tiistai 30. lokakuuta 2012

Linssi-kookossosekeitto, guacamole ja ananasunelma

Näissäkin resepteissä on karibialaisia makuja. Varsinkin kookoksiseen linssikeittoon olen ihastunut, vaikka Marttojenkin joskus Aamulehdessä ilmestynyt linssikeittoresepti on kovassa käytössä.

Linssi-kookossosekeitto

Tarvikkeet:
2 isoa sipulia
n. 5 valkosipulinkynttä
6 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl chilirouhetta, jauhetta tai 1 rkl chilikastiketta
2 dl punaisia linssejä
4 dl kookosmaitoa

Kuullota sipuleita öljyssä hetki. Lisää vesi, suola ja chili ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon linssit ja keitä seosta 10 minuuttia. Lisää lopuksi kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Soseuta. Koristele korianterilla tai muulla yrtillä.

Huomasin kaupassa, että aika monet kookosmaitomerkeistä sisälsivät jos jonkinlaista lisä- ja säilöntäainetta. Luomuversio oli lopussa, mutta onneksi huomasin, että Santa Marian Extra Creamy Coconut Milk Thailand ei sisältänyt mitään ylimääräistä. Sitä myydään pahvisissa 200 ml:n tötsissä. Tämä muille tällaisille lisäainekarttelijoille tiedoksi.

Guacamole

En yritä väittää, että guacamole olisi karibialainen ruoka, mutta se sisältää makuja, kuten avokado ja chili, joita Karibian alueella käytetään paljon. Lisäksi karibialainen ruoka on sekoitus useista eri kulttuureista. Siksi guacamolekin saa paikkansa tässä karibialaisten ruokien sarjassa. Tarjosin sitä ystävälleni Väinämöisen palttoonnappien päällä, eli kovin suomalaisessa ympäristössä.

2 kypsää avokadoa
2 punaista chiliä, siemenet poistettuina
1 valkosipulinkynsi
1 salottisipuli
2 rkl oliiviöljyä
yhden sitruunan mehu
suolaa
sileälehtistä persiljaa koristeluun

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra sisus lusikan avulla kulhoon. Lisää chili, valkosipuli ja sipuli paloina joukkoon yhdessä oliiviöljyn ja sitruunamehun kanssa. Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Lisää makusi mukaan suolaa. Karkeamman seoksen saat, jos survot avokadon haarukalla ja lisäät muut aineet käsin hienonnettuina.

Ananasunelma

Olin keittänyt jostain syystä riisiä viikonloppuna koko komppanialle, joten etsiskelin sellaista reseptiä, johon ylijäämän voisi käyttää. Löysin Penninvenyttäjän keittokirjasta (Marttaliitto ry) jälkiruokareseptin nimeltä Ananasunelma. Jotenkin jostain lapsuudesta muistan jonkin jälkiruoan, johon käytettiin riisiä. Tämä se ei ollut, mutta riisin sain mukavasti käytettyä. Sopii karibialaiseen ruokavalioon tämäkin jälkiruoka.

4 dl keitettyä riisiä
1 prk ananasmurskaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1/2-1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa

Sekoita keitetyn riisin joukkoon ananasmurska, jogurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Koristele ananaspaloilla ja tarjoa mahdollisimman kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti