torstai 27. syyskuuta 2012

Vaaka, in memoriam

Mies tuli kysymään, että ihanko sä pikku kätösilläs vaihdoit tähän vaakaan patterit? Että ajattelit sitten, että kaksi patteria riittää, vaikka neljälle on tila. Noh, en mä huomannut, että sinne vaa'an uumeniin olisi pitänyt vaihtaa vielä kaksi paristoa. Sitä paitsi vaaka ei toiminut neljälläkään uudella patterilla. Rikki mikä rikki. Se kai kyllästyi odottamaan, että mä joskus muuttuisin ranskattareksi. Se oli odottanut ja toivonut, mutta nyt se ei enää jaksanut ja kuoli pois.

Päätin kirjoittaa tänne syömiseni julkisesti ikäänkuin virtuaalisena häpeärangaistuksena eli jalkapuuna ainakin niin kauan, kun opin syömään kunnolla.

Aamiainen klo 7: teeleipä, oivariini, viili, omena, sokeri, kaneli, vissy, latte

Lounas klo 13: sienipiirakka, salaatti, vissy, latte

Päivällinen klo 18: kirjolohikiusaus, teeleipä, oivariini, vissy, latte

Muuten meni mukavasti, mutta annokset olivat liian suuret sekä aamiaisella että päivällisellä. Söin nälkääni enemmän kuin piti.

En ole liikkunut koko viikolla pieniä kävelylenkkejä lukuunottamatta. Sataa koko ajan, ja on ollut muuta puuhaa. Ehkä ensi viikolla?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Jos vaaka on rikki, ei tarvitse laihduttaa

Ei oikeastaan voi laihduttaa, jos vaaka on rikki. Se on työväline. Jos on ammattina laihdutus, on työnantajan vika, jos työvälineet eivät ole kunnossa. Kuka sitten on minun työnantajani tässä yrityksessä? Jos se olen minä itse, olen yksityisyrittäjä, ja niillähän vasta huonosti menee. Ei ole varaa hankkia työntekoon tarvittavaa kalustoa. Ei siis voi missään tapauksessa syyttää nyt minua, jos homma ei toimi.

En tiedä, mikä vaakaa vaivaa. Ylikuormitus? Ensin tuli mieleen, että patterit ovat tyhjentyneet. Vaihdoin uudet. Vaaka sanoi välillä low, välillä näytti pyöreää nollaa. Aika hyvä laihdutustulos näin kahdessa viikossa, vai mitä? Tai sitten se tarkoitti, että mun ÄO on low ja itse olen laihduttajana pelkkä nolla. Kuten olenkin.

Ehkä annoskoot ovat ihan ok, mutten vieläkään syö terveellisesti. Käyköön tämä päivä esimerkistä:

Aamiainen klo 7: kauraleipäviipale, oivariini, paistettu viipale kotijuustoa vadelmahillon kera, latte. Siis härre gud, ei edes mitään vihreää, kasvissyöjän lautasella.

Lounas klo 12: sienipiirakan pala, salaatti, hiilihappovesi
Jälkiruoka: uuniomenat ja vaniljakastike, latte. Tässä meni pieleen ainakin se, että ruoasta olisi jo tullut kupillinen. Tuo uuniomena-annos olisi pitänyt syödä neljä tuntia myöhemmin. Mutta ei, silloin puputin jo muuta:

Välipala klo 16: pala teeleipää, oivariini

Iltapala klo 20: pala teeleipää, oivariini, kaura-omenapaistos, vaniljajäätelö, latte.

Illan kittasin hiilihapotettua vettä, ja nyt on kyllä taas nälkä. Mutten syö.

Aion antaa lapsilleni bloginimet, jotta voin kirjoittaa heistä mutten oikeilla nimillä. Minulla on siis kolme tyttöä. He saavat olla vanhimmasta nuorimpaan nimeltään muumimaisesti Tiuhti, Viuhti ja Titiuu.

Viuhdilla oli tänään tylsää. Hän on ollut niin innoissaan vastikään oppimastaan porkkanankuorimistaidosta, että hän on kuorinut niitä jo monta pussillista. Nyt olivat kuitenkin porkkanat päässeet loppumaan. Ehdotin, että opettaisin häntä tekemään taas pitkästä aikaa ruokaa. Viuhti etsi minun vanhasta Muumimamman keittokirjastani omenateeleipien ohjeen, ja lisäksi teimme kaura-omenapaistosta. Viuhti olisi halunnut kokata muutakin, mutta aikaa ei ollut enempään. Junior Master Chefit erikseen, mutta kyllä tuollainen normi kahdeksanvuotias osaa olla jo aika näppärä.

Etukäteen jännitin itseni puolesta, sillä kaura-omenapaistos on vastaleivotun pullan ohella niitä no-no-ruokia, joita en osaa syödä kohtuudella. Nyt osasin. Kiitos kuuluu kokonaan Tiuhdille ja hänen kahdelle kaverilleen, jotka olivat syöneet lähes koko paistoksen sillä välin, kun ripustin pyykkejä. Jäljellä oli vain pieni nökäre, joka todellakin mahtui kuppiin yhdessä muun iltapalan kanssa.
Tiuhti ei jaksanut päivällistä normaaliin aikaan ja epäilen, etteivät kaveritkaan.

