Laihduttaminen kielletty!

Sokerilakko ei kestänyt päivääkään. Heti kun kielsin sen itseltäni, ryntäsin herkkukaapille ja ahdoin sisääni ristiäisistä jääneitä pikkuleipiä ja suklaata niin paljon, että tuli paha olo. Kielletty hedelmä kiehtoo. Siksi olenkin päättänyt, ettei mikään ole kiellettyä. En olekaan syönyt mitään herkkuja tuon päätöksen jälkeen. Ei huvita, koska haluan todellakin laihtua.

Aloin myös samalla Älä laihduta -ohjelman alusta, koska ohjelman toinen viikko ei toiminut ristiäisvalmistelujen takia. Kiloja on lähtenyt nyt kolmessa päivässä puolitoista. Olen siis ollut katsomatta televisiota yhden päivän (oikeasti kolme, koska en katso televisiota), kirjoittanut päiväkirjaa (toisen päivän tehtävä), ollut juomatta kahvia tai teetä (kolmannen päivän tehtävä) ja tänään olen kävellyt kaksi tuntia miettien elämääni (tehtävänä oli 15 min, mutta eihän se nyt riitä mihinkään, kun on niin vaiherikas elämä kuin minulla). Huomisen tehtävä on laittaa kello soimaan tuntia aiemmin kuin tavallisesti. Viuhti tarvitsee herättää treeneihin klo 8, herään siis seitsemältä. Ei paha. Titiuu saattaa herättää jo aiemmin. Olen tehnyt myös viikon kaksi lisätehtävää. Olen tehnyt sellaisen kotityön, jota en normaalisti tee (tyhjentänyt kompostin) ja kuunnellut senegalilaista musiikkia (mikä ei myöskään kuulu päivittäiselle soittolistalleni).

Miksi tämä ohjelma toimii, vaikkei siinä puhuta mitään ruoasta vaan tehdään vain hullulta kuulostavia tehtäviä? Idea on toisaalta siinä, että koska mikään ei ole kiellettyä, mihinkään ei tule pakkomiellettä. Toisaalta ohjelma ohjaa tutkimaan omaa itseä, esim.käyttäytymistä ryhmässä ja persoonallisuuden eri puolia, jolloin esille nousee halu laihtua. Tavallisessa laihdutuskuurissa nousee vain halu syödä enemmän ja eri asioita kuin mikä on "sallittua". Lisäksi vielä ohjelma ohjaa käyttäytymään kuin nuori, siis tekemään erilaisia asioita kuin mihin on tottunut. Nuorethan ovat usein hoikkia, koska heillä ei ole tapaa juoda ilrapäiväkahveja ja syödä juustoja perjantai-iltaisin ja pihvejä kermaperunoilla sunnuntaipäivällusillä. Ja niin edelleen. Nuorten elämä on niin täynnä uusia asioita, etteivät he aina muista edes syödä. Minun täytyy syödä, koska imetän, mutta yritän saada elämääni jotain uutta joka päivä tämän ohjelman avulla.

Jätti pois sokerin, laihtui 150 kg

Suunnilleen tuollainen lööppi oli vastassani, kun joku aika sitten seisoin kaupan kassajonossa. Mietin, ettei sokerin pois jättäminen pahaksi olisi, varsinkin, kun siitä puhutaan nykyään itse ilmestyskirjan petona ja aikamme pahimpana huumeena. Noh, sokeri ei minua varsinaisesti tapa, jos minulla on muutama liikakilo, mutta vauhdittaisiko sen poisjättäminen näiden kilojen karistamista? Kokeilen, voisinko olla kokonaan ilman sokeria jouluun asti.

Ei, en ole lopettanut älä laihduta -ohjelmaa, tämä on vain sen lieveilmiö. Ohjelmassa kun käsketään tehdä joka päivä jotain uutta. Tänään olen ollut ilman kahvia, kävellyt eri reittejä kuin tavallisesti ja ryhtynyt sokerilakkoon. Olen siis melko innokas ei-laihduttaja.

Painoa on tullut hieman lisää aiemmasta pudotetusta kilosta, koska meillä oli ristiäiset, ja olen valmistellut niitä niin tohinalla, etten ole viikkoon kunnolla noudattanut ohjelmaa. En ole kuunnellut siis itseäni ja sitä, mitä tarvitsen, vaan olen syönyt mitä sattuu. Rikoin kuitenkin rutiinini siinä, etten syönyt yksin juhlista jääneitä herkkuja vaan lähetin ne miehen työpaikalle kahvipöytään. Pienistä muutoksista saan varmasti aikaan sen, että paino tippuu haluamalleni tasolle.

Älä laihduta tuntuu laihduttavan

On hassua, mutta olen alkanut laihtua älä laihduta -ohjelmalla, vaikka tähänastiset ainoat ponnistukset ovat olleet: en saanut katsoa televisiota ensimmäisenä päivänä, toisena päivänä piti kirjoittaa 15 minuuttia, ja tänään en ole saanut juoda lempijuomaani. Kirjaa lukiessani tulen kuitenkin ajatelleeksi tapojani ja tottumuksiani, eivätkä kaikki ole huonoja. Kävelen esimerkiksi melkein joka päivä pitkän vaunulenkin. Näitä tapoja ei tarvitse muuttaa. On silti monia, joita kannattaa muuttaa, kuten kolme lattea päivässä -tahti. Koska tänään en sitä saanut, heräsin ajattelemaan, että ehkä yksi riittäisi. Aina sitä ei tarvitsisi juoda aamulla. Ja ehkä joskus sen voisi jättää kokonaan pois ja juoda vaikka mehua. Tai teetä tai kaakaota. Tai... Lista on pitkä. Kuinka paljosta jääkään paitsi, kun tekee aina samalla tavalla. En ajatellut olevani tapojeni orja, mutta kun nyt mietin, niin olenhan minä. Se, mikä tapa on jäänyt heti pois, on toinen ruoka. En tarvitse sitä, mutta olen lasten kanssa tottunut. Ja voinhan sen joskus syödäkin, ei se ole huono tapa. Tässä Älä laihduta -ohjelmassa vain paljastuu minusta itsestä aika nopeasti, mitä haluan - ja mitä tarvitsen, sekä se, miten olen tottunut elämään. En nyt kuitenkaan hehkuta ohjelmaa enempää ennen kuin näen, mitä tämä minun ulkonäölleni tekee.

Tänään olen syönyt, mitä on huvittanut: aamulla pikapuuroa, koska halusin uuden elämyksen (miksi ne puurot muuten ovat makeutettuja?) ja koska en yleensä syö puuroa. Lisäksi join kahvia ja vettä. Kerhossa join kahvia ja söin karjalanpiirakan, koska oli nälkä. Kahvi on muuten todella pahaa. Siis suodatinkahvi. En taida juoda sitä vähään aikaan. Lounaaksi söin pinaattikeittoa, kananmunan, tomaatin, tumman leivän oivariinilla ja join vissyä. Päivällisaikaan ei ollut nälkä. Musiikkiluokkien vanhempainyhdistyksen kokouksessa söin proteiinipatukan ja illalla rahkapurkin ja banaanin ja vettä. Ei kovin epäterveellinen päivä, vaikka sainkin itse valita, mitä söin.

Laihdu, älä kuihdu

Tuntuu,  etten ole edistynyt yhtään, mutta olenpa sittenkin, kun tuon edellisen tekstini luin. Painoin heinäkuun puolivälissä 62, ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin painan 59 kg. Kolme kiloa on siis lähtenyt kahdessa kuukaudessa. Tahti ei suoranaisesti huimaa, mutta onhan se tyhjää parempi. Tuntuu silti, että olen tehnyt vaikka mitä laihtumisen edistämiseksi, eikä mikään tehoa.

Ensin laskin kaloreita Kalorilaskuri-sivuston ohjelmalla, jolla imettävän piti laihtua puoli kiloa viikossa. No, en laihtunut. Tuskastuin, koska kävelin joka päivä vaunujen tai tuplarattaiden kanssa puolitoista tuntia ja tein lihaskunto-ohjelman joka toinen päivä enkä silti laihtunut. Aloin lisäksi kaverin perässä 5+2-dieettiä, jossa syödään normaalisti viisi päivää ja paastotaan kaksi eli syödään vain 500 kcal. Tein tästä imetysversion, jossa söin muuten 1500 kcal/päivä paitsi kahtena päivänä viikossa söin 1000. Noudatin sitä muutaman viikon. Lopulta huomasin, että ne päivät, jolloin söin vain 1000 kcal, imetin kaikki illat - kokonaan. Ajattelin siis, etten voi sitä enää noudattaa. Koska paino vain jumitti, siirryin ohjelmaan, jossa syötiin 1200 kcal/päivä plus liikutut kalorit. Sen piti pudottaa puoli kiloa viikossa ilman imetystäkin, mutta niin se ei tehnyt. Aloin lopulta ihmetellä, miten en näe ollenkaan nälkää, vaikka syön muka vähän. Ja miksi en laihdu. Pannukakkuun aineksia punnitessani huomasin, että litra maitoa, jonka piti painaa kilon, painoi vaa`allani 760 g. Olin syönyt koko ajan neljäsosan liikaa- Ei ihme, etten laihtunut. Ostin uuden hienon Jamie Oliver -vaa`an, mutta siihen mennessä olin jo käyttänyt loppuun intoni punnita ja laskea kaloreita - samaan aikaan alkoi tuntua järjettömältä hoitaa jotain niin luonnollista asiaa kuin syöminen joidenkin numeroiden määräämänä. En edes kaloreita laskiessani miettinyt, onko minulla nälkä, vaan onko kaloreita vielä jäljellä, että voisin syödä jotain.

Siinä onkin ongelman ydin. Olen, kuten moni muukin, niin vieraantunut luonnosta, etten oikeasti tiedä, miten minun pitäisi syödä. Olen laihduttanut yli puolet elämästäni. Lopetin siis kalorinlaskennan ja ajattelin, että hitto soikoon, minun on osattava itse järjellä ajatella, miten minun pitää syödä. Syön pieniä annoksia ja vain silloin, kun on nälkä. En jätä herkkuja kokonaan pois, koska tämä ei ole kuuri. En voi noudattaa loppuelämääni herkutonta ruokavaliota, joten en noudata sitä nytkään. Näin ajattelin, ja harkitsin taas lukevani minua innoittaneen Ranskattaret eivät liho -kirjan. Muutaman päivän järkevää syömistä haettuani huomasin, että syön liian vähän, koska imetän taas kaikki illat. Koska en tiennyt, paljonko on liikaa, söin aivan liian pieniä annoksia. Lähdin kävelylle, kuten joka päivä koko ajan, ja päädyin kirjastoon. Siellä piti taas imettää, ja ajattelin nappaavani hyllystä jonkun kirjan imetyslukemiseksi. Löysin kirjan "Laihdu, älä laihduta". Lainasin sen ja luin sitä kirjastossa ja jopa kävellessäni kotiin. Vanhimmat tyttäreni näkivät kirjan (vahingossa) ja kutsuvat sitä "Laihdu, älä kuihdu" -kirjaksi.

Kirjassa ei edes juuri puhuta ruoasta, ja silti ohjelman avulla voi kuulemma laihtua kilonkin viikossa. Kirja on psykologinen opas sihen, miten voi kitkeä syömistottumusten taustalla olevat huonot tavat. Siinä on tehtävä jokaiselle päivälle viiden viikon ajan. Aloitin ohjelman noudattamisen eilen, ja eilisen tehtävä oli: älä katso televisiota. En olisi katsonut muutenkaan, joten päätin olla lukematta, sillä sitä teen joka ilta. Jos tarkoitus oli karsia passiivinen tekeminen, lukeminen on minulle sitä. Vaikka lukeminen on hyödyllistä monin tavoin, on se kuitenkin toisten elämien seuraamista, ei omaa elämistä. No, elän hiukan eri tilanteessa kuin sellaiset kirjassa kuvatut ihmiset, jotka töistä tullessaan lösähtävät sohvalle ja tuijottavat aivottomina televisiota loppuillan, vaikka asioita pitäisi tehdä. En juuri ehdi edes pyörähtää olohuoneessa päivän aikana, ja jos lähestyn televisiota, laitan sieltä Pikkukakkosen kaksivuotiaalle päälle, jotta saan rauhassa tehdä ruokaa. En tässä elämäntilanteessa, neljän lapsen äitinä, juuri ole siitä syystä ylipainoinen, että mässäilisin tv:n ääressä illat. Silti jostain kumman syystä, kun  eilen aloin tiedostaa tapojani ja tottumuksiani, painoin tänään 600 g vähemmän kuin eilen. Ihmettelen suuresti, koska en ole saanut painoani ennen tätä heilahtamaan kertaakaan 58.n puolelle. Söin eilen omenapiirakkaa ja pari riviä suklaatakin, kun normaalisti minulle olisi riittänyt kahvin kanssa kaksi palaa suklaata TAI puolet siitä omenapiirakkapalasesta, jonka eilen söin. Tietenkin voi olla niinkin, että todella olen syönyt liian vähän, ja elimistö ei siksi ole luovuttanut rasvaa, ja nyt, kun söin eilen enemmän, paino vihdoin putosi. Toki tiedän, etten voi laihtua paljonkaan, jos jatkan mässäämistä. Silti olen aika innoissani kokeilemassa tätäkin ohjelmaa. Kaikki uusi kiinnostaa, ja varsinkin, kun tässä on kyse psykologiasta, ei matematiikasta painonhallinnassa. Sillä totta kai se on minun pienestä pääkopastani kiinni, kuinka paljon syön.

Yksi hyvä oivallus, jonka kirjan alkupuolelta sain, oli se, että nuoret ihmiset ovat harvemmin lihavia kuin keski-ikäiset, koska heille on kaikki uutta eivätkä he ole ehtineet luoda haitallisia tapoja. Siksi aloin olla yhtä kokeilunhaluinen (no, en aivan kaikessa) kuin nuoret. Söin vain yhden lämpimän ruoan, koska en tarvinnut toista. Niin tein nuorenakin. Vasta mieheni myötä olen ajautunut syömään kahta lämmintä ruokaa päivässä eikä se tunnu sopivan minulle. NIIN, tiedän, ettei terveellisistä ja hyvistä tavoista ole tarkoitus päästä eroon, mutta aion nyt tuuletella tapojani vähän laajemmastikin. Käyttäydyin kuten nuori siinäkin, että tyttäreni treenien aikana vaunukävelin kauppaan ja ostin pelkän kivennäisvesipullon. En oikeasti tiedä, milloin olen viimeksi käynyt kaupassa ostamatta sieltä viittä litraa maitoa ja muutamaa kassillista kaikkea perhe-elämään tarvittavaa. Nyt kävin. Lisäksi mietin tapojani, tein asioita hieman eri tavalla ja tulos oli -600 g edellispäivään. Ei hassummin.

Tämän toisen päivän tehtävä on kirjoittaa jotakin 15 minuuttia. Siksi kirjoitin vihdoin tätä blogia. En lupaa kirjoittaa joka päivä, koska en hanki tapoja (!), mutta välillä raportoin, kuinka edistyn. Huomisen tehtävä on olla juomatta lempijuomaani. Näen, mihin tällä pyritään! En saa juoda lattea, joten en saa syödä kahvisuklaatanikaan tai leivonnaista. Sen sijaan kärsin ankarasta päänsärystä, jota kahvin puutos minussa aiheuttaa. Mälsää, mutta toisaalta odotan tätäkin tehtävää innolla. Varmasti syön terveellisemmin, kun en juo kahvia tai syö sen kanssa mitään.

Viimeisen raskauden raskauskilojen viimeinen raskas karistus alkaa nyt!

Nyt se on syntynyt, vauva siis, ja totuus raskauskiloista on pikku hiljaa valkenemassa. Vauva on poika, pikkuinen 3,5-kiloinen, jolla onnekkaalla on kokonaista kolme isosiskoa. On se toisaalta hyvä, että iskäkin sai vähän miehistä tukea tänne neljän naisen keskelle. Sikäli mikäli se paljonkaan tässä konkurssissa auttaa.

No niin. Ennen raskautta oli jo viisi kiloa liikaa (painoin 55 kg, olen 154 cm pitkä). (Tulkoon totuus julki nyt.) Raskausaikana tuli kaksikymmentä lisää, siis yhteensä kaksikymmentäviisi kiloa (eli painoin lopulta 75 kg). Näistä vauva siis painoi sen kolme ja puoli. Varmasti istukka ja lapsivesikin painoivat jonkun verran, koska kotiin tultua painoa oli pedon luku eli 66,6. Ajattelin sen olevan merkki aloittaa laihdutus.

Turvotustakin on varmasti ollut mukana painossa, koska nyt olen ollut kotona viikon, ja paino on laskenut 62 kiloon. Olen laskenut kaloreita, mutta eihän se noin nopeasti laske imettävälläkään, ellei samalla ylimääräinen neste poistu elimistöstä.

Noh. Nyt näyttää siis siltä, että totuuden paljastuttua mun on päästävä kahdestatoista liikakilosta. Ja mähän pääsen. Olen siinä mielessä on/off -laihduttaja, että kun pääsen vauhtiin, onnistun myös. Raskausaikana yrittäminen oli tuhoon tuomittu yritys, koska lihoin kuitenkin. On/off - mentaliteettiin ei kuulu lihominen mahdollisimman vähän.

Menetin verta synnytyksen jälkeen niin paljon, että hemoglobiini oli lopulta vain 69. Aluksi ei ollut mitään mieltä laihduttaa, koska piti tankata, että saisin heikotukseen vahvistusta. Söinkin sairaalassa kuin hevonen. Tai norsu. Kotiin tultua ja vieläkin, viikko kotiutumisen jälkeen, olen ollut aika voimaton. Nytkin hemoglobiini on keskiviikkoisen mittauksen perusteella 84. Se ei nousekaan hetkessä, vaan rautavarastot kuulemma täyttyvät jopa kolme kuukautta, vaikka olo kohenisikin.  En siis voi aloittaa mitään kitukuuria heti. Lisäksi imetän.

Sain kaverilta vinkin kalorilaskuri.fi-sivustosta, jossa voi laskea syömänsä kalorit, harrastetun liikunnan ja josta saa syötyjen proteiinien, hiilareiden ja rasvan suhteetkin. Aloin laskea kaloreita maanantaina, jolloin painoin 65 kiloa. Nyt paino on ollut pari päivää 62 kiloa, ja loput kilot ovatkin suuremman työn takana tiputtaa. Aion kuitenkin onnistua. Apunani toimii imetys, kalorilaskuri ja tieto siitä, että tämä oli viimeinen raskaus, ja into saada itseni takaisin.
Itseni takaisin..hmm. Ehkä jossain suhteessa. Neljän lapsen kanssa, ei kuitenkaan koskaan kokonaan. Pienin, jonka päätin alusta asti nukuttaa omaan sänkyynsä, nukkuu nyt sylissä. Nukutan toiseksi pienintä nyt toista tuntia (no, sekin aika on pois jääkaapilta, jos positiivista ajattelua kaivataan), kolmanneksi pienin kiukutteli koko illan palattuaan satoja euroja maksaneelta taitoluisteluleiriltä (eikä edes suostunut kertomaan sanallakaan mitään, mitä siellä tehtiin). Vanhin nyyhkii tuolla sängyssään, koska hän on koko päivän halunnut, että katsoisin hänen kanssaan kankaita pehmolelun vaatteita varten. Liikaa lapsia? Ehkä aluksi, mutta eiköhän tämä tästä. Mies lähti oluelle, koska kehotin. Hänkin tarvitsee vapaahetken. Se tietenkin vaikuttaa siihen, etten repeä nyt joka paikkaan.

Mutta hei! Toiseksi pienin nukahti nyt, ja pääsen katsomaan esikoisen kanssa kankaita. Lisäksi huomenna on syntymäpäiväni, ja aion ottaa siitä kaiken irti. En laske kaloreitakaan.
 

Pulla toipuu

Viikko ateriainventaariota takana, ja nyt pitäisi siis raportoida. Olen ollut viimeiset neljä päivää sellaisessa taudissa, etten ole todellakaan jaksanut miettiä, mitä söisin. Joskushan käy niin onnellisesti, että kuumeessa ei maistu ruoka. No, niin ei nyt käynyt. Kirjoitin silti ylös syömäni ruoat, vaikken niitä jaksanut aina punnitakaan. Tutkailen tätä päiväkirjaa antaumuksella sitten myöhemmin, kun jaksan.

Tämä on ensimmäinen päivä, kun olen jaksanut esimerkiksi istua tai edes lukea. Tauti vei niin voimat, että jaksoin vain maata. Hiukan haasteellista oli hoitaa uhmaikäistä Titiuuta kuumeessa, raskaana ja yksinhuoltajana, mies kun on työmatkalla. Onneksi Tiuhti oli pois koulusta samassa taudissa ja auttoi esimerkiksi Titiuun pukemisessa. Vaikka meillä Tiuhdin kanssa oli sama määrä kuumetta, 38 astetta, minulle se oli aivan lamauttava tila, mutta Tiuhti jaksoi silti toimia. Nyt jännitämme, paraneeko Tiuhti huomisiin treeneihin, sillä siitä riippuu, pääseekö hän muodostelmaluisteöun kilpailukokoonpanoon lauantaina. Lisäksi jännitämme, tuleeko Viuhti kipeäksi ennen lauantaita, sillä hänelläkin on kauden viimeiset yksinluistelukilpailut.

Minä jaksoin lähteä tänään jopa lääkärille ja sain antibiootit. Luulen, että elämä alkaa voittaa. Ajattelin laskea kohta itselleni kuuman kylvyn ja pestä hiukseni, vihdoin! On ihanaa parantua. Ehkä nämä syömisetkin muuttuvat tervehtymisen myötä hiukan terveellisemmiksi.

Ranskanpulla lähtee Ranskaan

Laihdutus ja raskaus eivät sovi kropalleni yhtä aikaa. Tai no, jos olen rehellinen, ne eivät sovi mielelleni. Kun olen raskaana ja pyöreä muutenkin, ei ole paljon tehtävissä. En voi ruveta oikeasti kiduttamaan itseäni ja pienentämään annoskokoja tuntuvasti. Ainut, mitä voin tehdä, on ruveta kohtuulliseksi. Olen siinä määrin ääri-ihminen, että juuri kohtuus on vaikeaa. Osaan kyllä syödä ihan överisti, tänäänkin olen syönyt aamupalan lisäksi vain pannukakkua ja aika paljon, ja osaan kiduttaa ja kituuttaa ja laihtua nopeasti, jos vain saan itseäni niskasta kiinni. Mutta se, että pitäisi yhdeksän kuukautta olla kohtuullinen, pullauttaa vauva ulos ja mahtua seuraavalla viikolla normikuteisiin, se vain ei sovi minulle.

Mieli tekisi heittää pyyhe kehään ja hanskat naulaan ja mitä näitä on... lusikka nurkkaan? mutta jos yritän kuitenkin. Olen nimittäin saanut kauan lainassa olleen raamattuni Ranskattaret eivät liho takaisin. Olen jopa alkanut lukea sitä. Ajattelin, että luen sitä pätkä kerrallaan ja yritän elää sen mukaan. Voisin myös kirjoittaa tänne pääperiaatteet.

Niille tiedoksi, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, että ranskattaret eivät kuulemma ole hoikkia esimerkiksi geeniperimänsä ansiosta, vaan siksi, että heillä on kokoelma pitkälle hiottuja niksejä. Minä ajattelin koota tänne nämä niksit ja keksiä itse uusia. Ja jos jollain lukijalla (mikäli niitä vielä on näin hajanaisen kirjoittelun jälkeen), on omia niksejä, olisin kiinnostunut kuulemaan niitä.

Ensimmäinen niksi: ranskattaret käyttävät syödessään järkeään, eikä heillä ole pöydästä noustessaan ähky tai syyllinen olo. Heille on ilo pysytellä hoikkana syömällä hyvin, me muut länsimaalaiset taas koemme sen taisteluksi ja saamme helposti syyllisyydentunteita syömistämme herkuista.

Toinen niksi: juo paljon vettä. Siis tämähän on tiedossa eikä edes vaatisi paljon, mutta aina se unohtuu. Tänäänkin olen juonut mukin teetä, lasin kivennäisvettä ja lasin maitoa, ja kello on jo puoli kuusi illalla. Veden lisäämistä vain pitää opetella. Aluksi on vaikeaa juoda paljon, mutta lopulta siitä tulee riippuvaiseksi.

Ranskalaisen syömisen niksi piilee halujen ja tarpeiden hallinnassa ja tyydyttämisessä ja sen päättämisessä, miten, milloin ja mitä vähennetään.

Kolmas niksi: huijaa itseäsi. Olen mestari huijaamaan itseäni syömään enemmän kuin pitäisi, mutta nyt olisi tarkoitus huijata toisinpäin. Kerron myöhemmin, miten, kunhan pääsen kirjassa siihen asti.

Neljäs niksi: Löydä tasapainosi. Tähänkin tulee valaistusta myöhemmin. Kyse on kuitenkin siitä, että löytää omat mieltymyksensä ja ottaa huomioon oman kehonsa, aikataulunsa, ympäristönsä ja muut ainutlaatuiset piirteensä.

Ranskattaret eivät liho -kirjassa on esitetty eri vaiheita ranskalaisen ruokavalion omaksumisessa. Minä kerron niistä siinä aikataulussa kuin itse etenen. Ensin on vuorossa kolmen viikon ateriainventaario. Aloitin jo viime viikolla kirjoittamalla ylös kaiken, mitä söin. Ylläri pylläri se kosahti heti viikonloppuun, jolloin söin mitä sattui ja unohdin iloisesti kirjoittaa kaiken muistiin.  Tarkoitus on siis vain kirjata tunnontarkasti syödyt määrät ja laadut muistiin kolmen viikon ajan, jolloin voi tarkastella kriittisesti, mitä onkaan tullut syötyä. Harkitsen nyt sitä, josko jättäisin tämän ateriainventaarion kokonaan väliin, koska tiedänhän jo, mikä mättää.

Ainakin ruokavalion toinen vaihe täytyy jättää väliin, sillä se on nopea trimmaus. Nopeassa trimmauksessa syödään yksi viikonloppu pelkkää purjoa ja sen keitinlientä. Nam! Sitä en nyt raskaana ollessani ainakaan halua toteuttaa.

Nyt kuulostaa siltä, että haluan oikoa ja päästä helpolla. Ei se niin mene, haluaisin vain päästä jo tositoimiin. Nimittäin seuraava vaihe on sellainen kolmen kuukauden jakso, jolloin lomautetaan kaikki häirikköruoat, ja haluaisin niin jo lomauttaa ne heti. No niin, miksi en siis vain tee kuitenkin sitä kolmen viikon ateriainventaariota ja jätä heti pois niitä häirikköruokia. Sen muuten teenkin!

Teen ateriainventaarion tänne julkisesti, jotta tästä tosiaan tulisi jotakin. Ainakin osittain. Alkaa huomenna. Häirikköruokiani ovat tällä hetkellä leivonnaiset ja suklaa. Lasken leivonnaisiin myös sen pannukakun, ja miksei lätyt ja vohvelitkin. Ne ovat sellaista ruokaa, jota syön aina liikaa kerralla.

Mutta tärkeintä ranskattareudessa on joie de vivre, elämänilo. - Se pitää säilyttää, syömisessäkin, ja varsinkin siinä.

Läski on ikuista

Mistä tuokin otsikko tuohon tupsahti? Nimenomaan näin ehkä on, mutta olen taas päättänyt tehdä asialle jotain. Sen verran ainakin, että saisin itseni taas kuriin syömisten suhteen.

Niin siis tauko kirjoittelussa on yhtäkuin repsahdus syömisissä. Pitkä tauko on ollutkin. Nyt olen raskauden puolivälissä, ja olo alkaa tuntua jo raskaalta. En ole jaksanut miettiä, mitä syön, ja kiloja on tullut lisää. Kolmea plussakiloa näytti viimeksi, kun kävin puntarilla. Missä ajassa se oli tullut, en edes tiedä. Enkä oikeastaan välitä. Tullut mikä tullut. Tärkeämpää on jatkaa tästä eteenpäin hiukan kevyemmin eväin.

En jaksa mitään kitukuuria rai tiukkaa ruokavaliota tai edes rajoituksia siihen, mitä saan tai täytyy syödä. Ajattelen nyt jälleen noudattaa seuraavaa, ranskattaren ohjenuoraa: syön pienen aterian neljän tunnin välein ja liikun. Siinä se! Hurraa! Onpa kevyt elämä yksinkertaista, kun sen oikein oivaltaa.

Olen nyt noudattanut tätä kaksi päivää, ja menee oikein mukavasti. Eilen kävin 9 km:n, tänään 7 km:n sauvakävelylenkillä. Hiihtämäänkin voisin mennä Tiuhdin kanssa joku päivä, olemmehan hiihtolomalla.

Dieetit vaihtoon

Olen aivan hukassa sen suhteen, miten minun pitäisi syödä. Olin eilen äitiysjoogassa, ja vaikka pyörittelen silmiäni niille opeille (napa vastaanottaa ulkomaailman ärsykkeitä ja vatsa on päättäväisyyden keskus.. hei haloo, onko joku joskus kuullut puhuttavan aivoista?), niin minun kannattaisi omaksua opeista yksi: kuuntele kehoasi. Minun pitäisi syödä vain sen verran ja sen verran laadukasta ruokaa, mitä kehoni tarvitsee. Mutta nykyihminen on aika vieraantunut luonnosta. Ainakin yritän syödä mahdollisimman aitoa, ei lisäainemömmöjä.

Mutta mikä olisi se dieetti, jolla en saisi kahtakymmentä liikakiloa raskauden aikana? Kiloja oli raskauden alkaessa viisi liikaa, nyt niitä on tullut sen jälkeen 5,5. Hyväksyisin vielä toiset viisi, sitten pudotusmäärä olisi inhimillinen. Olen nyt noudattanut äitiysdieettiäni satunnaisin horjahduksin, mutta haluaisin tavan syödä, jolla ei tarvitsisi horjahtaa. Se olisi siis lempeämpi ja sallivampi mutta kohtuullinen. Sellainen, että olisi hyvä mieli ja saisi nautiskella tästä pyöristyvästä olemuksesta, mutta en lihoisi. Miten syödä? Ehdotuksia:

- mitä mieli tekee, ja laihduttaa myöhemmin? Muuten hyvä, mutta pudottaminen on tässä iässä jo vaikeaa imetysaikanakin. Siitä kertoo se, että Titiuusta jäi ne viisi kiloa, joita en saanut pois ennen tätä raskautta.
- syödä kohtuudella kaikkea? Paras ja vaikein vaihtoehto.
- noudattaa äitiyslaihista koko jäljellä oleva 5 kk? Tuntuu laihdutusruokavaliolta, koska on koko ajan nälkä. En tahdo laihduttaa, tahdon vain olla lihomatta liikaa. Mietityttää, saako vauva tarpeeksi kaikkea, kun olen jättänyt leivän ja rasvan kokonaan pois.
- noudattaa äitiyslaihista ja lisätä siihen vähän ruisleipää ja rasvattomia maitotuotteita? Ei onnistu, koska herkkuja tekee mieli koko ajan.
- noudattaa äitiyslaihista ja lisätä leipää ja maitoa ja vähän herkkuja? Vähän on suhteellinen käsite, ja määrät kasvavat viikkojen kuluessa.
- noudattaa äitiyslaihista ja syödä viikonloppuisin herkkuja annos/päivä? Ehkä, mutta on rasittavaa noudattaa yhtään mitään pakkoruokavaliota.

Parasta kai olisi syödä terveellisesti ja kohtuudella. Herkkujakin voisi syödä kohtuudella. Ärsyttää olla niin tyhmä, etten pysty syömään ihan itse oikein. Miksi tarvitsen diettejä ja kurinalaista ohjelmaa? Ranskattaret eivät liho -kirja auttoi joskus, miksi ei nyt? Voisin silti jatkaa vähärasvaista linjaa kuten tähänkin asti. Yksi ajatus, joka auttoi minua ranskattaren elämässäni ennen, oli se, että ajattelin eläväni kuten hoikka ihminen. Jos tuli kiusauksia tai valintatilanteita, ajattelin vain, miten hoikka ihminen toimisi. Valitsin ravintolassa kahdesta houkuttelevasta vaihtoehdosta sen kevyemmän, otin vain yhden kakunpalan, koska se toinen ei tuo muuta lisää kuin morkkiksen ja ähkyn olon. Yritetään!

Raportoin sitten onnistumisistani, koska niitähän tulee! (Päättäväisyys ennen kaikkea.)

Tänään tein ensimmäisen edistysaskelen, ja lähdin aamulla rattailla kauppaan. Yleensä menen autolla. Sitten kokkasin koko lopun aamun. Tein Frantsilan keittokirjasta porkkanapihvejä ja Kehäkukan Waldorfin salaattia ja leivoin sämpylöitä. Porkkanapihvit olivat sarjassa paskaa kokkausta, vaikka ohje vaikutti kivalta. Piti vain raastaa porkkanat ja lisätä soijajauhoa (protskua, hyvä hyvä!), tattarijauhoa, timjamia ja suolaa. Pihvit maistuivat kuitenkin joltakin muulta kuin osiensa summalta. Niissä oli hyvin outo maku. Pahinta on kai se, että joudun syömään niitä viisi kertaa, koska en viitsi heittää niitä roskiinkaan kuten eilistä nokkoskeittoa. Waldorfinsalaatti oli parempaa. Siihen tuli raastettua selleriä, varsiselleriä, omenaa, ananasmurskaa ja hasselpähkinärouhetta. Kastikkeena oli kermaviilikastike, jossa oli sitruunamehua, suolaa ja minttua. Rakastan kaikkia ohjeita, joihin tulee minttua. Minulla kasvaa sitä yrttipenkissäni kesäisin, ja kuivaan sitä aina talveksi. On kuitenkin minttuteen lisäksi harvoja ohjeita, joihin saan sitä käytettyä, ja viimekin kesänä jätin suuret pensaat minttua kuivumaan pystyyn, kun en kerta kaikkiaan keksinyt, mihin sitä käyttäisin. No, Kehäkukan Waldorfinsalaattiin nyt ainakin. Söin aterian kanssa 1,5 vastapaistettua sämpylää. Ai että sitä tuoksua ja makua, kun olen viikkokaudet syönyt vain minimaalisen määrän ruisleipää. Nyt on olo aika täysi, vaikken olekaan syönyt mitään rasvaryntäystä. Se johtuu siitä, että olen aika pitkään syönyt keittoja.

Mutta hei, olen vihdoin tehnyt päätöksen! Ei dieettejä, vaan syön kuten ranskattaret enkä liho. Kerron myöhemmin, miten, kunhan saan luettua jälleen motivaattoriksi tämän kirjan. Se on lainassa, ja täytynee pyytää se takaisin.

Paskan kokin päiväkirjasta

Olen oikeasti edelliseltä ammatiltani kokki ja pidän itseäni kulinaristina. Silti näitä epäonnisia keitoksia tulee nykyään jatkuvasti. Voisin melkein kirjoittaa keittokirjan nimellä "Paskan kokin parhaat". Sitä ostaisivat kaikki masokismiin taipuvaiset ja Madventures-keittokirjan ostaneet.

Nämä uudet aluevaltaukset eivät näköjään aina onnistu. Eilen tein Frantsilan yrttitilan keittokirjasta keväistä nokkoskeittoa, ja vaikka vuodenaika olikin väärä, ei se sentään koko keittoa voi pilata. Keitto oli ällöttävää! Olisihan minun pitänyt tietenkin reseptiä lukiessani ymmärtää, ettei niin tule maukasta ruokaa, että suurustetaan PELKKÄÄ VETTÄ Maizenalla ja keitetään siinä sitten juureksia ja nokkosia. Liemi olisi pitänyt ensin maustaaa ja sitten sen olisi pitänyt olla maitopohjainen. Vesi suurustettuna Maizenalla oli ällöä limalöllöä. Jälkikäteen lisätyt mausteet (taas kuminaa!) eivät yhtään auttaneet.

Edellinenkin keitto (Lämmittävä linssikeitto) oli paskaa. Jatkan kuitenkin sinnikkäästi kokeiluja kuukauden keittokirjastani Frantsilan yrttitilan keittokirjasta, mutta seuraavaksi teen jotain keittoa tuhdimpaa - ja toivottavasti parempaa.

Pienin pudottaja

Näin pätkän Suurimmasta pudottajasta tai jostain muusta laihdutusohjelmasta ja ajattelin, että tuolla tavalla se onnistuisi varmasti. Ihmiset television ääressä kerääntyisivät sosiaalipornoilemaan ja odottaisivat repsahduksiani. Mutta niitä ei tulisi, koska pitäisi laihduttaa julkisesti. Miksi sitten tämä julkisuus ei riitä? Blogia perustaessani luulin julkisen laihduttamisen olevan se pakko, joka saa ottamaan itseään niskasta kiinni. Ilmeisesti täältä anonyymiyden suojassa huutelussa ei ole tarpeeksi julkisuutta. Pitäisi laittaa tänne kuvia itsestäni alkkareissa ennen ja jälkeen; sitten kai toimisi.

Nyt motivaatio ei ole tarpeeksi kova. Noudatan kyllä äitiysdieettiäni, mutta sallin itselleni myös repsahduksia, koska samalla mietin, riittääkö näin pieni syöminen lapselle. Tulen tänne ja teen lupauksia, joita en sitoudu noudattamaan kuitenkaan seuraavaa aamua pidemmälle. Nytkin olen noudattanut dieettiäni edellisestä kirjoituksesta tähän, olen vain syönyt to ja la jäätelöä ja la ja su runebergintortun lisäksi. Koska ajattelen, että mitä sitten, ei tämä dieetteily nyt ole kovin vakaalla pohjalla. Olen raskaana, enkö siis voisi vähän nautiskella myös? Ja mikä olisi se tapa syödä, jota jaksaisin noudattaa seuraavat viisi kuukautta itkeskelemättä välillä, että voi kun olen taas sortunut?

Ehdotuksia: ateria neljän tunnin välein kuten tähänkin asti ja joka aterialla punaisina lankoina seuraavat asiat:
- vähärasvaista
- älä unohda proteiinia
- täysjyväviljaa, mutta vain vähän
- rasvattomia maitotuotteita
- vihreää joka aterialla
- hedelmiä ja pähkinöitä
- öljyä
Tämä osuus on pitänyt tähänkin asti, mutta sortumisia tulee, koska herkut puuttuvat. Siksi:
- herkkua saisi syödä joskus, esim. 3/vko.

En nyt sitoudu tuohonkaan! Se oli vasta kehittelyä. Mietin vielä, ja noudatan samaa vanhaa vielä hetken. Runebergintorttuja on vielä sen verran, että koko perheelle riittää yhdet täksi ja huomiseksi päiväksi. Aion syödä ne, mutta jos yrittäisin olla syömättä ne Titiuun tortunjämät, joista hän on kaivanut keskeltä hillot ja tomusokerit lusikalla kraateriksi ja jättänyt loput.

Olen ottanut helmikuun keittokirjaksi Frantsilan yrttitilan keittokirjan. Tarkoituksenani on kokata sieltä kaikkea vähärasvaista helmikuun aikana. Tein jo lämmittävää linssikeittoa, josta ei tullut suursuosikkia. Kuminan maku häiritsi aika tavalla. Kirjoitin ohjeen rutkasti muunneltuna omaan uuteen kansiooni, johon aion kerätä sellaisia reseptejä, joita voin kokata hyvällä omallatunnolla. Nyt keitto on loppu, ja tänään teen nokkoskeittoa kesällä kuivaamistani nokkosista. Siitä saan rautaa, jota vauveli tarvitsee.

Olen ollut viikon lääkekuurilla enkä ole liikkunut. Eilen kävin hiihtämässä Tiuhdin kanssa 1 t. 40 min. Aikamoinen suoritus Tiuhdilta, jolla oli ollut aamulla jo luistelutreenit 1,5 t. ja tanssi 1 t. Mutta minusta hiihtäminen oli mukavaa, kun sai hiihtää omaan ja lapsen tahtiin (aikalailla sama) eikä verenmaku suussa. En ollut hiihtänyt vuoteen, joten monojen etsiminenkin vei ainakin puoli tuntia, kunnes ne lopulta löytyivät siitä ekasta komerosta. Olen aina vihannut hiihtoa, mutta eilen se oli kivaa. Ensi sunnuntaina otamme eväät ja hiihdämme monta tuntia. Näin sovittiin. Kun on monta lasta, on mukavaa joskus tehdä asioita vain yhden kanssa. Liian usein se on Titiuu tai Viuhti, joten on hyväkin tehdä hiihtoreissu vain Tiuhdin kanssa.

Memmo menee

Nukutan tässä Titiuuta. Hän ei vuoden ja 9 kk:n korkeasta iästä huolimatta nukahda itse, vaan jonkun täytyy istua samassa huoneessa. Nukkumaan meno minun kanssani on yhtä showta. Milloin pitää mennä uudestaan potalle, milloin saada vettä, milloin niistää. Tiedänhän minä, että se loppuisi, jos en myöntyisi näihin toivomuksiin. Mies saa Titiuun nukkumaan kymmenessä minuutissa, minulla menee tunti. Äsken Titiuu pyysi päästä potalle. Sanoin siellä vessassa kökkiessämme, että äiti suuttuu, jos ei olekaan hätä. Titiuu sanoi monta kertaa "memmo", kunnes tajusin, että se tarkoittaa 'hermo'. Menee hermo, niin. No, tuli pissa. Mitenkä tämä liittyy kevyempään, ranskattaren elämääni? Ei mitenkään. Paitsi että näin juuri facessa kuvan vessanpöntöstä, jossa luki jotakin sensuuntaista kuin: "Piristy, olet pudottamassa painoasi."

Olimme viikonlopun kisareissussa. Lapset kisailivat, me aikuiset vain reissasimme. Titiuu oli kaksi yötä mummolassa. Syöntien kannalta reissu meni arvosanalla 8-. En ole kovin ankara raskaana olevalle itselleni. Lauantaina söin aamupalan kotona normaalisti ja lounaaksi ei-ruokavalioni-mukaisesti-mutta-kun en ollut kolmen lapsen ja minun kamojeni pakkaamisen lisäksi varautunut dieettitarpeisiini- karjalanpiirakan, kaakaon ja piltin. Näin Hämeenlinnassa, josta muuten Viuhti nappasi sarjastaan kultamitalin. Jatkoimme matkaa Jyväskylään, jossa Tiuhdilla oli sunnuntaina kisat. Siellä kävimme Fransmannissa syömässä, koska olin ajomatkalla tutkinut, että a) sellainen on Jyskylässä ja b) että sieltä Viuhti saa himoitsemansa lehtipihvin maustevoin kanssa (proteiinia palautumiseen alipainoiselle urheilijanuorukaiselle). Olin ensin skeptinen valitsemani annoksen suhteen: tilasin melangen (aksenttimerkkikin siinä oli), joka oli hyvinkin ruokavalioni mukainen: siinä oli vain vihanneksia: munakoisoa, fenkolia ja salaattia. Epäilin, ettei sillä lähtisi nälkä, joka oli siinä vaiheessa jo kova, ja varauduin tilaamaan jälkkäriksi valkosuklaajäätelö- ja päärynäsorbettipallot. No, en tilannut eikä tarvinnut, mikä oli hyvä, koska ulkona oli hyytävä viima ja vaikka olin ravintolassa sopivasti lämmennyt, ajatus jäätelöstä ei silti houkuttanut. Sen sijaan menimme kyllä irtokarkkiostoksille. En yleensä syö karkkia eikä sitä tee mieli, joten se oli oikeastaan myönnytys matkalla olemiselle ja sille, ettei matkalla nyt tarvitse nipottaa.

Siihen asti hyvin siis. Hotelli Yöpuun aamiainen oli maineensa veroinen. Kaikki oli tuoretta ja laadukasta. Cavaa olisi saanut aamiaisella mutta vasta yhdeksästä alkaen, ja silloin olin jo hallilla kannustamassa Tiuhtia. Sitä paitsi enhän olisi alkoholia nyt saanutkaan. Juomista puheen ollen: ihmettelin jopa sitä hotellin haudutettua english breakfast teetä. Miten se oli saatu niin samettisen pehmeäksi, kun minun teeni on aina joko laihaa tai kitkerää. No, en ole mikään teeihminen muutenkaan, jätän vain kahvin pois aina raskausajaksi ja siirryn teehen.

Hotelliaamiaiset eivät ole se kohta, jossa haluaisin vähentää tai keventää syömistäni. Söin terveellisesti mutta niin paljon kuin napa veti: leipää, voita, vihanneksia, munaa, mehua, teetä, luonnonjogurttia ja hedelmiä, marjarahkaa ja marjasalaattia. Ai niin ja Brietä viikunahillon kanssa. Jälkiruokapisteen huomasin vasta, kun lähdimme pois. Onneksi. Siinä olisi ollut toscakakkua ja pikkuleipiä.

Kisoissa en tarvinnut mitään. Tiuhdin poppoo kaatuili kisasuorituksessaan sen verran, että jäivät kahdeksansiksi. Mutta tytöillä tuntui olevan hauskaa, ja se on pääasia.

Kotimatkalla tuli minun kompuroimiseni, kun söin Hesen kala-aterian. Miksi, ei se maistu muulta kuin rasvalta? No, olin kuumeessa, olin herännyt neljänä aamuna peräkkäin neljältä niistämään enkä ollut nukkunut minään yönä sen jälkeen. Harkintakyky oli alentunut, aivan kuin kännissä ihmisillä (muilla ihmisillä!!!) No, söin. Jälkkäriksi napsin automatkalla edellisillasta jääneitä irtsareita. Muuten! Puolustukseksi täytyy sanoa, että päätin siellä karkkimeressä kalastaessani kauha ja pussi aseinani, etten ota suklaata tai toffeeta. Yleensä otan melkein vain niitä. Edes rasvaton linja siinä siis.

Loppupäivänä en syönyt, mutta olin tosi kipeä. Maanantaiaamuna suunnistin lääkäriin itse tekemäni diagnoosin kanssa, sain lääkkeet ja sairastin pari päivää juuri kotoa poistumatta. Proteiinipitoinen eväs loppui jo eilen, joten tänään söin nuudeleita (juu juu, vähän hiilareita, paljon proteiinia ja vihanneksia). Tänään söin myös kuivan pullan ja kivikovan croissantinpuolikkaan, jotka eivät olleet hävinneet ajoissa. Pehmensin ne mikrossa. Mutta miksi minun piti leikkiä taas jätemyllyä? Miksen voi heittää ruokaa roskiin?

Huomenna lakkaan olemasta jätemylly ja muistan, että olen sitä mitä syön. Sitä paitsi reissu eli lomamoodi on jo ohi, ja syömistenkin pitäisi palata normaalirytmiin.

Kaapissa on mm. kolme suklaalevyä, joista viimeisimmän voitin kisoissa eräästä vedonlyönnistä:

Sanoin yhden saman seuran luistelijan äidille tämän tyttären luistelleen hienosti.

Äiti: Ei se mitalia saa.
Minä: Saa.
Äiti: Ei saa.
Minä: Aivan varmasti saa.
Äiti: Ei saa. Suklaalevystä vetoa.
Minä: Okei.


Alhaista. Suklaata siis olisi, vaikken sitä tarvitse. Tulisiko joku suklaanhimoinen hakemaan? Levyt säilyvät kyllä, jos niitä ei avata. Jos avaan paketin, se on menoa. Ajatus on silloin tämä: syön tämän nyt tästä kiusaamasta, niin voin sen jälkeen sitten alkaa uudestaan. Nyt en tahdo. Olen ollut kohta kaksi viikkoa tässä taudissa enkä ole päässyt liikkumaan, ja kylkiläskit oikein tuntuvat. Auttaisiko se, että tulen tänne jatkossakin julkisesti tunnustamaan kaikki ahneuteen lankeamiseni? Uskoisin niin. Joten huomisesta alkaen noudatan taas äitiysdieettiäni. Vähän suklaata ennen sitä? Vitsi vitsi.

Korjausliikkeitä

Menen ihan luottavaisena eteenpäin, vaikken ihan ole säännöistäni kiinni pitänytkään. Sunnuntaina oli herkkupäivä, ja totesin, ettei se nyt ihan näin voi mennä. Syön siis muuten rasvatonta ja vähemmän hiilareitakin kuin normaalisti ja kaiken kaikkiaan todella terveellisesti ja vatsassani asuvalle vauvalle sopivasti, mutta ajattelin, että sunnuntaipäivällisellä saisi syödä, mitä huvittaa ja herkutella jälkiruoaksi. Ajattelin, että syön sunnuntaisin sitä mitä on viikolla tehnyt eniten mieli. Siispä tein sunnuntaina ruoaksi kasvislasagnea (arkena kiellettyjen listalla juuston ja liian suuren pastamäärän vuoksi). Jälkkäriksi leivoin Sara la Fountainin tahmeita kaneli-vaahterasiirappipuusteja.

Sunnuntai meni oikein hienosti. Herkuttelin lasagnella ja söin pari pullaa jälkkäriksi. Mitä siitä, kun teen sen vain kerran viikossa. Se ei ole se ongelma. Ongelma on siinä, että kukaan muu meidän perheessämme ei syö kasvislasagnea, ja olin valmistanut muille lihaversion. Niinpä sitä kasvista jäi jäljelle neljä annosta, vaikka olinkin koittanut tehdä pienen vuoallisen. Minne siis tungen loput, kun maanantaina on jälleen tarkoitus palata rasvattomalle linjalle? Pakastimeenko, ja syön ne joskus kesällä? Vai pakastimeen, ja syön niitä neljä seuraavaa sunnuntaita, vaikka tekisi mieli pitsaa? Ja kun joka sunnuntai teen uutta ruokaa ja pakastan ylijääneet, ei pakastimeen mahdu muuta. Se on jo ennestään aivan täysi. Pullat eivät olleet ongelma. Siitä on muu perhe pitänyt huolen.

Ratkaisin asian niin, että olen syönyt nyt joka päivä sunnuntaista alkaen lasagnea, ja huomiseksi on vielä yksi annos. Koska lasagne on täyttävämpää ja nälkää loitolla pitävämpää kuin rasvaton ruoka, olen jättänyt väliin väli- ja iltapaloja. Se taas tarkoittaa sitä, että olen jättänyt väliin myös hedelmien tuomat vitamiinit. Ei hyvä.

Niinpä ajattelin, että pyrin syömään melko rasvatonta ruokaa toistaiseksi joka päivä, ja kerran viikossa saa syödä jotain herkkua, yhtä mielellään. Painoa ei ole tullut yhtään lisää. Se sama viisi kiloa näyttää plussaa raskauden alkuun kuin ennenkin, ja uskon, että jos vahdin syömisiäni, ei jää niin paljon tiputettavaa läskiä kuin aiemmista raskauksista.

Nyt, kun olen alkanut etsiä, on yllättävän helppoa löytää rasvattomia tai lähes rasvattomia reseptejä. Olen esimerkiksi tutkinut Frantsilan yrttitilan keittokirjaa, ja liioittelematta joka sivulla on jotakin, jota voisin ja haluaisin kokata. Tähän asti kasvisruokavalioni on tainnut sisältää aika paljon esimerkiksi juustoja ja muuta rasvaista. Mutta in olemassa todella hyviä rasvattomia ruokia!

Miksi sitten rasvatonta, kun on olemassa kaikkia hienoja muotidieettejä? Vanhanaikaista tai ei, niin jos tahdon laihtua, rasvaahan minulla silloin on liikaa, eikö? Jos syön melkein rasvatonta ruokaa, elimistön kai kaiken järjen mukaan pitäisi ottaa sitä laardia sieltä missä sitä on eli minusta. Jos se ei toimi näin, kertokaa ihmeessä minullekin.

En ole päässyt nyt äitiysjoogaa kummemmin liikkumaan, koska olen ollut hiukan flunssainen. Lapset pitävät sen verran liikkeessä, etten ole ehtinyt juuri levätäkään, mutta olo on jo hiukan alkuviikkoa parempi. Viikonloppuna lähdemme reissuun, koska Viuhdin taitoluistelukisat ovat lauantaina ja Tiuhdin muodostelmaluistelukisat sunnuntaina. Olen varannut meille la-su-yöksi hotellin, joka pääsi listalle Suomen parhaiden aamupalojen joukkoon. Aamupala olkoon sitten minun sunnuntain herkku"hetkeni". Hetki saattaa tosin venyä muutamaksi..

