Nyt se on syntynyt, vauva siis, ja totuus raskauskiloista on pikku hiljaa valkenemassa. Vauva on poika, pikkuinen 3,5-kiloinen, jolla onnekkaalla on kokonaista kolme isosiskoa. On se toisaalta hyvä, että iskäkin sai vähän miehistä tukea tänne neljän naisen keskelle. Sikäli mikäli se paljonkaan tässä konkurssissa auttaa.
No niin. Ennen raskautta oli jo viisi kiloa liikaa (painoin 55 kg, olen 154 cm pitkä). (Tulkoon totuus julki nyt.) Raskausaikana tuli kaksikymmentä lisää, siis yhteensä kaksikymmentäviisi kiloa (eli painoin lopulta 75 kg). Näistä vauva siis painoi sen kolme ja puoli. Varmasti istukka ja lapsivesikin painoivat jonkun verran, koska kotiin tultua painoa oli pedon luku eli 66,6. Ajattelin sen olevan merkki aloittaa laihdutus.
Turvotustakin on varmasti ollut mukana painossa, koska nyt olen ollut kotona viikon, ja paino on laskenut 62 kiloon. Olen laskenut kaloreita, mutta eihän se noin nopeasti laske imettävälläkään, ellei samalla ylimääräinen neste poistu elimistöstä.
Noh. Nyt näyttää siis siltä, että totuuden paljastuttua mun on päästävä kahdestatoista liikakilosta. Ja mähän pääsen. Olen siinä mielessä on/off -laihduttaja, että kun pääsen vauhtiin, onnistun myös. Raskausaikana yrittäminen oli tuhoon tuomittu yritys, koska lihoin kuitenkin. On/off - mentaliteettiin ei kuulu lihominen mahdollisimman vähän.
Menetin verta synnytyksen jälkeen niin paljon, että hemoglobiini oli lopulta vain 69. Aluksi ei ollut mitään mieltä laihduttaa, koska piti tankata, että saisin heikotukseen vahvistusta. Söinkin sairaalassa kuin hevonen. Tai norsu. Kotiin tultua ja vieläkin, viikko kotiutumisen jälkeen, olen ollut aika voimaton. Nytkin hemoglobiini on keskiviikkoisen mittauksen perusteella 84. Se ei nousekaan hetkessä, vaan rautavarastot kuulemma täyttyvät jopa kolme kuukautta, vaikka olo kohenisikin. En siis voi aloittaa mitään kitukuuria heti. Lisäksi imetän.
Sain kaverilta vinkin kalorilaskuri.fi-sivustosta, jossa voi laskea syömänsä kalorit, harrastetun liikunnan ja josta saa syötyjen proteiinien, hiilareiden ja rasvan suhteetkin. Aloin laskea kaloreita maanantaina, jolloin painoin 65 kiloa. Nyt paino on ollut pari päivää 62 kiloa, ja loput kilot ovatkin suuremman työn takana tiputtaa. Aion kuitenkin onnistua. Apunani toimii imetys, kalorilaskuri ja tieto siitä, että tämä oli viimeinen raskaus, ja into saada itseni takaisin.
Itseni takaisin..hmm. Ehkä jossain suhteessa. Neljän lapsen kanssa, ei kuitenkaan koskaan kokonaan. Pienin, jonka päätin alusta asti nukuttaa omaan sänkyynsä, nukkuu nyt sylissä. Nukutan toiseksi pienintä nyt toista tuntia (no, sekin aika on pois jääkaapilta, jos positiivista ajattelua kaivataan), kolmanneksi pienin kiukutteli koko illan palattuaan satoja euroja maksaneelta taitoluisteluleiriltä (eikä edes suostunut kertomaan sanallakaan mitään, mitä siellä tehtiin). Vanhin nyyhkii tuolla sängyssään, koska hän on koko päivän halunnut, että katsoisin hänen kanssaan kankaita pehmolelun vaatteita varten. Liikaa lapsia? Ehkä aluksi, mutta eiköhän tämä tästä. Mies lähti oluelle, koska kehotin. Hänkin tarvitsee vapaahetken. Se tietenkin vaikuttaa siihen, etten repeä nyt joka paikkaan.
Mutta hei! Toiseksi pienin nukahti nyt, ja pääsen katsomaan esikoisen kanssa kankaita. Lisäksi huomenna on syntymäpäiväni, ja aion ottaa siitä kaiken irti. En laske kaloreitakaan.