Nyt olen tehnyt omenoista piirakkaa, uuniomenoita ja kaura-omenapaistosta. Omenasosetta saan vanhemmiltani. Mitä siis seuraavaksi? Haluaisin tehdä muutamaa erilaista omenapiirakkaa ja vertailla. Sitten tulisi taas syötyä lisää herkkuja. Ei toisaalta tee mieli tehdä omenapuuroakaan.  Omenoita on. Eiköhän niistä jotain synny.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli 2. Vihan liekit

Kirjoitin viime viikolla blogiini nuortenkirjatrilogia Nälkäpelin ensimmäisestä osasta. Luin trilogian toisen osan heti ensimmäisen jälkeen. Jäin tämänkin jälkeen niin koukkuun, että koska en saanut kolmatta osaa kirjastosta, kävin ostamassa sen kaupasta. Annan sen vanhimmalle tyttärelleni, kunhan aika on sopiva. Hän on jo lukenut kaikki Potterit, joten mahtaisiko aika olla piankin sopiva. Raakuuksia on niissäkin, mutta ei välttämättä aivan samanlaisia. Pottereissa hyvyyttäkin on olemassa. Nälkäpelissä hyvät elävät alistettua elämää. Capitol, joka hallitsee, pitää sisällään vain ilkeyttä ja toisaalta tyhmyyttä. Mutta en lähde tälle linjalle enempää, sillä blogini käsittelee ruokaa, ei vallanpitäjiä ja alistettuja. Toisaalta nämä liittyvät yhteen. Vallanpitäjät ovat vauraita ja hyvinvoivia, alistetut köyhiä ja nälkäisiä.

Perusidea Nälkäpeli kakkosessa on, että Katnisia, 16-vuotiasta päähenkilöä, syytetään kapinan lietsomisesta vallanpitäjiä eli Capitolia vastaan. Hän joutuu presidentti Snown silmätikuksi ja vieläpä uudestaan Nälkäpeliin, tv-ohjelmaan, jossa kilpailijoiden tehtävä on tappaa toisiaan, kunnes viimeinen hengissä säilynyt on voittaja. Kukaan ei aiemmin ole joutunut Nälkäpeliin toistamiseen, mutta Katnisista halutaan todella päästä eroon.

Kirjassa kuvataan kuilua rikkaiden Capitolilaisten ja köyhien vyöhykkeillä elävien välillä. Vyöhykkeillä ihmiset tekevät raskasta ruumiillista työtä ja tuottavat hyödykkeitä Capitolin rikkaille ihmisille. Capitolin rikkaat  ihmiset juhlivat, seuraavat muotia ja kannattavat Nälkäpeliä. Ennen Nälkäpelin alkua Katniss pääsee presidentti Snown juhliin:

"Illan todellinen tähti on ruoka. Herkuilla lastatut pöydät ovat seinustoilla. Siellä on kaikkea mitä kuvitella saattaa ja paljon sellaistakin, mistä ei ole osannut edes uneksia. Kokonaisina paistetut vasikat, porsaat ja vuohet pyörivät vartaissa. Valtavilla vadeilla on hedelmillä ja pähkinöillä täytettyjä lintuja. Merenelävät on upotettu kastikkeisiin, tai niitä on tarkoitus dipata mausteliemiin. Juustoa, leipää, vihanneksia ja makeisia on lukemattomia eri lajeja, viini virtaa koskina, ja väkevä alkoholi palaa lepattavin liekein."

Katniss päättää ottaa vain suupalan jokaista lajia, mutta on pian täynnä, eikä jaksaisi enää palastakaan. Capitolin tottuneilla juhlijoilla on kuitenkin tähänkin ratkaisu. Jalallisissa viinilaseissa on nestettä, jonka juotuaan ihminen oksentaa, ja pian voi palata takaisin juhlijoiden joukkoon. Katnisia tällainen ärsyttää:

"Pystyn ajattelemaan vain keittiönpöytämme ääressä seisovia kuihtuneita lapsia, joiden vanhemmat eivät voi noudattaa äidin määräyksiä. Enemmän ruokaa. Nyt kun olemme rikkaita, äiti antaa heille ruokaa mukaan. Mutta entisinä aikoina meillä ei useinkaan ollut mitään annettavaa, eikä mikään apu olisi muutenkaan enää pelastanut lasta. Ja Capitolissa käydään oksentamassa, jotta voitaisiin syödä taas lisää mahan täydeltä. Täällä ei oksenneta siksi, että mieli tai ruumis voi huonosti, ei siksi että on syöty pilaantunutta ruokaa. Täällä oksennetaan siksi, että juhlissa kaikki tekevät niin."

Nälkäpelin toisessa osassa vyöhykkeellä 12, jossa Katniss asuu, nähdään nälkää. Ruoasta tulee pula, ja varakkaatkin joutuvat lähtemään kaupoista tyhjin käsin.

Katniss kohtaa metsässä toisen vyöhykkeen pakolaisia, jotka ovat kuulleet, että olisi olemassa kolmastoista vyöhyke, josta Capitol olisi vaiennut. Tällä vyöhykkeellä asukkaat eivät olisi Capitolin alaisia. Katniss ruokkii nälkäisiä pakolaisia eväsrinkeleillään, koska nämä eivät ole tottuneet metsästämään omaa ravintoansa, kuten Katniss.

Nälkäpelin toisessa osassa kritisoidaan mielestäni ensimmäistä osaa kärjistetymmin kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Olisiko niin, että kuilua halutaan kasvattaa lukijoiden mielissä kohti päätösosaa ja kaiken huipentumaa. Kun Katnisia stailataan Nälkäpeliä varten, on tragikoomista, kuinka stailausryhmä suree Katnisin, Nälkäpelissä varmaan kuolemaan tuomitun tribuutin, kohtaloa sen vuoksi, että heidän pääsynsä Katnisin häihin estyy, kun Katniss kuolee. Capitolin väki on kuvattu siis todella pinnallisina.

Ennen Nälkäpeliä tribuutit saavat aina hyvää Capitolin ruokaa. Ateriat kuvataan kirjoissa yksityiskohtaisesti. Katniss pääsee ystävänsä kanssa varastamaan pienen hetken valmistautumispäivistä, ja he viettävät päivän koulutuskeskuksen katolla picnicillä. Picnic tuntuu viimeiseltä vapauden hetkeltä ennen varmaa kuolemaa Nälkäpelissä.

Nälkäpelissä tribuutit eivät uskalla syödä juuri mitään, ennen kuin ovat varmoja siitä, että ruokaa voi turvallisesti syödä. Olihan teoksen ykkösosassa esimerkiksi tappavia sysimarjoja, joista kuoli heti niitä syötyään. Pelinjärjestäjät asettavat tällaisia ruoka- ja juoma-ansoja, jotta tribuutteja kuolisi myös muuten kuin toistensa tappamina. Yleisöhän haluaa viihteensä. Myös juomavettä on areenalta vaikea löytää. Tällä kertaa tribuutit uskaltavat syödä puurotaksi ristimäänsä jyrsijää kypsennettynä sekä pähkinöitä. Sponsorit lähettävät myös laskuvarjon avulla ruokaa areenalle, ja yhteen liittoutuneet tribuutit, Katniss heidän joukossaan, saavat syödä ensimmäistä kertaa itsensä kylläiseksi odottaessaan varmaa kuolemaa:

" Suolaista kalaa, meheviä simpukoita. Osteritkin ovat maukkaita kastikkeen kanssa. Ahmimme kunnes kukaan ei jaksa enää muruakaan, ja ruokaa jää vielä tähteeksikin. Se ei ole säilyvää, ja heitämme rippeet veteen, niin että ammattilaiset eivät voi käydä hakemassa niitä lähtömme jälkeen. [---]. Enää ei voi kuin odottaa."

Nälkäpeli on tälläkin kertaa oikeastaan nälätön, mutta kirjatrilogiassa kyse onkin vallanpitäjien hyötymisestä alistettujen kustannuksella. Alistetut näkevät nälkää, niin kuin elävässäkin elämässä monesti. Ei tarvitse mennä kuin esimerkiksi Afrikkaan, kun nälkäpelin asetelma on täyttä totta. Presidentit ja hallitsijat vaurastuvat ja lihovat, kun taas kansalaiset sotivat ja näkevät nälkää. Joku voisi ajatella, että sitä on lähempänäkin, mutta en koe sitä niin.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Vanhuksille kaksi viikkoa vanhaa leipää

Kun tekee itse, ymmärtää, kuinka paljon rasvaa tulee syötyä. Olen tehnyt paljon jäätelöä viime aikoina ja kantanut litratolkulla kermaa kaupasta. Siitä huomaan, etten todellakaan voi syödä tätä kaikkea itse ja ainakaan kovin suurta annosta kerralla. Kun kannan kaupasta jäätelöä, syön sitä palasen vaikka joka päivä suuremmin ajattelematta, miten paljon kermaa ja sokeria se sisältää. No, siitä päästäänkin siihen, että vaikka kaupan jäätelö sisältääkin rasvaa ja sokeria, ei se sisällä juuri niitä aineita, joista jäätelö kuuluisi tehdä. Ei teollisuus voi tai pikemminkin halua panostaa kalliisiin raaka-aineisiin, kun sen tarkoitus on maksimoida voitto eli kuluttajilta nyhdettävä raha. Siksi se korvaa aidot raaka-aineet halvemmilla, kuten kovetetulla kasvirasvalla ja kuusesta uutetulla keinotekoisella vaniljalla eli vanilliinilla. Eivät kalliitkaan aitoa vaniljaa sisältävät jäätelöt sisällä vaniljaa kuin nimeksi. Niin vähän, että voidaan sanoa, että sisältää. Muuten "vaniljan maku" on vanilliinia, joka on keinotekoinen, teollinen tuote ja siksi halpa. Ja taas meitä kuluttajia huiputetaan. Tai no, jos osaa lukea tuoteselosteita, tietää kyllä, mitä saa. Ainesosat on tuotteessa lueteltu siinä järjestyksessä, mitä on eniten.

Esimerkiksi pestokastike, jonka tulisi sisältää OIKEASTI vain basilikaa, pinjansiemeniä, valkosipulia, oliiviöljyä ja parmesania, sisältää teollisesti valmistettuna näitä vain hiukan. Loppu on halvempia, korvaavia aineita ja lisäksi aromeita, koska teollisen käsittelyn jälkeen ruoka ei maistu enää siltä miltä pitäisi. Tämän vuoksi prosessin lopussa lisätään aromeja.

Jotta tuote säilyisi pitkään, siihen lisätään kaikenlaista säilyvyyttä pidentävää. E sitä ja E tätä. Kauppiaille on hyväksi, että tuotteella on pitkä hyllyikä. Meille kuluttajille siitä ei voi olla hyötyä, että tuotteet pumpataan täyteen säilöntäaineita. Vai jos voisit valita, söisitkö mieluummin tuoretta vai esimerkiksi pakastekalaa, joka on pyydystetty kaksi vuotta sitten? Mietipä sitä.

Eilisen Aamulehdessä (23.8.2012) oli kirjoitus, jossa kerrottiin, että Tampere kilpailuttaa leiväntuottajansa. Yksi kriteereistä on se, että leivän on säilyttävä kaksi viikkoa. Vanhuksille, jotka ovat eläneet leivän kannalta huomattavasti parempia aikoja, siis saaneet suuren osan elämäänsä tuoretta leipää, syötetään kaksi viikkoa vanhaa leipää! Huh. Minua ällöttää. Ällöttää siksi, että koska vanhukset eivät saa itse valita, heidän puolestaan pitäisi valita heille parhaalla tavalla, ei kaupungin taloudelle. Vanhusten puolesta valitaan nyt väärin. Minä en ostanut enää tortilloitakaan, kun luin, mitä kaikkea ne ikuisesti paketissa pehmeänä säilyvät lätyt sisälsivät. Ensi kerralla teen tortillalätyt itse. Siihen asti syömme muuta.

Minua ällöttää myös Vaasan uusi Taikaruisleipämainos, joka pyörii televisiossa. Asiakas tulee leipomoon, jossa hyllyt ovat täynnä ihanan tuoreilta näyttäviä leipiä. Ainakin ne ovat hyllyssä ilman suojamuoveja ja tyhjiöpakkauksia. Silti myyjä suosittelee asiakkaan jokaiseen tarpeeseen muoviin pakattua ja pehmeänä ikuisesti säilyvää Taikaruisleipää. Missä se taika on? Että perinteiset leivänvalmistusprosessit unohdetaan ja luotetaan muoviin ja pitkään hyllyikään? Olen iloinen, että tuoreus ja lähiruoka ovat muotia. Useamman vain pitäisi huomata boikotoida tällaisia kaksi viikkoa vanhoja leipiä ja ostaa aidoista raaka-aineista tehtyä tuoretta ruokaa.

Tässä on syy, miksi teen nyt mahdollisuuksien mukaan jäätelön, jogurtin ja juustonkin itse, puhumattakaan tavallisesta ruoasta. En osta enää eineksiä. Tiedän, että minulla kotiäitinä on nyt paljon enemmän aikaa tehdä ruokani itse kuin työssäkäyvillä. Mutta työssäkäyvänä minulla tulee sitten taas olemaan enemmän rahaa, jolla panostaa tuoreeseen ja lisäaineettomaan.

Lisäaineettomuuskampanjani kumpuaa siitä, että äitini pisti minut lukemaan Mats-Eric Nilssonin kirjan "Petos lautasella", joka herätti ruotsalaiset puhumaan teollisen ruoan huijauksista. Kirja teki minuun niin suuren vaikutuksen, että kirjoitan siitä pamfletteja tänne varmaan jatkossakin. Tämä paasaus riitää kuitenkin tällä kertaa.

Synttäriherkuttelua

Tämä blogi tuntuu innostavan mua kokkailemaan ja syömään kaikkia herkkuja, vaikka sen tarkoitus oli laihduttaa. Koska tarkoitus on saada tulosta aikaan, on pakko kuitenkin vahtia annoskokoja, vaikka sitten söisinkin epäterveellisesti.

Tänään oli kummipojan synttärit. Ei oikeastaan voi ajatella, että kyllä nyt synttäreillä voi ja kylässä täytyy. Niitä tilaisuuksia on yksinkertaisesti liikaa, joissa pitäisi voida syödä kuinka paljon vain hyvällä omallatunnolla. Noh, tämänpäiväisissä juhlissa söin kuitenkin liikaa. Siitä kertoo se, että vaikka söin aamupalaksi vain sämpylän ja päivän ainoa toinen ateria oli juhlissa, minulla ei ole vieläkään nälkä, vaikka kello on yli kymmenen illalla. Söin juhlissa todella hyvää sienipiirakkaa, palan kuivakakkua, puolikkaan pullan ja palan täytekakkua. Aika monta kupillista siis.

Harmittaa, koska huominen jumppa jää väliin lapsen harrastuksen vanhempainillan vuoksi. Minun ainoa harrastukseni. Enkä liikkunut myöskään viikonloppuna. Ei ole ihme, jos naapuri kyselee tulevasta perheenlisäyksestä, kun ruokavalio on tällainen ja liikunta vähissä.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Sienipiirakka

Voitaikina:


200 g voita
200 g (3 dl) vehnäjauhoja
1 dl kylmää vettä

Täyte:

n. 250 g sieniä, esim. kanttarelleja tai suppilovahveroita
1 pieni sipuli
voita
2 dl kuohukermaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl kirveliä tai rakuunaa
2 dl emmentalraastetta
1 dl hienonnettua persiljaa

Voiteluun: munaa

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna sen jähmettyä jääkaapissa.
Ruskista hienonnetut sienet ja sipuli kevyesti voissa. Lisää kerma ja hauduta seosta miedolla lämmöllä, kunnes se on sakeaa. Lisää hiukan jäähtyneeseen sieniseokseen mausteet, juustoraaste sekä persilja.
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toisesta taikinasta pyöreä pohjalevy ja vuoraa sillä matala uunivuoka (halkaisija n. 22 cm). Kaada täyte vuokaan.
Kauli loput taikinasta ohueksi levyksi ja leikkaa siitä leivinpyörällä piiraalle kansi. Koristele taikinakuvioilla. Voitele piiras ja pistele haarukalla.
Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Pussinkylkikokkausta

Olen juuri kokannut illaksi sienipiirakkaa (ja jauhelihapiirakkaa sienikammoisille), salaattia, omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä. Lisäksi olen leiponut sämpylöitä ja tehnyt kotijuustoa. Nyt väsyttää niin, että tahtoisin nostaa jalat ylös. Sauna onkin onneksi jo lämpiämässä.

Tekstin otsikoin pussinkylkikokkaukseksi siksi, että kaksi tekemieni leipomuksien ohjeista oli jauhopussien kyljistä: omenapiirakan ohje oli Sunnuntain vehnäjauhopussista, sämpylöiden ohje oli Myllyn paras -luomuvehnäjauhopussista. Aion kirjoittaa blogiini seuraavaksi sienipiirakan ohjeen. Se on samaa piirakkaa, jota saimme viikko sitten naapureilla kyläillessämme. Naapuri antoi minulle ystävällisesti piirakan ohjeen, kun pyysin. Piirakka oli todella hyvää, ja syykin selvisi, kun sain ohjeen käteeni: piirakassa on voitaikinakuori sekä alla että yllä, ja täytteessä on kuohukermaa. Ei siis mitään laihdutusruokaa. No, yritän syödä kerrallaan vain pienen palasen ja panostan salaattiin.

Tämä kuppidieetti on sellainen, että koskaan ei ole oikein täysi olo, kun syö vain pieniä annoksia. Siihen on vaikea totutella, koska kun syön esimerkiksi pienen annoksen ruokaa, keho huutaa jotain lisää. Menee pitkän tuntuinen aika ruokailusta, kun haluaisin kaivella kaapeista herkkuja jälkiruoaksi täyttämään sitä koloa, joka vatsassa vielä on. Ranskattaren ruokavaliossa on juuri se idea, että syödään aina vain melkein tarpeeksi, ei koskaan täydeksi eikä missään tapauksessa ähkyä. Mieli jää ruokailun jälkeen kaipaamaan jotain lisää, mutta keho oikeastaan ei. Ei ainakaan sitten, kun noin 10 minuuttia ruokailusta on kulunut. Jos siihen selviää sortumatta kaappisyömiseen, jaksaa odottaa taas seuraavaa kupillista seuraavat neljä tuntia.

Tänään ei ole ollut nälkä. Johtuu siitä, että olen kokannut koko päivän. Kun kokkaan, minulla ei ole samanlaista näläntunnetta. Lisäksi olen tietenkin kaapinut kaikennäköisiä jäätelökulhoja ja taikinakuppeja ja syönyt siten ihan ohimennen.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Viikkokatsaus 1

Olen syönyt viikon aikana mm. seuraavaa: hampurilaisaterian, subin, 3 palaa omenapiirakkaa, palan piimäkakkua, viipaleen kääretorttua, kaksi annosta jäätelöä. Ei kuulosta ihan ranskattaren ruokavalioita. Pikemminkin suomettarelta. Ei sellaiselta vehnänkorren vertaiselta elovenatytöltä vaan pikemminkin pönäkältä tuulipukutädiltä. Parantamisen varaa siis on.

Olen liikkunut kuusi tuntia, ja sehän on kai hyvä saavutus tällaiselta pönäkältä tanakalta suomettarelta. Olen myös tiputtanut tuulipuvun sisältä 1,2 kg, joten ihan voisi ajatella, että olen oikeaan suuntaan menossa. Toki tiedän, ettei paino jatka putoamista, ellen koko ajan tee pieniä korjausliikkeitä. Lupaan siis yrittää tällä toisella viikolla vielä hieman enemmän.

Joka tapauksessa ostin itselleni hiusvärin palkinnoksi ensimmäisen kilon pudotuksesta.

Naapuri muuten sanoi tänään, että kyllä teidänkin pitäisi tehdä tuolle pihalle jotain. He itse tekevät tällä hetkellä 40 000 maksavaa piharemonttia. Kun oma piha alkaa näyttää hienolta, näyttää naapurin 30 vuotta vanha kiveys tietenkin aika kulahtaneelta. Mutta millä oikeudella he voivat meidän pihaamme kommentoida? Että koska he joutuvat sitä katselemaan? Pitäisikö minunkin sanoa vaikka, että voisitteko te hiukan laihduttaa, kun on niin ikävä katsoa aamukahvilta tuollaista lyllertämistä? Esimerkiksi.

torstai 20. syyskuuta 2012

Baileys-jäätelö ja muut ihanat kotijäätelömaut

Aion laittaa blogiini myös ruokaohjeita. Mikä olisi sopivampi ensimmäinen resepti tällaiselle nautiskelijalle  kuin jäätelönvalmistusohje. Olen tehnyt itse jäätelöä jo pitkään, mutta tänään tein ensimmäistä kertaa vaniljajäätelöä. Ennen en ole tehnyt sellaisia makuja, joita saa kaupastakin. Olen keskittynyt enemmänkin sellaisiin makuihin kuin baileys, pistaasi, kookos ja tähtianis. Nyt olen herännyt miettimään teollisten tuotteiden sisältämiä lisäaineita ja siksi tein vaniljajäätelönkin tänään itse. Tämä ohje on sellainen, jolla saa oikeasti rakenteeltaan hyvää jäätelöä. Ne jäätelökoneiden ohjeet eivät ole mistään kotoisin. Mutta jäätelökone, se on sen sijaan loistava apuväline, sillä muuten joudut sekoittelemaan massaa tunnin välein sen jäätyessä pakastimessa. Mutta, ohjeeseen:

Jäätelön perusohje


2 dl kuohukermaa
3 dl kevytkermaa tai täysmaitoa (itse teen 5 dl:sta kevytkermaa, mutta tulos ei ole niin kermainen)
1-1,5 dl sokeria (riippuen siitä, kuinka makea on makuaine, jota jäätelöön lisäät)
3-5 kananmunan keltuaista (mitä enemmän, sen samettisempaa jäätelöä)

Makuaine (jokin alla olevista vaihtoehdoista):

0.5-1 dl hilloa
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
0,5 dl pähkinärouhetta
0,5 dl toffeemurusia
0.5 dl vahvaa kahvia
2 dl jogurttia (+makuaine)
100 g hedelmiä tai marjoja (kannattaa marinoida alkoholissa, jotta hedelmät eivät jäätyisi pakastimessa kivikoviksi)
0,5 dl Baileys-likööriä

Valmistus:

1. Sekoita kermat keskenään ja kiehauta kattilassa. Sekoita keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi teräskulhossa.
2. Kaada kuuma kermaseos keltuais-sokerivaahtoon koko ajan vatkaten.
3. Kiehauta vettä hieman teräskulhoa pienemmässä kattilassa. Nosta teräskulho hiljaa poreilevan vesihauteen päälle. Kypsennä seosta hauteessa koko ajan pallovatkaimella sekoittaen. Massa saostuu 7-10 minuutissa.

Kypsän seoksen tuntomerkit:
- paksu vaahtokerros seoksen pinnalta häviää
- seos sakenee ja muistuttaa hieman löysää vaniljakiisseliä
- seos on väriltään luonnonvalkoista.

4. Jäähdytä valmis seos täysin kylmäksi kylmävesihauteessa tai jääkaapissa. Sekoita kylmään massaan valitsemasi makuaine. Makuaine ei saa olla kovin vesipitoista. Hedelmäpaloja tai kokonaisia marjoja käytettäessä lisää ne vasta aivan jäätymisen loppuvaiheessa jäätelökoneeseen.
5. Kaada maustettu ja kylmä massa jäätelökoneeseen. Perusohjeen määrä jäätyy koneessa noin 25-30 minuutissa. Alkoholi makuaineessa pidentää jäätymisaikaa noin 5 minuuttia.
6. Nostele jäätelö koneen kulhosta rasiaan ja jäädytä loppuun pakastimessa.

VANILJAJÄÄTELÖ

Arvaa, miksi tämä hakkaa kaupan vaniljajäätelön? Tässä on aitoa vaniljaa, ei esimerkiksi lahosta kuusesta tehtyä keinotekoista vanilliinia, jota kaupan jäätelöt etupäässä sisältävät.

1 annos perusohjetta
1 vaniljatanko

Halkaise vaniljatanko ja kaavi veitsenkärjellä tangon sisällä olevat siemenet perusohjetta varten kuumennettavaan kermaan. Kiehauta myös itse vaniljatanko kermassa. Poista tanko kiehautetusta kermasta ja jatka massan valmistamista perusohjeen mukaisesti.
Huuhtele vaniljatanko ja säilö muovirasiaan sokerin kanssa. Vaniljan maku imeytyy sokeriin. Tangon voi käyttää maidon ja kerman maustamiseen vielä muutaman kerran.

Huono omatunto, mutta en tiedä mistä

Olen mielestäni syönyt kohtuullisesti koko päivän ja kävellyt reippaasti tunnin, mutta on silti huono omatunto. Ihan kuin olisin syönyt salaa herkkuja. Ehkä se johtuu siitä, että tuntuu, että vielä olisi paljon parantamisen varaa. Olen saanut kilon pois viikossa, mutta se on vain jotakin turvotusta eli nestettä. Huomenna, kun viikko ranskattaren elämää tulee täyteen, pitää tehdä joitakin korjausliikkeitä. Ainakin olisi syytä juoda enemmän vettä. Nyt juon melkein vain aterioilla, en siis litraakaan päivässä. Korjaan sen ensin. Seuraava korjausliike voisi olla juoksun aloittaminen uudestaan. Päivät vain kuluvat, ja jotenkin juoksu on taas jäänyt ainakin kuukaudeksi. Jos saisin juostua joka toinen päivä tunnin lenkin, olisin tyytyväinen.

Saan tänään luettua Nälkäpelin kakkososan loppuun, joten pohdiskelen sitä varmaankin viikonlopun aikana.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Mullon aina nälkä ja koko ajan jano

Kilo on lähtenyt tähän mennessä, olen syönyt tänään ihan melkein kohtuullisesti ja pyöräillyt parikymmentä kilometriä lapsi kyydissä. Hyvin menee siis. Pyöräilin kirjastoon hakemaan Nälkäpelin kakkososaa ja sain sen! Nyt olisi vain päästävä pikaisesti lukemaan sitä.

Herkkuja olen kyllä syönyt lähes joka päivä. Tänäänkin äiti toi omenapiirakkaa. Söin melkein kohtuullisen palan.

Kiire joko haittaa tai auttaa painonhallinnassa. Tänään päivällä oli niin hoppu, etten ehtinytkään hankkia houkutuksia. Joskus kiireessä taas tulee hotkittua kaikkea ylimääräistä ja epäterveellistä.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli 1

Blogini käsittelee ruokaa ja niin kuin lupasin, myös kirjallisuutta ja muuta kulttuuria, joka liittyy ruokaan. Lainasin kirjastosta pari päivää sitten nimensä perusteella ruoan puutteesta kertovan kohutun nuortenkirjatrilogian ensimmäisen osan, Nälkäpelin. Kirjan lainaamisen jälkeen ovat yöunet jääneet väliin. Kirja oli todella koukuttava, enkä malta oikein odottaa, että saisin käsiini sarjan seuraavan osan. Toivottavasti se on vippilainana huomenna kirjastossa, voi toivottavasti!

Niille, jotka eivät ole lukeneet kirjasarjaa, voisin kertoa hieman tarinasta. Kirja on scifiä, eli sen tapahtumat sijoittuvat utopiaan, jollaista ei ole, mutta voisi olla. Niin minä scifin jokseenkin käsitän.

Tarinassa suuri osa  Pohjois-Amerikasta on tuhoutunut. Ruoasta käyty sota on alistanut häviäjät asumaan vyöhykkeille, joita ympäröivät sähköaidat ja joita hallitsevat sodan voittajat. Kerran vuodessa hallitsijat pistävät pystyyn nälkäpelin, jossa jokaiselta kahdestatoista vyöhykkeestä arvotaan yksi tyttö ja yksi poika taisteluun, jossa kilpailijoiden tehtävä on tappaa toisensa ja jossa viimeinen hengissä säilynyt on voittaja. Kilpailu televisioidaan ja sitä kannustetaan hallitsijoiden kansoittamassa Capitolissa kuin Selviytyjät-ohjelmaa ikään. Vyöhykkeilllä, jossa alistetut kansalaiset asuvat, kilpailua katsotaan kauhun ja kuvotuksen tuntein, mutta jokaisen on pakko katsoa. Se kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin.

Kirjassa käsitellään paljon ruokaa ja sen puutetta. 16-vuotias Katniss osallistuu vapaaehtoisena kilpailuun uhrauduttuaan pikkusisarensa puolesta, johon epäonninen arpa osuu.

Osallistujat ovat kotoisin vyöhykkeiltä, joilla on tavallista nähdä nälkää, sillä hallitsijat Capitolissa ottavat vyöhykkeillä asuvien alamaisten viljelyksen ja karjanhoidon tuotokset itselleen.

Ennen varsinaisen kilpailun eli nälkäpelin alkua arvan valitsemilla tribuuteilla on koulutusjakso, jonka aikana heitä hemmotellaan notkuvilla herkkupöydillä. Kun varsinainen nälkäpeli alkaa, röyhkeimmät ja vahvimmat kilpailijoista ryntäävät heti runsaudensarven luo, josta saa muonavarastoja vaikka koko kilpailun ajaksi. Katnisin ei kannata lähteä taistelemaan ruokatarvikkeista tai aseista, koska tässä kilpailun ensimmäisessä kahakassa kuolee yleensä jo suuri osa kilpailijoista. Katniss oli kuitenkin oppinut kotivyöhykkeellään metsästämään, joten hän ei juuri näe nälkää koko pelin aikana. Vedestä sen sijaan on pulaa, ja nestehukka on koitua Katnisin kohtaloksi nälkäpelin ensimmäisten päivien aikana.

Pelinjärjestäjät kontrolloivat peliä monella tavalla, myös esimerkiksi ruokapalkinnoin. Tässä on yhtymäkohtia meidän maailmamme Selviytyjät-ohjelmiin. Kilpailijoille lähetetään erikoislahjoja, jos heillä on kilpailun ulkopuolisessa maailmassa eli pääkaupunki Capitolissa sponsoreita. Tällaisia palkintoja olivat esimerkiksi keitto ja lammasmuhennosateria, jotka lähetettiin pienen laskuvarjon avulla keskelle taisteluareenaa Katnisille ja tämän liittolaiselle.

Mietin lukiessani nälän osuutta kilpailussa. Kansalaiset näkevät kyllä vyöhykkeillä nälkää, koska he joutuvat mm. viljelemään maata, kasvattamaan karjaa ja leipomaan leipää  hallitsijoiden hyväksi, ja heille itselleen jää vain tähteet. Silti varsinaisessa nälkäpelissä harva näkee nälkää. Nälän uhka on kuitenkin koko ajan olemassa.

Ruoka on tehokas väline. Sen puute tuntuu pahalta. Kun kirjassa kuvataan päivää, jolloin Katniss lapsena oli kuolla nälkään ja saa lopulta maahan lyyhistyttyään leipurin pojalta kaksi hiiltynyttä leipää, lukija voi suorastaan tuntea lämpimän leivän kädessään ja haistaa sen tuoksun. Kun jokin perustarve kuten nälkä on tyydyttämättä, sen paikkaaminen tuntuu lukijastakin melkein fyysisen hyvältä. Siksi Nälkäpeli käsittelee ruokaa niin paljon. Katniss on nähnyt nälkää ja oppinut metsästämään, ja lukija on heti hänen puolellaan. Hän on ansainnut sympatiamme, sillä hän on sisukas selvytyjä. Seuraavaksi Katniss kuljetetaan koulutettavaksi nälkäpeliä varten, ja hän saa syödä notkuvista pöydistä kaikenlaisia erikoisherkkuja. Koska tiedämme, mistä Katniss on tulossa ja minne hän on menossa, me lukijat kannustamme Katnisia syömään niin paljon herkkuja kuin hän suinkin jaksaa. Syö, tyttö, että selviät pelistä ehjin nahoin, että jaksat! Pelin edetessä kirjassa kuvataan jokainen ateria yksityiskohtaisesti, koska nälkäpelissä jokainen ateria voi olla viimeinen. Jokainen ateria, jopa juuret ja marjat ja raakana kuoresta juotu kananmunakin, on myös juhlan arvoinen, sillä nälkäpelissä ruoan löytäminen ei ole itsestään selvää.

Kirjassa koukuttivat totta kai muut asiat kuin ruoka. Sitä oli yölläkään vaikea jättää kesken, koska juoni ei sisältänyt juuri lepotaukoja. Kirja oli kamala, sillä siinä tapettiin lapsia, mutta siihen eläytyi niin, ettei sitä voinut silti jättää hetkeksikään. Siksi menen nyt paikkaamaan univelkojani ennen trilogian seuraavan osan käsiini saamista.

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt

Luulin, että olisin jo tarpeeksi vanha käydäkseni jumpassa läheisellä koululla. No, en ole. Musiikkina oli aina niin viehättävät Sabrinan Boys boys boys ja Lemmenlaivan tunnari. Nykyaikaisempaan musiikkiin siirryttiin, kun otettiin painot käteen. Ajattelikohan ohjaaja muuta kuin rytmiä valitessaan tähän musiikkia? Oli nimittäin jokseenkin koomista heilutella painoja, kun sanat kehottivat olemaan tyrimättä nyt ja lyömättä yli nyt ja vielä päätteeksi olla antautumatta angstin valtaan. Yritinkin olla antautumatta ja onnistuin. Lähinnä hymyilytti. Pääasia kuitenkin, että liikun, vaikka sitten mummojen kanssa jumpassa. Syömisen suhteen olen onnistunut olemaan tyrimättä tänään. Jatkuva nälkäkin kertoo taas siitä, että vähän olen syönyt. Nyt syön kyllä hieman eilen tekemääni jäätelöä, jonka reseptin laitan tänne lähipäivinä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Esteitä, hidasteita ja muuta roinaa

Mikä siinä on, että joidenkin vanhempien ihmisten mielestä ei saa hetkeäkään nähdä nälkää? Pula-aika meni mielestäni jo. Nykyajan syömisongelmat ovat ihan muualla.

Veimme nuorimman lapsemme päiväunien ajaksi hoitoon, kun menimme syömään ja keilaamaan kahden vanhemman lapsen kanssa. Hoitopaikkaan saavuttuamme nukutin taaperoa vaunuihin noin 10 minuuttia. Sillä välin isommille lapsille oli jo hoitopaikassa tarjottu leipää ja maitoa, vaikka olimme juuri menossa viiden minuutin matkan päähän syömään. En voi ymmärtää, en mitenkään.

Minunkaan syömiseni eivät menneet tänään ihan nappiin. Aloitin aamun hienosti kaurapuurolla, mutta lounaspaikan valinnassa hävisin muulle perheelle 3-1, ja jouduin mäkkiin. Ei se mitään, ajattelin. Otan salaatin ja vettä. Mutta ne olivatkin poistaneet kaikki salaatit listalta. Siellä oli vain kahta vaihtoehtoa, ja ne molemmat sisälsivät lihaa, mitä en syö. Olisi tehnyt mieli boikotoida koko firmaa, mutta oli sen verran nälkä, että söin kasvishamppariaterian kuitenkin. Jälkikäteen ajattelin, että olisin voinut vaihtaa ranskikset porkkanoihin, vaikka ranskatar olenkin.

Kahvilla taaperon hoitopaikassa jätin onnistuneesti väliin mustikkapiirakat ja pullat. Ei niitä tehnyt kyllä mielikään sen mättöaterian jälkeen. Eikä eilisten pakkopullien.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Metsään menee, mutta menköön

Eilinen meni hienosti, söin neljä pientä ja terveellistä ateriaa. Pyöräilin noin puolitoista tuntia. Tänään luulin onnistuvani samaan tapaan, mutta meidän perheemme oli kutsuttu iltapalalle naapuriin, missä oli pakko maistaa kaikkea kolmea lajia leivonnaisia, vaikka yksi olisi hyvin riittänyt. Herkuttelu ei oikeastaan ole kivaa, jos siitä tulee jälkikäteen morkkis, ja jos herkut ovat sellaisia, että ne eivät herätä mitään suuria intohimoja. Siis todellista pakkopullaa.

Mutta en tietenkään lannistu yhdestä vastoinkäymisestä vaan jatkan ranskattaren tapaan. Ranskatarhan tekee niin, että jos hän syö liikaa yhtenä päivänä, hän tasapainottaa sitä toisena. Ei esimerkiksi syö leipää lainkaan seuraavan päivän aterioilla. Niin minäkin voisin tehdä huomenna. Oikeastaan ärsyttää tasapainottaa sen vuoksi, että oli sosiaalinen pakko syödä mm. piimäkakkua, mutta oppia ikä kaikki. Olisin kai oikeasti voinut syödä vain palan omenapiirakkaa, mitä eniten teki mieli. Tuntuu vain, että jos joku on leiponut meitä varten montaa lajia, on kaikkea myös maistettava. Yritin kyllä viimeisenä ponnistuksena jättää kääretortun väliin, mutta kun tuputettiin.. No, nyt riittää vatvominen. Eivät ranskattaretkaan sure syömisiään, vaan nauttivat elämästä. Ja sen itse tehdyn bailey's-jäätelöannoksen, jonka olin suunnitellut syöväni lauantai-illan iloksi, voin kai syödä myöhemminkin. Myöhemmin voin myös kirjoittaa tänne sen jäätelön ohjeen, sillä tänään en enää jaksa. Loppuillan teen ihan mitä huvittaa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Nälkäpeli

Tänään on ollut koko ajan nälkä, mutta pidän sitä positiivisena asiana. Niin kuuluukin olla, kun totuttelen pienempiin ruokamääriin.

Kutsun tätä ranskattaren elämää myös kuppidieetiksi. Se on sellainen, että saan syödä mitä vain, kunhan määrä on kohtuullinen, eli teekupillinen neljän tunnin välein. Joitakin ruokia on vaikea arvioida kupillisena, esim. pitsaa ja pannukakkua, mutta onnistuuhan se silti. Pääasia tässä ranskattaren elämässä on tietenkin se, että syödään hyvin ja nautitaan joka suupalasta. Ei siis mitään kidutusdieettejä tai kevyttuotehuijauksia, vaan aitoja makuja. Tavoite on tietenkin, että tämä olisi pysyvä tapa syödä, mutta siihen en ole koskaan pystynyt. Aina olen onnistunut tiputtaa muutaman kilon, mutta pikkuhiljaa annokset ovat suurentuneet ja suurentuneet, kunnes olen taas ollut vanhoissa annoskoissa ja monta kiloa painavampi.  Nyt tahdon onnistua niin, että muutos on pysyvä.

Tähän tapaan syödä tutustuin luettuani vuosia sitten kirjan Ranskattaret eivät liho, minkä jälkeen en ole enää uskonut ihmedieetteihin. Miksi kituisin, kun voin laihtua syömällä vain kohtuullisesti? Mutta kohtuullisuus, se juuri on vaikeaa.

Ranskanpullasta ranskanperunan kautta ranskanpastilliksi

Olen totaalisen kyllästynyt pullavaan ulkomuotooni, ja siksi aloitan tämän blogin. Aion ryhtyä ranskattareksi. Siis sellaiseksi, tiedättehän, joka syö linnun annoksia (niin no, pikkulinnut kai syövät kaksi kertaa oman painonsa vuorokaudessa vai miten se oli, mutta joka tapauksessa) ja nauttii joka suupalasta. Suupaloja tulee siis olemaan vähän, koska minun on tiputettava 7 kg ja risat tästä - ei pikkulinnun vaan syöttösorsan - kropastani. Ajattelen, että jos teen tästä julkista, sen on pakko onnistua. En voi ohimennen syödä kokonaista syntymäpäiväkakkua tai litroittain jäätelöä, jos minun on kirjoitettava nettiin, mitä syön.

Se on sitten eri asia, kiinnostaako ketään, mitä syön. Ei minuakaan kiinnostaisi lukea toisten ruokalistoja. Tai no, ehkä kiinnostaisi, mutta olenkin aika outo. Lähinnä tämän blogin tarkoitus on toimia minulle kannustimena elämänmuutosprojektissani (vältän sanaa laihdutus, koska en aio laihduttaa koko loppuelämääni, mutta ranskatar aion olla). Lisäksi aion laittaa tänne hyväksi havaitsemiani reseptejä. Ruokakuvia laitan vasta, jos saan joskus kunnon kameran. Luulen myös, että blogini tulee sisältämään pohdintoja ruoasta ja kulttuurista. Jos löydän nämä kaksi yhdistettynä jossakin, siitä bloggaan varmasti. Tänään hain kirjastosta Nälkäpeli-trilogian ensimmäisen osan ja aloin heti lukea sitä. Siitä myöhemmin.