keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lokakuulaihdutus, 3. päivä

Koskahan elimistö tottuu syömään näin vähän? Vielä se ei ainakaan ole tottunut. Toisaalta kun se tottuu, tarkoittaako se samalla sitä, että elimistö oppii tulemaan toimeen pienemmällä määrällä ruokaa ja lakkaa laihtumasta? No, kun ensin alkaisi laihtua. Vielä ei ole grammaakaan lähtenyt. Luulisi, että vähän tapahtuisi koko ajan, koska nälkä on kauhea ja kulutan lisäksi liikkumalla.

Eilinen juoksulenkki meni yllättävän hyvin. Vasta lopussa alkoi jalkoja painaa. Mittasin matkan puhelimen Sports Trackerilla. Juoksuun meni 46,21 minuuttia, juoksin 7.45 kilometriä ja juoksin 6.13 minuuttia/kilometri. Ihan hyvin siis, kun edellisestä juoksulenkistä on varmasti yli kuukausi.

Tänään, kun tulin kotiin kauppa- ja muskarireissulta, ajattelin, että ihanaa päästä syömään. Heti sen jälkeen muistin, mikä ateria minua odottaa: kaalia, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kalaa. Ja vettä. Vielä ei lounaalla ole kertaakaan edes lähtenyt nälkä. Mutta mitä siitä, jos vain oikeasti laihdun. Laihdunhan?

Aamupalakin jää jotenkin kesken, kun ei  ole sitä kahvia juotavana. Rahkan ja marjat syö niin nopeasti, että tulee sellainen olo, että jotain pitäisi vielä olla, vaikka sitten sitä kahvia hörpittäväksi. Alkaisinko juoda yrttiteetä?

Uudella vaa`alla painan pari kiloa enemmän kuin vanhalla. En tiedä, kumpi on oikeassa, mutta mennään tällä uudella. Onhan se masentavaa saada pari kiloa lisää tiputettavaa, mutta kai minä sen peilistäkin näen, koska alkaa näyttää hyvältä. Jotenkin vain olen tottunut tuijottamaan niitä numeroita vaa`assa, vaikka tiedänkin, että se ei  ole koko totuus. Tämä minun vaakani näyttää siis painon, rasvaprosentin ja nesteen ja lihasten osuuden kehosta. Rasvaprosentti oli ensimmäisellä mittauskerralla huima 32. Se on "normaalin" ja "paljon" rajalla minun ikäiselläni naisella. Olisi kiva, jos sekin olisi joskus siellä lähempänä sitä alempaa rajaa, mutta taitaa olla toiveajattelua. En mitenkään voi jättää  herkkuja pois niin, että olisin kovin rasvaton tulevaisuudessakaan. Tunnen jo itseäni sentään sen verran, että tiedostan tämän. Mutta jos edes selvästi normaalin puolelle saisin sen käännettyä. Toisaalta minun miehellenikin, joka on hoikka kuin mikä, tuli vastaava tulos miesten taulukon mukaan. Lihaksia vaa`an mukaan minulla on 35%. Taulukossa sanottiin, että on normaali lihasten määrä, jos niitä on yli 34 prosenttia. Tässäkin minun mieheni sai samansuuntaisen tuloksen, vaikka hän on käynyt kuntosalilla koko suuren ikänsä. En siis oikein tiedä, luottaisinko näihin lukemiin vai en. Lihaksiakin voisi kuitenkin olla enemmän kuin se normaali määrä, eikö vain? Siihen tulee heti tänään parannusta, kun aloitan sen "kuntosaliharjoittelun" kotona. Se olisi tarkoitus tehdä ihan käsipainoilla, koska meillä ei ole kotona vielä mitään hyvin varusteltua kuntosalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti