Nukutan tässä Titiuuta. Hän ei vuoden ja 9 kk:n korkeasta iästä huolimatta nukahda itse, vaan jonkun täytyy istua samassa huoneessa. Nukkumaan meno minun kanssani on yhtä showta. Milloin pitää mennä uudestaan potalle, milloin saada vettä, milloin niistää. Tiedänhän minä, että se loppuisi, jos en myöntyisi näihin toivomuksiin. Mies saa Titiuun nukkumaan kymmenessä minuutissa, minulla menee tunti. Äsken Titiuu pyysi päästä potalle. Sanoin siellä vessassa kökkiessämme, että äiti suuttuu, jos ei olekaan hätä. Titiuu sanoi monta kertaa "memmo", kunnes tajusin, että se tarkoittaa 'hermo'. Menee hermo, niin. No, tuli pissa. Mitenkä tämä liittyy kevyempään, ranskattaren elämääni? Ei mitenkään. Paitsi että näin juuri facessa kuvan vessanpöntöstä, jossa luki jotakin sensuuntaista kuin: "Piristy, olet pudottamassa painoasi."
Olimme viikonlopun kisareissussa. Lapset kisailivat, me aikuiset vain reissasimme. Titiuu oli kaksi yötä mummolassa. Syöntien kannalta reissu meni arvosanalla 8-. En ole kovin ankara raskaana olevalle itselleni. Lauantaina söin aamupalan kotona normaalisti ja lounaaksi ei-ruokavalioni-mukaisesti-mutta-kun en ollut kolmen lapsen ja minun kamojeni pakkaamisen lisäksi varautunut dieettitarpeisiini- karjalanpiirakan, kaakaon ja piltin. Näin Hämeenlinnassa, josta muuten Viuhti nappasi sarjastaan kultamitalin. Jatkoimme matkaa Jyväskylään, jossa Tiuhdilla oli sunnuntaina kisat. Siellä kävimme Fransmannissa syömässä, koska olin ajomatkalla tutkinut, että a) sellainen on Jyskylässä ja b) että sieltä Viuhti saa himoitsemansa lehtipihvin maustevoin kanssa (proteiinia palautumiseen alipainoiselle urheilijanuorukaiselle). Olin ensin skeptinen valitsemani annoksen suhteen: tilasin melangen (aksenttimerkkikin siinä oli), joka oli hyvinkin ruokavalioni mukainen: siinä oli vain vihanneksia: munakoisoa, fenkolia ja salaattia. Epäilin, ettei sillä lähtisi nälkä, joka oli siinä vaiheessa jo kova, ja varauduin tilaamaan jälkkäriksi valkosuklaajäätelö- ja päärynäsorbettipallot. No, en tilannut eikä tarvinnut, mikä oli hyvä, koska ulkona oli hyytävä viima ja vaikka olin ravintolassa sopivasti lämmennyt, ajatus jäätelöstä ei silti houkuttanut. Sen sijaan menimme kyllä irtokarkkiostoksille. En yleensä syö karkkia eikä sitä tee mieli, joten se oli oikeastaan myönnytys matkalla olemiselle ja sille, ettei matkalla nyt tarvitse nipottaa.
Siihen asti hyvin siis. Hotelli Yöpuun aamiainen oli maineensa veroinen. Kaikki oli tuoretta ja laadukasta. Cavaa olisi saanut aamiaisella mutta vasta yhdeksästä alkaen, ja silloin olin jo hallilla kannustamassa Tiuhtia. Sitä paitsi enhän olisi alkoholia nyt saanutkaan. Juomista puheen ollen: ihmettelin jopa sitä hotellin haudutettua english breakfast teetä. Miten se oli saatu niin samettisen pehmeäksi, kun minun teeni on aina joko laihaa tai kitkerää. No, en ole mikään teeihminen muutenkaan, jätän vain kahvin pois aina raskausajaksi ja siirryn teehen.
Hotelliaamiaiset eivät ole se kohta, jossa haluaisin vähentää tai keventää syömistäni. Söin terveellisesti mutta niin paljon kuin napa veti: leipää, voita, vihanneksia, munaa, mehua, teetä, luonnonjogurttia ja hedelmiä, marjarahkaa ja marjasalaattia. Ai niin ja Brietä viikunahillon kanssa. Jälkiruokapisteen huomasin vasta, kun lähdimme pois. Onneksi. Siinä olisi ollut toscakakkua ja pikkuleipiä.