Suhteellista

Lueskelin juuri blogia, jonka kirjoittaja oli minun pituiseni (Minä olen 154 cm) ja painoi 100 kiloa. Minä haluaisin painaa 50 kg tai ihan vähän alle, mutta painoin ennen raskautta 54 kg. Alkoi tuntua hiukan turhalta tämä minun laihdutusblogini kirjoittelu. Mutta kaikki on niin kovin suhteellista. Jos painan pituus miinus sata, en ole tyytyväinen enkä näytä hyvältä. Päässäni soi silloin Leevi and the leavingsin kappale "yhtä pitkä kuin leveä nainen..", sillä se koen olevani. Jos painan pari kiloa vähemmän, käyttäydyn itsevarmemmin, pukeudun nätimmin, saan katseita kadulla ja kuvittelen sen johtuvan siitä, että olen hoikka, vaikka oikeasti se johtuu siitä, että olen itsevarmempi. Tiedänhän minä sen.

Minä olen sairas? Hoikkuutta ihannoiva kulttuuri on sairas? Joku tässä kuviossa mättää. Siinäkin mättää, etten koskaan saa pidettyä hoikistunutta itseäni kovin kauaa. Pitkään kierre oli tämä: keväällä yritin laihduttaa kesäksi: en onnistunut. Vihdoin, aivan liian myöhään päästäkseni kesäkuntoon aloin laihtua kevään lopussa. Syksyllä olin päässyt tavoitteeseeni. Olin tyytyväinen ja itsevarma. Söin pikku hiljaa enemmän ja enemmän, kunnes tuli joulu, jolloin hamstrasin kaikkea liikaa kaappeihin. Söin niitä herkkuja pitkälle helmikuuhun (ja vähän muutakin, koska liikaa syöminen oli jäänyt päälle). Helmikuussa huomasin, että pitää laihduttaa, jolloin aloin yrittää siinä onnistumatta ja niin edelleen.

Pidän itseäni ihan fiksuna ihmisenä. Miksi ihmeessä olen tässä asiassa niin tyhmä, etten osaa syödä kohtuudella vielä 38-vuotiaanakaan?

Tupperwarekokkausta

Tupperwaren Servofix-pömpeli on hyvä ostos. Se on sellainen neliskanttinen kulho, jossa on sisällä irrallinen siiviläosa ja kansi. Teen sillä enimmäkseen jogurttia: kiehautan 1,5 l rasvatonta maitoa, jäähdytän sitä jonkin aikaa, sekoitan joukkoon purkin bulgarian jogurttia ja 1 dl maitojauhetta. Sitten kaadan sotkun Servofixin kulhoon, panen kannen kiinni ja laitan pari leivinliinaa ympärille. Jos tämän vaivalloisen urakan on tehnyt illalla, jogurtti on aamulla valmista. Sitten sen saa laittaa jääkaappiin.

Samalla vempeleellä voi tehdä esimerkiksi kotijuustoa, hauduttaa puuroja ja idättää siemeniä. Sillä voi tehdä montaa muutakin juttua, jota en ole kokeillut. Tänään tein kuitenkin pakkaspäivän iloksi kasvishernekeittoa. Laitoin päivällä herneet kulhoon ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle. Annoin tekeytyä 5 tuntia. Kun tulin Viuhdin treeneistä, kaadoin herneet kattilaan, lisäsin vettä, sipulia, porkkanaa ja suolaa ja keittelin tunnin. Sitten olikin jo kaamea nälkä.

Rasvattomia kasvisruokareseptejä tunkee nyt joka puolelta, kun olen alkanut niitä etsiä. Aiemmin ruokavalioni sisälsi melko paljon juustoja ja rasvaa. On mukavan kevyt tunne, kun olen karsinut ne pois. Mietin kyllä hiukan, riittääkö raskausaikana se 5 g öljyä päivässä. Toisaalta, kun minulla on vararavintoa, sen pitäisi riittää, eikö? Toinen, mitä mietin, on leipä. Syön nyt vain yhden ruisleipäviipaleen päivässä. Suositukset sanovat ihan muuta. Puuroakin syön vain noin joka toinen päivä. En vain tahtoisi syödä liikaa. Hyvä vieroituskuuri tämä kuitenkin on kaikesta joulunajan mässäilystä.

Synnintunnustus ja vähän runsaampi ehtoollinen itämaan tietäjien tapaan

Tiuhdilla oli tänään uskonnonkoe, johon kuulustelin häntä. Piti osata eri tyyppisten jumalanpalvelusten osia, esimerkiksi. Siitä tuli  tässä nyt mieleen, että tämä näyttää muodostuneen tällaiseksi synnintunnustuspalstaksi. Nytkin olen aikeissa kertoa, milloin ja miten taas lankesin. Ja montako ave mariaa siitä sakotetaan.

Tosiaan, sakko puuttuu. Millä rankaisisin itseäni, jos en tottele kymmentä käskyäni ja turhaan syön herkkua, minun jumalaani? Rangaistuksen pitäisi olla kova. Taas tullaan kuitenkin siihen, että en mä nyt raskausaikana viitsi kovin ankara itselleni olla.

Tänäänkin lipsahdukset kaidalta tieltä olivat aika pieniä. Aamupala meni hyvin: rahkaa, marjoja ja ruisleipäviipale. Kerhossa Titiuun kanssa vältin pullahoukutukset. Oli nälkä, mutta vasta kotona söin pastaa vihannes-kikherne-tomaattikastikkeen kera. Vein Viuhtia treeneihin ja missasin siinä sivussa välipala-ajan. Päivälliseksi söin kasvishernekeittoa ja ruisleipäviipaleen tuorejuustolla ja paprikalla. Jälkiruoaksi söin omenan. Tuli lasten iltapala-aika. Söin vahingossa muutaman taatelin ja kaksi voileipäkeksiä. Eipä tuo nyt suuren suuri moka ollut, ja jätinhän sen seurauksena sekä välipalan että iltapalan syömättä, mutta taas tullaan siihen, miksi söin, mitä ei pitänyt? Aivot eivät toimi niin nopeasti kuin käsi ja suu?

Totuus oli se, että Dubaista tuliaisiksi saaduissa taateleissa oli kivi sisällä. Tai no, ensin piti Titiuun takia testata, onko. Sitten aloin syödä taateleista puolet, poistaa niistä kiven ja antaa toisen puolen Titiuulle. Lopuksi kaivelin kaapista "jotain pientä vielä" lapsille, jotka olivat jo syöneet jogurttia ja taateleita. Löysin avaamattoman pakkauksen voileipäkeksejä. Mitään ajattelematta voitelin yhden ja söin. Titiuu ei syönyt omaansa, kaapi vain voit päältä. Senkin jälkeen loppu kelpasi minulle.

Siis listaan ei-toivotuista syömistilanteista lisättäköön:
Lasten jämät
Ajattelematta ensin -syöminen

Koska jätin 5-6 taatelin ja kahden voileipäkeksin takia väli- ja iltapalan syömättä, minulta jäi saamatta kaksi hedelmää, pähkinöitä ja annos maustamatonta jogurttia. Taatelit nyt ovat hedelmiä, niin, eikä kaksi pahvinmakuista keksiä nyt niin suuri synti ole, mutta periaatteessa ärsyttää. Miten vaikea on ottaa itseään niskasta kiinni? Sitä paitsi lenkki jäi väliin. Kävelin vain ehkä 600 m. Huomiseksi on luvattu -20, ja koska en omista kunnon talvivaatteita ja jos omistaisin, ne eivät menisi mahan kohdalta kiinni, en aio kävellä ulkona kuin autoon, noin viisi metriä. Ni!

Suksi lipsuu, mutta latu vie

No huh, tulipas lennokas otsikko. Näytän peilissä kamalalta ja ilmeisesti olen myös muuten ihan muumi, koskapa eivät kysyneet kaupassa papereita,kun ostin miehelle saunaolutta. Sattuneesta syystä oli eka alkoholiostos tänä vuonna, ja oikein odotin, kysyisivätkö. Nuori tyttö tekoripsineen kassalla näki lävitseni. En kuulunut ihan samaan sukupolveen. Kun Tiuhti ja Viuhti olivat pieniä, minulta kysyttiin usein paperit, vaikka olin jo silloin 30, ja vain alle 18-vuotiaan näköisiltä kysyttiin. Nyt, kun olen 38, en siis näytä enää edes alle 30-vuotiaalta? Aika nopea kulumistahti meikäläisellä.

Olen ollut innoissani tästä lanseeraamastani äitiysdieetistä nämä kolme päivää, jotka olen sitä noudattanut. Miksi sitten söin Viuhdin karkkisäästöstä fudgen ja Titiuun lautaselta puoliksi syödyn keksinpalan? Siihen on varmasti joitakin psyykkisiä syitä, jotka pitää koota listaksi, että näitä tilanteita osaisi jatkossa välttää:

Fudgen söin, koska pussi oli näkyvillä ja auki. Liian helppoa riistaa siis. Pussit ja purkit pitää tästä lähtien sulkea ilmastointiteipillä.
Keksin söin, koska olin odottanut sitä Titiuun syömisen loppumista niiiiin kauan. Oli tylsää, ja halusin vauhdittaa syömistä.
Tylsyyteen ehkä olisi muitakin ratkaisuja kuin syöminen.

Jos ja kun joskus vielä sorrun ylimääräiseen, kirjaan nekin syyt tänne, jotta voisin välttää liikasyömistä. Kaiken järjen mukaan ylivoimaisia mielitekoja ei pitäisi tulla, koska saan pitää sunnuntaisin herkkuhetken. Heikommallakin itsekurilla varustettu jaksaa kyllä odottaa muutaman päivän. Kiva kuitenkin, kun olen taas aloittanut kirjoittelun.

Tänäänkin on ollut ruokailujen välissä nälkä, mikä on hyvä asia. Määrällisesti saa syödä aika paljon enemmän, kun ei syö rasvaa tai kauheasti leipääkään. Nälkä tulee myös nopeasti. Tein kaksi hyötykävelylenkkiä: muskariin  ja takaisin rattaiden kanssa n. 1,5 km ja kauppaan ja takaisin liian monen maitotölkin kanssa n. 2 km. Ei siis yhteensä edes sitä viittä, jota joogaope suositteli päivittäiseksi lenkiksi, mutta eilen sauvoin 7, joten tasan menee.

Äitiysdieetti, osa1

Olen nyt noudattanut kehittelemääni äitiysdieettiä kaksi päivää. Mietin aluksi, tarvitsenko välipalaa, kun syön niin paljon. Että tarvitsenko? Koko ajan on nälkä, kun olen jättänyt pois turhan rasvan ja paljon leivän puputuksen. Tänäänkin söin Ikeassa uunikalaa ja muusia, ja jo kahden tunnin päästä oli nälkä. Siitä huomaa, millaista moskaa olen tähän asti syönyt.

Kävin tänään puntarilla. Painoin 3,5 kiloa enemmän kuin 15 viikkoa sitten, jolloin raskauteni alkoi. Ei se ole paha. Pahan siitä tekee se, että minulla oli jo 5 ylimääräistä kiloa ennen raskautta. Olisi kai kiva, jos raskaana tulisi vain 10 kiloa, ei 20. Jos yritän pitää sitä kymmentä tavoitteena. Silloin tiputettavaa jäisi synnytyksen jälkeen vielä se 10, jos vauvan paino ja muut romppeet vähennetään. Hauskaa, että laihdutusblogini muuttui kertaheitolla lihotusblogiksi.

Liikuntaa en aio harrastaa samalla tavalla kuin lokakuulaihiksessa. Eilen olin 1,5 tunnin äitiysjoogassa, tänään kävin 7,3 km sauvakävelylenkillä. Pyrin tekemään kävelylenkin sauvoilla ainakin joka toinen päivä, mutta muuten liikunta jää joogaa lukuunottamatta vähälle. Pääasia on kuitenkin, että ryhdistäydyn syömisessä.

Olen miettinyt sitä, että jos kaikki toisetkaan äidit eivät liho raskausaikana, miksi juuri minun pitäisi. Kai minä nyt sentään voin asialle jotakin.

Ja hei, koska elämä ei kuitenkaan saa raskausaikana olla ankaran askeettista ja kieltäytymyksiä täynnä, vauva kun aistii kaikki äidin mielialat ja tuntemukset (ja mielenhäiriöt), niin ajattelin, että sunnuntaina voisi olla herkkuhetki. Jos olisi kokonainen herkkupäivä, paluu arkeen olisi vaikeaa. Siksi ajattelin, että herkkuhetki voisi olla sellainen, että sunnuntaipäivälliseksi voisi syödä mitä tahtoisi, ja sen jälkeen voisi herkutella jollakin jälkiruoalla, ihan sillä, mitä eniten on viikon aikana tehnyt mieli. Siinä ei tarvitsisi olla edes kohtuullinen, mutta mässäys ei saa jatkua iltaan saakka vaan olla juuri jälkiruoan mittainen.

Näillä spekseillä voisin kai elää koko raskausajankin? Olo on nyt kahden päivän jälkeen aika toiveikas, mutta katsotaan.

Pullana edelleen

Yleisön pyynnöstä(?) jatkan blogikirjoittelua. Laihdutettavaa olisi, mutta en ole voinut laihduttaa ja sitä kautta kirjoittaa siitä. Odotan nimittäin neljättä lasta. Sain tietää sen jo lokakuulaihikseni aikana, ja sen jälkeen on ollut vaikea motivoitua laihdutus- ja ruokablogin kirjoittamiseen.

Yritin aluksi ajatella, että olen kohtuullinen ja terveellinen enkä liho kahtakymmentä kiloa, kuten kaikissa aiemmissa raskauksissani, mutta oli koko ajan nälkä ja söin. Nyt olo on aika normaali, mitä nyt vatsa on lössö potkupallo. Olen 15. raskausviikolla, ja eihän sitä vatsaa vielä pitäisi olla, mutta kun on vaan.

Aloitin äitiysjoogan viime viikolla, ja muilla ei ollut vatsaa juuri lainkaan, vaikka viikkoja oli kymmenen minua enemmän. No, onhan tämä jo neljäs. Kaikki paikat ovat löysiä edellisten jäljiltä, ja siksi kohdun on helpompi pulpahtaa esiin.

Nyt olen niin kypsä jatkuvaan herkutteluun, että olen päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin. Yritin heti loppiaisesta piilottaa itseltäni syömättä jääneet joulusuklaat ja pistää leivonnaiset pannaan, mutta en ole onnistunut. Laskettu aika on heinäkuussa, enkä tahdo olla kesä-äitiysmekossa mikään hyllyvä ihravuori. Tätä menoa olen. Ärsyttää niin paljon, että olen päättänyt tehdä asialle jotain.

Raskaana tai imettäessä ei kai saisi varsinaisesti laihduttaa. Niinpä olen aina syönyt surutta kaiken, mitä on tehnyt mieli. Minulle kun ei ole välimuotoja. Ensimmäistä lasta imettäessäni noudatin painonvartijoiden ohjelmaa, ja sain kaikki kilot pois. En noudattanut edes mitään imetysajan ohjelmaa, vaan sitä ihan tavallista. Ajattelin, että jos maidontulo lakkaa, lisään syömistä. Se ei koskaan lakannut.

Nyt ajattelen, että jos minussa on vararavintoa, vauva saa kyllä kaiken tarvitsemansa, jos vain syön terveellisesti. Siksi ajattelin aloittaa lokakuulaihiksen uudestaan hiukan kevennettyjä - tai siis raskautettuna. Lisään siihen siis viljoja. En yhtään tiedä, kuinka se tulee onnistumaan näin raskautettuna, mutta kokeillaan.

Aamupalallahan ohjelmassa syötiin rahkaa ja marjoja. Voisin syödä lisäksi paahdetun ruisleipäviipaleen vihanneksien kanssa ja ehkä sipaisun jotakin levitettä.

Lounaaksi ohjelmassa syötiin kaamea vuori kaalia ja muita vihanneksia ja 100 g kalaa. Voisin syödä mitä tahansa vihanneksia raakana tai kypsennettynä, esimerkiksi salaattina tai keitossa. Lisäksi söisin kalaa tai papuja tai linssejä ja vielä voisin lisätä annokseen desin verran riisiä, pastaa tai perunaa. Ruokaan voi myös lisätä sen saman 6g oliiviölyä kuin ohjelmassakin.

Välipalakin ohjelmassa oli. Tarvitsenkohan sitä? Se oli omena ja 30 g saksanpähkinöitä. Jos tarvitsen, voisin vaihtaa sen mihin tahansa hedelmään ja mihin tahansa pähkinöihin.

Päivällinen oli samankaltainen kuin lounas, mutta siinä oli jälkiruokana appelsiini. Nyt se voisi olla mikä tahansa hedelmä.

Iltapala oli raejuustoa ja ananasta. Sen tiedän, etten joka päivä kyllä sellaista enää jaksa kyllästymättä. Nyt sen voisi vaihtaa välillä esim. rasvattomaan jogurttiin ja marjoihin.

Kuulostaa noin paranneltuja oikein kivalta tavalta syödä. Kuinka kauan sitten jaksaisin sitä noudattaa? En varmasti loputtomiin. Mutta jospa sunnuntaisin saisi lisäksi syödä pullan tai palan jäätelöä, ehkä jaksaisin taas sen kuukauden. Kokeillaan! Ja tavoitehan on, etten saa kahtakymmentä kiloa tässä raskaudessa. Nyt on tullut tähän mennessä jo viisi. Huomenna aloitan!