Vimeinen viikko pärähti tänään käyntiin ja sekin on vajaa, vain lauantaihin asti täytyy jaksaa. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että lauantain jälkeen täytyy olla tarkkana siitä, mitä syön, kun kaikki maailman maut ovat jälleen mahdollisia ja ulottuvillani. Laihtua täytyy edelleen; ei saa olla niin, että nämäkin kaksi kiloa, jotka olen karistanut, tulevat takaisin. Jatkan liikkumista tähän samaan malliin eli joka toinen päivä käyn juoksemassa, joka toinen päivä teen lihasliikkeet kahvakuulalla, käsipainoilla ja ruumiinpainolla. Lisäksi syön pieniä annoksia neljän tunnin välein. Eli noudatan sitä samaa kaavaa kuin tämän blogin aloittaessani. Nyt vain yritän tehdä sen niin, etteivät pienet annokseni ole pelkkää rasvaa ja sokeria, vaan yritän syödä ainakin arkisin terveellisesti. Mitään en kiellä itseltäni jatkossa. Saan syödä vaikkapa karkkia pienen kipollisen, jos lauantaina tekee mieli. Mutta jos syön karkkia lauantaina, en syö sitten päiväkahvilla pullaa enkä siideriä saunan jälkeen. Herkkuja ei siis saa syödä miten sattuu vaan harkiten, mitä oikeasti tekee mieli eniten, ja syödä sitten vain se. Jos tulee juhla, jossa kerta kaikkiaan täytyy maistaa vähän joka lajia, ei se kaada koko dieettiä. Yritän unohtaa vanhan ajattelumallini, jonka mukaan jos menee läskiksi, menköön sitten kunnolla. Sananmukaisesti. Sellaisesta ei juuri ole apua. Jos menee läskiksi, seuraavana päivänä on tasapainotettava, sillä niin tekee aito ranskatar. Tasapainottaminen tarkoittaa sitä, että jos vaikka menen ravintolaan ja syön kolmen ruokalajin aterian eli reilusti normaalia enemmän, syön sitten seuraavana päivänä vastaavasti vähemmän. Käyn vaikka ylimääräisellä lenkillä lisäksi. Morkkista ei siis tarvitse tuntea. Suosittelen Ranskattaret eivät liho -kirjaa oikeasti lämpimästi. Sen avulla olen laihtunut monet kerrat. Se, miksi en sitten ole pysynyt tavoitteessani, vaatisi kirjaa taitavampaa psykiatria. Kirjassa kun ei kerrota ruokamääriä tai laatuja, kehotetaan vain syömään kohtuudella ja miettimään, mitä suuhunsa laittaa. Kohtuus on niin väljä käsite, että mieli vääntää sen itselleen sopivaksi mennen tullen. Jos siis tahdon herkkuja, syön niitä muka kohtuudella, vaikka tosiasiassa määrät kasvavat koko ajan. Kun aiemmin sain kiloja karistettua kirjan avulla, kehuskelin, kuinka syön hyvää ruokaa ja juon päivällisellä lasin viiniä joka päivä. Mies totesi siihen, että se lasillinen vain kasvaa joka päivä. Näinhän se oli, ja näin se oli ruoankin kanssa. Siksi syömisessä pitäisi pitää aivot koko ajan mukana. Olisi niin hienoa pysyä tavoitepainossa koko loppuelämä ja silti nauttia siitä elämästä. Pitäisi syödä kohtuudella ja aika ajoin miettiä (esim. vaakaa ja mittanauhaa apuna käyttäen), onko minun kohtuuteni vielä kohtuullista. Aion lukea Ranskattaret eivät liho -kirjan lähiaikoina uudestaan ja koota tänne pääpointteja tästä elämäntavasta.
Eilen Tiuhti, 10 v, sanoi: "Äiti, musta sun kannattais lopettaa toi typerä dieetti ja syödä meidän kanssa pannukakkua. Kato kuntoilet vaan niin kyllä se siitä." Herkässä iässä olevien tyttärien kanssa pitäisi olla varovainen, mitä laihduttamisesta puhuu. On vain niin, että koska olen jo kolme viikkoa syönyt jokseenkin tavallisesta poikkeavasti, on minun ollut pakko valottaa tätä hieman tytöille (Tiuhdille, 10 ja Viuhdille, 8). Selitin, että koska minä raskausaikana söin epäterveellisesti (siis viimeisimmän raskauden aikana, josta tuloksena syntyi Titiuu, 1,5 v), minun täytyy nyt noudattaa tällaista, että oppisin taas syömään terveellisemmin. Korostin, että vasta aikuisena täytyy miettiä, kuinka paljon syö ja että lapsena on vain tärkeää, että oppii syömään terveellisesti (niin aikuisenakin sitten osaa, tai niin sitä luulisi). Muiden pannukakkuaterian jälkeen pohdin ääneen, millaistahan se rentouttava venyttely olisi oikeasti, jota minulla sunnuntaisin on ohjelmassa. Viuhti sanoi heti, että hän voi näyttää. Ja minä, täysin hänen ammattitaitoonsa tukeutuen, sanoin: "Näytä vain". Ja niinpä venyttelin tytärten neuvoessa ja Tanssii tähtien kanssa pauhatessa taustalla koko sen 1,5 tuntia, jonka ohjelma kesti. Tiuhti keksi minulle uusia liikkeitä, ja Viuhti neuvoi vaihtoehtoisia asentoja, jos venytykset eivät tuntuneet kuten piti tai siellä missä piti. Omat personal trainerit kotona, huisaa.
Tilasin eilen kasvis- ja leivontakirjoja netistä. Minun piti tilata sieltä vain yksi kympin kirja, jonka Viuhti on hukannut ja joka pitäisi palauttaa kirjastoon, mutta tulinkin tilanneeksi aika kasan kirjoja itselleni. Tilasin mm. pari vegaanikeittokirjaa. Ajattelisin, että jos löytäisin sieltä hyviä ohjeita, niissä ei olisi eläinperäistä eli kovia rasvoja lainkaan, mikä olisi hyvä juttu. En tahdo mautonta ruokaa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että jos pitää valita margariini tai voi, molemmat ovat huonoja. Ehkä jatkossakin leivon voilla, sillä se on parasta, mutta arkiruoanlaitossa voisin käyttää mieluummin öljyjä. Lisäksi ajattelen vegaanikirjoista löytyvän hyviä voin leivän päällä korvaavia papulevitteitä yms, joista saisin kasvissyöjänä tarvitsemaani proteiinia. Minulla on keittokirjoja jo kaksi hyllyllistä, mutta niitä ei ole koskaan liikaa. Vaikka en ikinä ehdi kokata niistä kaikkea haluamaani ja vaikka internet on myöskin pullollaan kaikkia ihania reseptejä, se ei haittaa. Harrastan ihan vain niiden kirjojen lueskeluakin aika ajoin. Joskus etsin niistä uusia menuja alku-, pää- ja jälkiruokineen. Joskus innostun laatimaan uusista resepteistä koko viikon ruokalistoja. Olen vain tajunnut, että se ei ole oikein hyvä juttu. Jos kokkaan joka päivä uusista resepteistä, väsähdän jo muutaman päivän jälkeen. Elämässä kun on (valitettavasti) muutakin kuin ruoanlaitto, ja uusien reseptien kokeilu väsyttää vanhojen, tuttujen ruokien kokkailua enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti