maanantai 25. helmikuuta 2013

Läski on ikuista

Mistä tuokin otsikko tuohon tupsahti? Nimenomaan näin ehkä on, mutta olen taas päättänyt tehdä asialle jotain. Sen verran ainakin, että saisin itseni taas kuriin syömisten suhteen.

Niin siis tauko kirjoittelussa on yhtäkuin repsahdus syömisissä. Pitkä tauko on ollutkin. Nyt olen raskauden puolivälissä, ja olo alkaa tuntua jo raskaalta. En ole jaksanut miettiä, mitä syön, ja kiloja on tullut lisää. Kolmea plussakiloa näytti viimeksi, kun kävin puntarilla. Missä ajassa se oli tullut, en edes tiedä. Enkä oikeastaan välitä. Tullut mikä tullut. Tärkeämpää on jatkaa tästä eteenpäin hiukan kevyemmin eväin.

En jaksa mitään kitukuuria rai tiukkaa ruokavaliota tai edes rajoituksia siihen, mitä saan tai täytyy syödä. Ajattelen nyt jälleen noudattaa seuraavaa, ranskattaren ohjenuoraa: syön pienen aterian neljän tunnin välein ja liikun. Siinä se! Hurraa! Onpa kevyt elämä yksinkertaista, kun sen oikein oivaltaa.

Olen nyt noudattanut tätä kaksi päivää, ja menee oikein mukavasti. Eilen kävin 9 km:n, tänään 7 km:n sauvakävelylenkillä. Hiihtämäänkin voisin mennä Tiuhdin kanssa joku päivä, olemmehan hiihtolomalla.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Dieetit vaihtoon

Olen aivan hukassa sen suhteen, miten minun pitäisi syödä. Olin eilen äitiysjoogassa, ja vaikka pyörittelen silmiäni niille opeille (napa vastaanottaa ulkomaailman ärsykkeitä ja vatsa on päättäväisyyden keskus.. hei haloo, onko joku joskus kuullut puhuttavan aivoista?), niin minun kannattaisi omaksua opeista yksi: kuuntele kehoasi. Minun pitäisi syödä vain sen verran ja sen verran laadukasta ruokaa, mitä kehoni tarvitsee. Mutta nykyihminen on aika vieraantunut luonnosta. Ainakin yritän syödä mahdollisimman aitoa, ei lisäainemömmöjä.

Mutta mikä olisi se dieetti, jolla en saisi kahtakymmentä liikakiloa raskauden aikana? Kiloja oli raskauden alkaessa viisi liikaa, nyt niitä on tullut sen jälkeen 5,5. Hyväksyisin vielä toiset viisi, sitten pudotusmäärä olisi inhimillinen. Olen nyt noudattanut äitiysdieettiäni satunnaisin horjahduksin, mutta haluaisin tavan syödä, jolla ei tarvitsisi horjahtaa. Se olisi siis lempeämpi ja sallivampi mutta kohtuullinen. Sellainen, että olisi hyvä mieli ja saisi nautiskella tästä pyöristyvästä olemuksesta, mutta en lihoisi. Miten syödä? Ehdotuksia:

- mitä mieli tekee, ja laihduttaa myöhemmin? Muuten hyvä, mutta pudottaminen on tässä iässä jo vaikeaa imetysaikanakin. Siitä kertoo se, että Titiuusta jäi ne viisi kiloa, joita en saanut pois ennen tätä raskautta.
- syödä kohtuudella kaikkea? Paras ja vaikein vaihtoehto.
- noudattaa äitiyslaihista koko jäljellä oleva 5 kk? Tuntuu laihdutusruokavaliolta, koska on koko ajan nälkä. En tahdo laihduttaa, tahdon vain olla lihomatta liikaa. Mietityttää, saako vauva tarpeeksi kaikkea, kun olen jättänyt leivän ja rasvan kokonaan pois.
- noudattaa äitiyslaihista ja lisätä siihen vähän ruisleipää ja rasvattomia maitotuotteita? Ei onnistu, koska herkkuja tekee mieli koko ajan.
- noudattaa äitiyslaihista ja lisätä leipää ja maitoa ja vähän herkkuja? Vähän on suhteellinen käsite, ja määrät kasvavat viikkojen kuluessa.
- noudattaa äitiyslaihista ja syödä viikonloppuisin herkkuja annos/päivä? Ehkä, mutta on rasittavaa noudattaa yhtään mitään pakkoruokavaliota.

Parasta kai olisi syödä terveellisesti ja kohtuudella. Herkkujakin voisi syödä kohtuudella. Ärsyttää olla niin tyhmä, etten pysty syömään ihan itse oikein. Miksi tarvitsen diettejä ja kurinalaista ohjelmaa? Ranskattaret eivät liho -kirja auttoi joskus, miksi ei nyt? Voisin silti jatkaa vähärasvaista linjaa kuten tähänkin asti. Yksi ajatus, joka auttoi minua ranskattaren elämässäni ennen, oli se, että ajattelin eläväni kuten hoikka ihminen. Jos tuli kiusauksia tai valintatilanteita, ajattelin vain, miten hoikka ihminen toimisi. Valitsin ravintolassa kahdesta houkuttelevasta vaihtoehdosta sen kevyemmän, otin vain yhden kakunpalan, koska se toinen ei tuo muuta lisää kuin morkkiksen ja ähkyn olon. Yritetään!

Raportoin sitten onnistumisistani, koska niitähän tulee! (Päättäväisyys ennen kaikkea.)

Tänään tein ensimmäisen edistysaskelen, ja lähdin aamulla rattailla kauppaan. Yleensä menen autolla. Sitten kokkasin koko lopun aamun. Tein Frantsilan keittokirjasta porkkanapihvejä ja Kehäkukan Waldorfin salaattia ja leivoin sämpylöitä. Porkkanapihvit olivat sarjassa paskaa kokkausta, vaikka ohje vaikutti kivalta. Piti vain raastaa porkkanat ja lisätä soijajauhoa (protskua, hyvä hyvä!), tattarijauhoa, timjamia ja suolaa. Pihvit maistuivat kuitenkin joltakin muulta kuin osiensa summalta. Niissä oli hyvin outo maku. Pahinta on kai se, että joudun syömään niitä viisi kertaa, koska en viitsi heittää niitä roskiinkaan kuten eilistä nokkoskeittoa. Waldorfinsalaatti oli parempaa. Siihen tuli raastettua selleriä, varsiselleriä, omenaa, ananasmurskaa ja hasselpähkinärouhetta. Kastikkeena oli kermaviilikastike, jossa oli sitruunamehua, suolaa ja minttua. Rakastan kaikkia ohjeita, joihin tulee minttua. Minulla kasvaa sitä yrttipenkissäni kesäisin, ja kuivaan sitä aina talveksi. On kuitenkin minttuteen lisäksi harvoja ohjeita, joihin saan sitä käytettyä, ja viimekin kesänä jätin suuret pensaat minttua kuivumaan pystyyn, kun en kerta kaikkiaan keksinyt, mihin sitä käyttäisin. No, Kehäkukan Waldorfinsalaattiin nyt ainakin. Söin aterian kanssa 1,5 vastapaistettua sämpylää. Ai että sitä tuoksua ja makua, kun olen viikkokaudet syönyt vain minimaalisen määrän ruisleipää. Nyt on olo aika täysi, vaikken olekaan syönyt mitään rasvaryntäystä. Se johtuu siitä, että olen aika pitkään syönyt keittoja.

Mutta hei, olen vihdoin tehnyt päätöksen! Ei dieettejä, vaan syön kuten ranskattaret enkä liho. Kerron myöhemmin, miten, kunhan saan luettua jälleen motivaattoriksi tämän kirjan. Se on lainassa, ja täytynee pyytää se takaisin.

Paskan kokin päiväkirjasta

Olen oikeasti edelliseltä ammatiltani kokki ja pidän itseäni kulinaristina. Silti näitä epäonnisia keitoksia tulee nykyään jatkuvasti. Voisin melkein kirjoittaa keittokirjan nimellä "Paskan kokin parhaat". Sitä ostaisivat kaikki masokismiin taipuvaiset ja Madventures-keittokirjan ostaneet.

Nämä uudet aluevaltaukset eivät näköjään aina onnistu. Eilen tein Frantsilan yrttitilan keittokirjasta keväistä nokkoskeittoa, ja vaikka vuodenaika olikin väärä, ei se sentään koko keittoa voi pilata. Keitto oli ällöttävää! Olisihan minun pitänyt tietenkin reseptiä lukiessani ymmärtää, ettei niin tule maukasta ruokaa, että suurustetaan PELKKÄÄ VETTÄ Maizenalla ja keitetään siinä sitten juureksia ja nokkosia. Liemi olisi pitänyt ensin maustaaa ja sitten sen olisi pitänyt olla maitopohjainen. Vesi suurustettuna Maizenalla oli ällöä limalöllöä. Jälkikäteen lisätyt mausteet (taas kuminaa!) eivät yhtään auttaneet.

Edellinenkin keitto (Lämmittävä linssikeitto) oli paskaa. Jatkan kuitenkin sinnikkäästi kokeiluja kuukauden keittokirjastani Frantsilan yrttitilan keittokirjasta, mutta seuraavaksi teen jotain keittoa tuhdimpaa - ja toivottavasti parempaa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pienin pudottaja

Näin pätkän Suurimmasta pudottajasta tai jostain muusta laihdutusohjelmasta ja ajattelin, että tuolla tavalla se onnistuisi varmasti. Ihmiset television ääressä kerääntyisivät sosiaalipornoilemaan ja odottaisivat repsahduksiani. Mutta niitä ei tulisi, koska pitäisi laihduttaa julkisesti. Miksi sitten tämä julkisuus ei riitä? Blogia perustaessani luulin julkisen laihduttamisen olevan se pakko, joka saa ottamaan itseään niskasta kiinni. Ilmeisesti täältä anonyymiyden suojassa huutelussa ei ole tarpeeksi julkisuutta. Pitäisi laittaa tänne kuvia itsestäni alkkareissa ennen ja jälkeen; sitten kai toimisi.

Nyt motivaatio ei ole tarpeeksi kova. Noudatan kyllä äitiysdieettiäni, mutta sallin itselleni myös repsahduksia, koska samalla mietin, riittääkö näin pieni syöminen lapselle. Tulen tänne ja teen lupauksia, joita en sitoudu noudattamaan kuitenkaan seuraavaa aamua pidemmälle. Nytkin olen noudattanut dieettiäni edellisestä kirjoituksesta tähän, olen vain syönyt to ja la jäätelöä ja la ja su runebergintortun lisäksi. Koska ajattelen, että mitä sitten, ei tämä dieetteily nyt ole kovin vakaalla pohjalla. Olen raskaana, enkö siis voisi vähän nautiskella myös? Ja mikä olisi se tapa syödä, jota jaksaisin noudattaa seuraavat viisi kuukautta itkeskelemättä välillä, että voi kun olen taas sortunut?

Ehdotuksia: ateria neljän tunnin välein kuten tähänkin asti ja joka aterialla punaisina lankoina seuraavat asiat:
- vähärasvaista
- älä unohda proteiinia
- täysjyväviljaa, mutta vain vähän
- rasvattomia maitotuotteita
- vihreää joka aterialla
- hedelmiä ja pähkinöitä
- öljyä
Tämä osuus on pitänyt tähänkin asti, mutta sortumisia tulee, koska herkut puuttuvat. Siksi:
- herkkua saisi syödä joskus, esim. 3/vko.

En nyt sitoudu tuohonkaan! Se oli vasta kehittelyä. Mietin vielä, ja noudatan samaa vanhaa vielä hetken. Runebergintorttuja on vielä sen verran, että koko perheelle riittää yhdet täksi ja huomiseksi päiväksi. Aion syödä ne, mutta jos yrittäisin olla syömättä ne Titiuun tortunjämät, joista hän on kaivanut keskeltä hillot ja tomusokerit lusikalla kraateriksi ja jättänyt loput.

Olen ottanut helmikuun keittokirjaksi Frantsilan yrttitilan keittokirjan. Tarkoituksenani on kokata sieltä kaikkea vähärasvaista helmikuun aikana. Tein jo lämmittävää linssikeittoa, josta ei tullut suursuosikkia. Kuminan maku häiritsi aika tavalla. Kirjoitin ohjeen rutkasti muunneltuna omaan uuteen kansiooni, johon aion kerätä sellaisia reseptejä, joita voin kokata hyvällä omallatunnolla. Nyt keitto on loppu, ja tänään teen nokkoskeittoa kesällä kuivaamistani nokkosista. Siitä saan rautaa, jota vauveli tarvitsee.

Olen ollut viikon lääkekuurilla enkä ole liikkunut. Eilen kävin hiihtämässä Tiuhdin kanssa 1 t. 40 min. Aikamoinen suoritus Tiuhdilta, jolla oli ollut aamulla jo luistelutreenit 1,5 t. ja tanssi 1 t. Mutta minusta hiihtäminen oli mukavaa, kun sai hiihtää omaan ja lapsen tahtiin (aikalailla sama) eikä verenmaku suussa. En ollut hiihtänyt vuoteen, joten monojen etsiminenkin vei ainakin puoli tuntia, kunnes ne lopulta löytyivät siitä ekasta komerosta. Olen aina vihannut hiihtoa, mutta eilen se oli kivaa. Ensi sunnuntaina otamme eväät ja hiihdämme monta tuntia. Näin sovittiin. Kun on monta lasta, on mukavaa joskus tehdä asioita vain yhden kanssa. Liian usein se on Titiuu tai Viuhti, joten on hyväkin tehdä hiihtoreissu vain Tiuhdin kanssa.