maanantai 15. lokakuuta 2012

Lokakuulaihdutus, 15. päivä

Tänään on ollut motivaatio heikko. Paino verrattuna lähtöpainoon heittelee +700 g:n ja -1,5 kg:n välillä, mutta selvää laskusuuntaa ei ole. Jos kuukauden dieetillä ei lähde kiloakaan, en tykkää yhtään.

En ole vielä luovuttanut enkä toivottavasti  luovutakaan. Olen noudattanut ohjeita ihan pilkulleen. Kävin jumpassakin. Kyllä kai minä vielä kaksi viikkoa jaksan. Ajattelin lopettaa opiskeluryhmän pikkujouluihin, jotka ovat tämän kuun viimeisenä lauantaina. Ainakin olen ilmoittanut syöväni porukan kanssa ravintolassa. Silloin dieettiä tulee päivää vajaa neljä viikkoa. Sen jälkeen olisi vielä neljä päivää tätä kuuta, joten ehkä lusin vielä senkin. Marraskuussa laadin uudet säännöt.

Se, mikä on hyvää tässä dieetissä, on runsas liikkuminen. Olen ollut nyt viikon flunssassa enkä ole päässyt kuntoilemaan, mutta tänään jumpassa olo oli jo ihan hyvä. Yskä vaivaa, ja saatan siksi korvata huomisen juoksun sauvakävelyllä.

Jos tämä dieetti laihduttaisi minua tasaiseen tahtiin, se motivoisi jatkamaan. Nyt, kun kahdessa viikossa on tullut vain lisää painoa, tämä tuntuu turhauttavalta. Uskon silti, että kun tämän ja ensi viikon noudatan ruokamääriä ja liikun joka päivä, alkaa jotain tapahtuakin. Optimisti mikä optimisti. Yritän nyt vielä toistaiseksi uskoa tähän dieettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti