehtoo. Siksi olenkin päättänyt, ettei mikään ole kiellettyä. En olekaan syönyt mitään herkkuja tuon päätöksen jälkeen. Ei huvita, koska haluan todellakin laihtua.

Aloin myös samalla Älä laihduta -ohjelman alusta, koska ohjelman toinen viikko ei toiminut ristiäisvalmistelujen takia. Kiloja on lähtenyt nyt kolmessa päivässä puolitoista. Olen siis ollut katsomatta televisiota yhden päivän (oikeasti kolme, koska en katso televisiota), kirjoittanut päiväkirjaa (toisen päivän tehtävä), ollut juomatta kahvia tai teetä (kolmannen päivän tehtävä) ja tänään olen kävellyt kaksi tuntia miettien elämääni (tehtävänä oli 15 min, mutta eihän se nyt riitä mihinkään, kun on niin vaiherikas elämä kuin minulla). Huomisen tehtävä on laittaa kello soimaan tuntia aiemmin kuin tavallisesti. Viuhti tarvitsee herättää treeneihin klo 8, herään siis seitsemältä. Ei paha. Titiuu saattaa herättää jo aiemmin. Olen tehnyt myös viikon kaksi lisätehtävää. Olen tehnyt sellaisen kotityön, jota en normaalisti tee (tyhjentänyt kompostin) ja kuunnellut senegalilaista musiikkia (mikä ei myöskään kuulu päivittäiselle soittolistalleni).

Miksi tämä ohjelma toimii, vaikkei siinä puhuta mitään ruoasta vaan tehdään vain hullulta kuulostavia tehtäviä? Idea on toisaalta siinä, että koska mikään ei ole kiellettyä, mihinkään ei tule pakkomiellettä. Toisaalta ohjelma ohjaa tutkimaan omaa itseä, esim.käyttäytymistä ryhmässä ja persoonallisuuden eri puolia, jolloin esille nousee halu laihtua. Tavallisessa laihdutuskuurissa nousee vain halu syödä enemmän ja eri asioita kuin mikä on "sallittua". Lisäksi vielä ohjelma ohjaa käyttäytymään kuin nuori, siis tekemään erilaisia asioita kuin mihin on tottunut. Nuorethan ovat usein hoikkia, koska heillä ei ole tapaa juoda ilrapäiväkahveja ja syödä juustoja perjantai-iltaisin ja pihvejä kermaperunoilla sunnuntaipäivällusillä. Ja niin edelleen. Nuorten elämä on niin täynnä uusia asioita, etteivät he aina muista edes syödä. Minun täytyy syödä, koska imetän, mutta yritän saada elämääni jotain uutta joka päivä tämän ohjelman avulla.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Jätti pois sokerin, laihtui 150 kg

Suunnilleen tuollainen lööppi oli vastassani, kun joku aika sitten seisoin kaupan kassajonossa. Mietin, ettei sokerin pois jättäminen pahaksi olisi, varsinkin, kun siitä puhutaan nykyään itse ilmestyskirjan petona ja aikamme pahimpana huumeena. Noh, sokeri ei minua varsinaisesti tapa, jos minulla on muutama liikakilo, mutta vauhdittaisiko sen poisjättäminen näiden kilojen karistamista? Kokeilen, voisinko olla kokonaan ilman sokeria jouluun asti.

Ei, en ole lopettanut älä laihduta -ohjelmaa, tämä on vain sen lieveilmiö. Ohjelmassa kun käsketään tehdä joka päivä jotain uutta. Tänään olen ollut ilman kahvia, kävellyt eri reittejä kuin tavallisesti ja ryhtynyt sokerilakkoon. Olen siis melko innokas ei-laihduttaja.

Painoa on tullut hieman lisää aiemmasta pudotetusta kilosta, koska meillä oli ristiäiset, ja olen valmistellut niitä niin tohinalla, etten ole viikkoon kunnolla noudattanut ohjelmaa. En ole kuunnellut siis itseäni ja sitä, mitä tarvitsen, vaan olen syönyt mitä sattuu. Rikoin kuitenkin rutiinini siinä, etten syönyt yksin juhlista jääneitä herkkuja vaan lähetin ne miehen työpaikalle kahvipöytään. Pienistä muutoksista saan varmasti aikaan sen, että paino tippuu haluamalleni tasolle.