Kisoissa en tarvinnut mitään. Tiuhdin poppoo kaatuili kisasuorituksessaan sen verran, että jäivät kahdeksansiksi. Mutta tytöillä tuntui olevan hauskaa, ja se on pääasia.
Kotimatkalla tuli minun kompuroimiseni, kun söin Hesen kala-aterian. Miksi, ei se maistu muulta kuin rasvalta? No, olin kuumeessa, olin herännyt neljänä aamuna peräkkäin neljältä niistämään enkä ollut nukkunut minään yönä sen jälkeen. Harkintakyky oli alentunut, aivan kuin kännissä ihmisillä (muilla ihmisillä!!!) No, söin. Jälkkäriksi napsin automatkalla edellisillasta jääneitä irtsareita. Muuten! Puolustukseksi täytyy sanoa, että päätin siellä karkkimeressä kalastaessani kauha ja pussi aseinani, etten ota suklaata tai toffeeta. Yleensä otan melkein vain niitä. Edes rasvaton linja siinä siis.
Loppupäivänä en syönyt, mutta olin tosi kipeä. Maanantaiaamuna suunnistin lääkäriin itse tekemäni diagnoosin kanssa, sain lääkkeet ja sairastin pari päivää juuri kotoa poistumatta. Proteiinipitoinen eväs loppui jo eilen, joten tänään söin nuudeleita (juu juu, vähän hiilareita, paljon proteiinia ja vihanneksia). Tänään söin myös kuivan pullan ja kivikovan croissantinpuolikkaan, jotka eivät olleet hävinneet ajoissa. Pehmensin ne mikrossa. Mutta miksi minun piti leikkiä taas jätemyllyä? Miksen voi heittää ruokaa roskiin?
Huomenna lakkaan olemasta jätemylly ja muistan, että olen sitä mitä syön. Sitä paitsi reissu eli lomamoodi on jo ohi, ja syömistenkin pitäisi palata normaalirytmiin.
Kaapissa on mm. kolme suklaalevyä, joista viimeisimmän voitin kisoissa eräästä vedonlyönnistä:
Sanoin yhden saman seuran luistelijan äidille tämän tyttären luistelleen hienosti.
Äiti: Ei se mitalia saa.
Minä: Saa.
Äiti: Ei saa.
Minä: Aivan varmasti saa.
Äiti: Ei saa. Suklaalevystä vetoa.
Minä: Okei.
Alhaista. Suklaata siis olisi, vaikken sitä tarvitse. Tulisiko joku suklaanhimoinen hakemaan? Levyt säilyvät kyllä, jos niitä ei avata. Jos avaan paketin, se on menoa. Ajatus on silloin tämä: syön tämän nyt tästä kiusaamasta, niin voin sen jälkeen sitten alkaa uudestaan. Nyt en tahdo. Olen ollut kohta kaksi viikkoa tässä taudissa enkä ole päässyt liikkumaan, ja kylkiläskit oikein tuntuvat. Auttaisiko se, että tulen tänne jatkossakin julkisesti tunnustamaan kaikki ahneuteen lankeamiseni? Uskoisin niin. Joten huomisesta alkaen noudatan taas äitiysdieettiäni. Vähän suklaata ennen sitä? Vitsi vitsi.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Korjausliikkeitä
Menen ihan luottavaisena eteenpäin, vaikken ihan ole säännöistäni kiinni pitänytkään. Sunnuntaina oli herkkupäivä, ja totesin, ettei se nyt ihan näin voi mennä. Syön siis muuten rasvatonta ja vähemmän hiilareitakin kuin normaalisti ja kaiken kaikkiaan todella terveellisesti ja vatsassani asuvalle vauvalle sopivasti, mutta ajattelin, että sunnuntaipäivällisellä saisi syödä, mitä huvittaa ja herkutella jälkiruoaksi. Ajattelin, että syön sunnuntaisin sitä mitä on viikolla tehnyt eniten mieli. Siispä tein sunnuntaina ruoaksi kasvislasagnea (arkena kiellettyjen listalla juuston ja liian suuren pastamäärän vuoksi). Jälkkäriksi leivoin Sara la Fountainin tahmeita kaneli-vaahterasiirappipuusteja.
Sunnuntai meni oikein hienosti. Herkuttelin lasagnella ja söin pari pullaa jälkkäriksi. Mitä siitä, kun teen sen vain kerran viikossa. Se ei ole se ongelma. Ongelma on siinä, että kukaan muu meidän perheessämme ei syö kasvislasagnea, ja olin valmistanut muille lihaversion. Niinpä sitä kasvista jäi jäljelle neljä annosta, vaikka olinkin koittanut tehdä pienen vuoallisen. Minne siis tungen loput, kun maanantaina on jälleen tarkoitus palata rasvattomalle linjalle? Pakastimeenko, ja syön ne joskus kesällä? Vai pakastimeen, ja syön niitä neljä seuraavaa sunnuntaita, vaikka tekisi mieli pitsaa? Ja kun joka sunnuntai teen uutta ruokaa ja pakastan ylijääneet, ei pakastimeen mahdu muuta. Se on jo ennestään aivan täysi. Pullat eivät olleet ongelma. Siitä on muu perhe pitänyt huolen.
Ratkaisin asian niin, että olen syönyt nyt joka päivä sunnuntaista alkaen lasagnea, ja huomiseksi on vielä yksi annos. Koska lasagne on täyttävämpää ja nälkää loitolla pitävämpää kuin rasvaton ruoka, olen jättänyt väliin väli- ja iltapaloja. Se taas tarkoittaa sitä, että olen jättänyt väliin myös hedelmien tuomat vitamiinit. Ei hyvä.
Niinpä ajattelin, että pyrin syömään melko rasvatonta ruokaa toistaiseksi joka päivä, ja kerran viikossa saa syödä jotain herkkua, yhtä mielellään. Painoa ei ole tullut yhtään lisää. Se sama viisi kiloa näyttää plussaa raskauden alkuun kuin ennenkin, ja uskon, että jos vahdin syömisiäni, ei jää niin paljon tiputettavaa läskiä kuin aiemmista raskauksista.
Nyt, kun olen alkanut etsiä, on yllättävän helppoa löytää rasvattomia tai lähes rasvattomia reseptejä. Olen esimerkiksi tutkinut Frantsilan yrttitilan keittokirjaa, ja liioittelematta joka sivulla on jotakin, jota voisin ja haluaisin kokata. Tähän asti kasvisruokavalioni on tainnut sisältää aika paljon esimerkiksi juustoja ja muuta rasvaista. Mutta in olemassa todella hyviä rasvattomia ruokia!
Miksi sitten rasvatonta, kun on olemassa kaikkia hienoja muotidieettejä? Vanhanaikaista tai ei, niin jos tahdon laihtua, rasvaahan minulla silloin on liikaa, eikö? Jos syön melkein rasvatonta ruokaa, elimistön kai kaiken järjen mukaan pitäisi ottaa sitä laardia sieltä missä sitä on eli minusta. Jos se ei toimi näin, kertokaa ihmeessä minullekin.
En ole päässyt nyt äitiysjoogaa kummemmin liikkumaan, koska olen ollut hiukan flunssainen. Lapset pitävät sen verran liikkeessä, etten ole ehtinyt juuri levätäkään, mutta olo on jo hiukan alkuviikkoa parempi. Viikonloppuna lähdemme reissuun, koska Viuhdin taitoluistelukisat ovat lauantaina ja Tiuhdin muodostelmaluistelukisat sunnuntaina. Olen varannut meille la-su-yöksi hotellin, joka pääsi listalle Suomen parhaiden aamupalojen joukkoon. Aamupala olkoon sitten minun sunnuntain herkku"hetkeni". Hetki saattaa tosin venyä muutamaksi..
Sunnuntai meni oikein hienosti. Herkuttelin lasagnella ja söin pari pullaa jälkkäriksi. Mitä siitä, kun teen sen vain kerran viikossa. Se ei ole se ongelma. Ongelma on siinä, että kukaan muu meidän perheessämme ei syö kasvislasagnea, ja olin valmistanut muille lihaversion. Niinpä sitä kasvista jäi jäljelle neljä annosta, vaikka olinkin koittanut tehdä pienen vuoallisen. Minne siis tungen loput, kun maanantaina on jälleen tarkoitus palata rasvattomalle linjalle? Pakastimeenko, ja syön ne joskus kesällä? Vai pakastimeen, ja syön niitä neljä seuraavaa sunnuntaita, vaikka tekisi mieli pitsaa? Ja kun joka sunnuntai teen uutta ruokaa ja pakastan ylijääneet, ei pakastimeen mahdu muuta. Se on jo ennestään aivan täysi. Pullat eivät olleet ongelma. Siitä on muu perhe pitänyt huolen.
Ratkaisin asian niin, että olen syönyt nyt joka päivä sunnuntaista alkaen lasagnea, ja huomiseksi on vielä yksi annos. Koska lasagne on täyttävämpää ja nälkää loitolla pitävämpää kuin rasvaton ruoka, olen jättänyt väliin väli- ja iltapaloja. Se taas tarkoittaa sitä, että olen jättänyt väliin myös hedelmien tuomat vitamiinit. Ei hyvä.
Niinpä ajattelin, että pyrin syömään melko rasvatonta ruokaa toistaiseksi joka päivä, ja kerran viikossa saa syödä jotain herkkua, yhtä mielellään. Painoa ei ole tullut yhtään lisää. Se sama viisi kiloa näyttää plussaa raskauden alkuun kuin ennenkin, ja uskon, että jos vahdin syömisiäni, ei jää niin paljon tiputettavaa läskiä kuin aiemmista raskauksista.
Nyt, kun olen alkanut etsiä, on yllättävän helppoa löytää rasvattomia tai lähes rasvattomia reseptejä. Olen esimerkiksi tutkinut Frantsilan yrttitilan keittokirjaa, ja liioittelematta joka sivulla on jotakin, jota voisin ja haluaisin kokata. Tähän asti kasvisruokavalioni on tainnut sisältää aika paljon esimerkiksi juustoja ja muuta rasvaista. Mutta in olemassa todella hyviä rasvattomia ruokia!
Miksi sitten rasvatonta, kun on olemassa kaikkia hienoja muotidieettejä? Vanhanaikaista tai ei, niin jos tahdon laihtua, rasvaahan minulla silloin on liikaa, eikö? Jos syön melkein rasvatonta ruokaa, elimistön kai kaiken järjen mukaan pitäisi ottaa sitä laardia sieltä missä sitä on eli minusta. Jos se ei toimi näin, kertokaa ihmeessä minullekin.
En ole päässyt nyt äitiysjoogaa kummemmin liikkumaan, koska olen ollut hiukan flunssainen. Lapset pitävät sen verran liikkeessä, etten ole ehtinyt juuri levätäkään, mutta olo on jo hiukan alkuviikkoa parempi. Viikonloppuna lähdemme reissuun, koska Viuhdin taitoluistelukisat ovat lauantaina ja Tiuhdin muodostelmaluistelukisat sunnuntaina. Olen varannut meille la-su-yöksi hotellin, joka pääsi listalle Suomen parhaiden aamupalojen joukkoon. Aamupala olkoon sitten minun sunnuntain herkku"hetkeni". Hetki saattaa tosin venyä muutamaksi..
lauantai 19. tammikuuta 2013
Suhteellista
Lueskelin juuri blogia, jonka kirjoittaja oli minun pituiseni (Minä olen 154 cm) ja painoi 100 kiloa. Minä haluaisin painaa 50 kg tai ihan vähän alle, mutta painoin ennen raskautta 54 kg. Alkoi tuntua hiukan turhalta tämä minun laihdutusblogini kirjoittelu. Mutta kaikki on niin kovin suhteellista. Jos painan pituus miinus sata, en ole tyytyväinen enkä näytä hyvältä. Päässäni soi silloin Leevi and the leavingsin kappale "yhtä pitkä kuin leveä nainen..", sillä se koen olevani. Jos painan pari kiloa vähemmän, käyttäydyn itsevarmemmin, pukeudun nätimmin, saan katseita kadulla ja kuvittelen sen johtuvan siitä, että olen hoikka, vaikka oikeasti se johtuu siitä, että olen itsevarmempi. Tiedänhän minä sen.
Minä olen sairas? Hoikkuutta ihannoiva kulttuuri on sairas? Joku tässä kuviossa mättää. Siinäkin mättää, etten koskaan saa pidettyä hoikistunutta itseäni kovin kauaa. Pitkään kierre oli tämä: keväällä yritin laihduttaa kesäksi: en onnistunut. Vihdoin, aivan liian myöhään päästäkseni kesäkuntoon aloin laihtua kevään lopussa. Syksyllä olin päässyt tavoitteeseeni. Olin tyytyväinen ja itsevarma. Söin pikku hiljaa enemmän ja enemmän, kunnes tuli joulu, jolloin hamstrasin kaikkea liikaa kaappeihin. Söin niitä herkkuja pitkälle helmikuuhun (ja vähän muutakin, koska liikaa syöminen oli jäänyt päälle). Helmikuussa huomasin, että pitää laihduttaa, jolloin aloin yrittää siinä onnistumatta ja niin edelleen.
Pidän itseäni ihan fiksuna ihmisenä. Miksi ihmeessä olen tässä asiassa niin tyhmä, etten osaa syödä kohtuudella vielä 38-vuotiaanakaan?
Minä olen sairas? Hoikkuutta ihannoiva kulttuuri on sairas? Joku tässä kuviossa mättää. Siinäkin mättää, etten koskaan saa pidettyä hoikistunutta itseäni kovin kauaa. Pitkään kierre oli tämä: keväällä yritin laihduttaa kesäksi: en onnistunut. Vihdoin, aivan liian myöhään päästäkseni kesäkuntoon aloin laihtua kevään lopussa. Syksyllä olin päässyt tavoitteeseeni. Olin tyytyväinen ja itsevarma. Söin pikku hiljaa enemmän ja enemmän, kunnes tuli joulu, jolloin hamstrasin kaikkea liikaa kaappeihin. Söin niitä herkkuja pitkälle helmikuuhun (ja vähän muutakin, koska liikaa syöminen oli jäänyt päälle). Helmikuussa huomasin, että pitää laihduttaa, jolloin aloin yrittää siinä onnistumatta ja niin edelleen.
Pidän itseäni ihan fiksuna ihmisenä. Miksi ihmeessä olen tässä asiassa niin tyhmä, etten osaa syödä kohtuudella vielä 38-vuotiaanakaan?
perjantai 18. tammikuuta 2013
Tupperwarekokkausta
Tupperwaren Servofix-pömpeli on hyvä ostos. Se on sellainen neliskanttinen kulho, jossa on sisällä irrallinen siiviläosa ja kansi. Teen sillä enimmäkseen jogurttia: kiehautan 1,5 l rasvatonta maitoa, jäähdytän sitä jonkin aikaa, sekoitan joukkoon purkin bulgarian jogurttia ja 1 dl maitojauhetta. Sitten kaadan sotkun Servofixin kulhoon, panen kannen kiinni ja laitan pari leivinliinaa ympärille. Jos tämän vaivalloisen urakan on tehnyt illalla, jogurtti on aamulla valmista. Sitten sen saa laittaa jääkaappiin.
Samalla vempeleellä voi tehdä esimerkiksi kotijuustoa, hauduttaa puuroja ja idättää siemeniä. Sillä voi tehdä montaa muutakin juttua, jota en ole kokeillut. Tänään tein kuitenkin pakkaspäivän iloksi kasvishernekeittoa. Laitoin päivällä herneet kulhoon ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle. Annoin tekeytyä 5 tuntia. Kun tulin Viuhdin treeneistä, kaadoin herneet kattilaan, lisäsin vettä, sipulia, porkkanaa ja suolaa ja keittelin tunnin. Sitten olikin jo kaamea nälkä.
Rasvattomia kasvisruokareseptejä tunkee nyt joka puolelta, kun olen alkanut niitä etsiä. Aiemmin ruokavalioni sisälsi melko paljon juustoja ja rasvaa. On mukavan kevyt tunne, kun olen karsinut ne pois. Mietin kyllä hiukan, riittääkö raskausaikana se 5 g öljyä päivässä. Toisaalta, kun minulla on vararavintoa, sen pitäisi riittää, eikö? Toinen, mitä mietin, on leipä. Syön nyt vain yhden ruisleipäviipaleen päivässä. Suositukset sanovat ihan muuta. Puuroakin syön vain noin joka toinen päivä. En vain tahtoisi syödä liikaa. Hyvä vieroituskuuri tämä kuitenkin on kaikesta joulunajan mässäilystä.
Samalla vempeleellä voi tehdä esimerkiksi kotijuustoa, hauduttaa puuroja ja idättää siemeniä. Sillä voi tehdä montaa muutakin juttua, jota en ole kokeillut. Tänään tein kuitenkin pakkaspäivän iloksi kasvishernekeittoa. Laitoin päivällä herneet kulhoon ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle. Annoin tekeytyä 5 tuntia. Kun tulin Viuhdin treeneistä, kaadoin herneet kattilaan, lisäsin vettä, sipulia, porkkanaa ja suolaa ja keittelin tunnin. Sitten olikin jo kaamea nälkä.
Rasvattomia kasvisruokareseptejä tunkee nyt joka puolelta, kun olen alkanut niitä etsiä. Aiemmin ruokavalioni sisälsi melko paljon juustoja ja rasvaa. On mukavan kevyt tunne, kun olen karsinut ne pois. Mietin kyllä hiukan, riittääkö raskausaikana se 5 g öljyä päivässä. Toisaalta, kun minulla on vararavintoa, sen pitäisi riittää, eikö? Toinen, mitä mietin, on leipä. Syön nyt vain yhden ruisleipäviipaleen päivässä. Suositukset sanovat ihan muuta. Puuroakin syön vain noin joka toinen päivä. En vain tahtoisi syödä liikaa. Hyvä vieroituskuuri tämä kuitenkin on kaikesta joulunajan mässäilystä.
torstai 17. tammikuuta 2013
Synnintunnustus ja vähän runsaampi ehtoollinen itämaan tietäjien tapaan
Tiuhdilla oli tänään uskonnonkoe, johon kuulustelin häntä. Piti osata eri tyyppisten jumalanpalvelusten osia, esimerkiksi. Siitä tuli tässä nyt mieleen, että tämä näyttää muodostuneen tällaiseksi synnintunnustuspalstaksi. Nytkin olen aikeissa kertoa, milloin ja miten taas lankesin. Ja montako ave mariaa siitä sakotetaan.
Tosiaan, sakko puuttuu. Millä rankaisisin itseäni, jos en tottele kymmentä käskyäni ja turhaan syön herkkua, minun jumalaani? Rangaistuksen pitäisi olla kova. Taas tullaan kuitenkin siihen, että en mä nyt raskausaikana viitsi kovin ankara itselleni olla.
Tänäänkin lipsahdukset kaidalta tieltä olivat aika pieniä. Aamupala meni hyvin: rahkaa, marjoja ja ruisleipäviipale. Kerhossa Titiuun kanssa vältin pullahoukutukset. Oli nälkä, mutta vasta kotona söin pastaa vihannes-kikherne-tomaattikastikkeen kera. Vein Viuhtia treeneihin ja missasin siinä sivussa välipala-ajan. Päivälliseksi söin kasvishernekeittoa ja ruisleipäviipaleen tuorejuustolla ja paprikalla. Jälkiruoaksi söin omenan. Tuli lasten iltapala-aika. Söin vahingossa muutaman taatelin ja kaksi voileipäkeksiä. Eipä tuo nyt suuren suuri moka ollut, ja jätinhän sen seurauksena sekä välipalan että iltapalan syömättä, mutta taas tullaan siihen, miksi söin, mitä ei pitänyt? Aivot eivät toimi niin nopeasti kuin käsi ja suu?
Totuus oli se, että Dubaista tuliaisiksi saaduissa taateleissa oli kivi sisällä. Tai no, ensin piti Titiuun takia testata, onko. Sitten aloin syödä taateleista puolet, poistaa niistä kiven ja antaa toisen puolen Titiuulle. Lopuksi kaivelin kaapista "jotain pientä vielä" lapsille, jotka olivat jo syöneet jogurttia ja taateleita. Löysin avaamattoman pakkauksen voileipäkeksejä. Mitään ajattelematta voitelin yhden ja söin. Titiuu ei syönyt omaansa, kaapi vain voit päältä. Senkin jälkeen loppu kelpasi minulle.
Siis listaan ei-toivotuista syömistilanteista lisättäköön:
Lasten jämät
Ajattelematta ensin -syöminen
Koska jätin 5-6 taatelin ja kahden voileipäkeksin takia väli- ja iltapalan syömättä, minulta jäi saamatta kaksi hedelmää, pähkinöitä ja annos maustamatonta jogurttia. Taatelit nyt ovat hedelmiä, niin, eikä kaksi pahvinmakuista keksiä nyt niin suuri synti ole, mutta periaatteessa ärsyttää. Miten vaikea on ottaa itseään niskasta kiinni? Sitä paitsi lenkki jäi väliin. Kävelin vain ehkä 600 m. Huomiseksi on luvattu -20, ja koska en omista kunnon talvivaatteita ja jos omistaisin, ne eivät menisi mahan kohdalta kiinni, en aio kävellä ulkona kuin autoon, noin viisi metriä. Ni!
Tosiaan, sakko puuttuu. Millä rankaisisin itseäni, jos en tottele kymmentä käskyäni ja turhaan syön herkkua, minun jumalaani? Rangaistuksen pitäisi olla kova. Taas tullaan kuitenkin siihen, että en mä nyt raskausaikana viitsi kovin ankara itselleni olla.
Tänäänkin lipsahdukset kaidalta tieltä olivat aika pieniä. Aamupala meni hyvin: rahkaa, marjoja ja ruisleipäviipale. Kerhossa Titiuun kanssa vältin pullahoukutukset. Oli nälkä, mutta vasta kotona söin pastaa vihannes-kikherne-tomaattikastikkeen kera. Vein Viuhtia treeneihin ja missasin siinä sivussa välipala-ajan. Päivälliseksi söin kasvishernekeittoa ja ruisleipäviipaleen tuorejuustolla ja paprikalla. Jälkiruoaksi söin omenan. Tuli lasten iltapala-aika. Söin vahingossa muutaman taatelin ja kaksi voileipäkeksiä. Eipä tuo nyt suuren suuri moka ollut, ja jätinhän sen seurauksena sekä välipalan että iltapalan syömättä, mutta taas tullaan siihen, miksi söin, mitä ei pitänyt? Aivot eivät toimi niin nopeasti kuin käsi ja suu?
Totuus oli se, että Dubaista tuliaisiksi saaduissa taateleissa oli kivi sisällä. Tai no, ensin piti Titiuun takia testata, onko. Sitten aloin syödä taateleista puolet, poistaa niistä kiven ja antaa toisen puolen Titiuulle. Lopuksi kaivelin kaapista "jotain pientä vielä" lapsille, jotka olivat jo syöneet jogurttia ja taateleita. Löysin avaamattoman pakkauksen voileipäkeksejä. Mitään ajattelematta voitelin yhden ja söin. Titiuu ei syönyt omaansa, kaapi vain voit päältä. Senkin jälkeen loppu kelpasi minulle.
Siis listaan ei-toivotuista syömistilanteista lisättäköön:
Lasten jämät
Ajattelematta ensin -syöminen
Koska jätin 5-6 taatelin ja kahden voileipäkeksin takia väli- ja iltapalan syömättä, minulta jäi saamatta kaksi hedelmää, pähkinöitä ja annos maustamatonta jogurttia. Taatelit nyt ovat hedelmiä, niin, eikä kaksi pahvinmakuista keksiä nyt niin suuri synti ole, mutta periaatteessa ärsyttää. Miten vaikea on ottaa itseään niskasta kiinni? Sitä paitsi lenkki jäi väliin. Kävelin vain ehkä 600 m. Huomiseksi on luvattu -20, ja koska en omista kunnon talvivaatteita ja jos omistaisin, ne eivät menisi mahan kohdalta kiinni, en aio kävellä ulkona kuin autoon, noin viisi metriä. Ni!
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Suksi lipsuu, mutta latu vie
No huh, tulipas lennokas otsikko. Näytän peilissä kamalalta ja ilmeisesti olen myös muuten ihan muumi, koskapa eivät kysyneet kaupassa papereita,kun ostin miehelle saunaolutta. Sattuneesta syystä oli eka alkoholiostos tänä vuonna, ja oikein odotin, kysyisivätkö. Nuori tyttö tekoripsineen kassalla näki lävitseni. En kuulunut ihan samaan sukupolveen. Kun Tiuhti ja Viuhti olivat pieniä, minulta kysyttiin usein paperit, vaikka olin jo silloin 30, ja vain alle 18-vuotiaan näköisiltä kysyttiin. Nyt, kun olen 38, en siis näytä enää edes alle 30-vuotiaalta? Aika nopea kulumistahti meikäläisellä.
Olen ollut innoissani tästä lanseeraamastani äitiysdieetistä nämä kolme päivää, jotka olen sitä noudattanut. Miksi sitten söin Viuhdin karkkisäästöstä fudgen ja Titiuun lautaselta puoliksi syödyn keksinpalan? Siihen on varmasti joitakin psyykkisiä syitä, jotka pitää koota listaksi, että näitä tilanteita osaisi jatkossa välttää:
Fudgen söin, koska pussi oli näkyvillä ja auki. Liian helppoa riistaa siis. Pussit ja purkit pitää tästä lähtien sulkea ilmastointiteipillä.
Keksin söin, koska olin odottanut sitä Titiuun syömisen loppumista niiiiin kauan. Oli tylsää, ja halusin vauhdittaa syömistä.
Tylsyyteen ehkä olisi muitakin ratkaisuja kuin syöminen.
Jos ja kun joskus vielä sorrun ylimääräiseen, kirjaan nekin syyt tänne, jotta voisin välttää liikasyömistä. Kaiken järjen mukaan ylivoimaisia mielitekoja ei pitäisi tulla, koska saan pitää sunnuntaisin herkkuhetken. Heikommallakin itsekurilla varustettu jaksaa kyllä odottaa muutaman päivän. Kiva kuitenkin, kun olen taas aloittanut kirjoittelun.
Tänäänkin on ollut ruokailujen välissä nälkä, mikä on hyvä asia. Määrällisesti saa syödä aika paljon enemmän, kun ei syö rasvaa tai kauheasti leipääkään. Nälkä tulee myös nopeasti. Tein kaksi hyötykävelylenkkiä: muskariin ja takaisin rattaiden kanssa n. 1,5 km ja kauppaan ja takaisin liian monen maitotölkin kanssa n. 2 km. Ei siis yhteensä edes sitä viittä, jota joogaope suositteli päivittäiseksi lenkiksi, mutta eilen sauvoin 7, joten tasan menee.
Olen ollut innoissani tästä lanseeraamastani äitiysdieetistä nämä kolme päivää, jotka olen sitä noudattanut. Miksi sitten söin Viuhdin karkkisäästöstä fudgen ja Titiuun lautaselta puoliksi syödyn keksinpalan? Siihen on varmasti joitakin psyykkisiä syitä, jotka pitää koota listaksi, että näitä tilanteita osaisi jatkossa välttää:
Fudgen söin, koska pussi oli näkyvillä ja auki. Liian helppoa riistaa siis. Pussit ja purkit pitää tästä lähtien sulkea ilmastointiteipillä.
Keksin söin, koska olin odottanut sitä Titiuun syömisen loppumista niiiiin kauan. Oli tylsää, ja halusin vauhdittaa syömistä.
Tylsyyteen ehkä olisi muitakin ratkaisuja kuin syöminen.
Jos ja kun joskus vielä sorrun ylimääräiseen, kirjaan nekin syyt tänne, jotta voisin välttää liikasyömistä. Kaiken järjen mukaan ylivoimaisia mielitekoja ei pitäisi tulla, koska saan pitää sunnuntaisin herkkuhetken. Heikommallakin itsekurilla varustettu jaksaa kyllä odottaa muutaman päivän. Kiva kuitenkin, kun olen taas aloittanut kirjoittelun.
Tänäänkin on ollut ruokailujen välissä nälkä, mikä on hyvä asia. Määrällisesti saa syödä aika paljon enemmän, kun ei syö rasvaa tai kauheasti leipääkään. Nälkä tulee myös nopeasti. Tein kaksi hyötykävelylenkkiä: muskariin ja takaisin rattaiden kanssa n. 1,5 km ja kauppaan ja takaisin liian monen maitotölkin kanssa n. 2 km. Ei siis yhteensä edes sitä viittä, jota joogaope suositteli päivittäiseksi lenkiksi, mutta eilen sauvoin 7, joten tasan menee.
tiistai 15. tammikuuta 2013
Äitiysdieetti, osa1
Olen nyt noudattanut kehittelemääni äitiysdieettiä kaksi päivää. Mietin aluksi, tarvitsenko välipalaa, kun syön niin paljon. Että tarvitsenko? Koko ajan on nälkä, kun olen jättänyt pois turhan rasvan ja paljon leivän puputuksen. Tänäänkin söin Ikeassa uunikalaa ja muusia, ja jo kahden tunnin päästä oli nälkä. Siitä huomaa, millaista moskaa olen tähän asti syönyt.
Kävin tänään puntarilla. Painoin 3,5 kiloa enemmän kuin 15 viikkoa sitten, jolloin raskauteni alkoi. Ei se ole paha. Pahan siitä tekee se, että minulla oli jo 5 ylimääräistä kiloa ennen raskautta. Olisi kai kiva, jos raskaana tulisi vain 10 kiloa, ei 20. Jos yritän pitää sitä kymmentä tavoitteena. Silloin tiputettavaa jäisi synnytyksen jälkeen vielä se 10, jos vauvan paino ja muut romppeet vähennetään. Hauskaa, että laihdutusblogini muuttui kertaheitolla lihotusblogiksi.
Liikuntaa en aio harrastaa samalla tavalla kuin lokakuulaihiksessa. Eilen olin 1,5 tunnin äitiysjoogassa, tänään kävin 7,3 km sauvakävelylenkillä. Pyrin tekemään kävelylenkin sauvoilla ainakin joka toinen päivä, mutta muuten liikunta jää joogaa lukuunottamatta vähälle. Pääasia on kuitenkin, että ryhdistäydyn syömisessä.
Olen miettinyt sitä, että jos kaikki toisetkaan äidit eivät liho raskausaikana, miksi juuri minun pitäisi. Kai minä nyt sentään voin asialle jotakin.
Ja hei, koska elämä ei kuitenkaan saa raskausaikana olla ankaran askeettista ja kieltäytymyksiä täynnä, vauva kun aistii kaikki äidin mielialat ja tuntemukset (ja mielenhäiriöt), niin ajattelin, että sunnuntaina voisi olla herkkuhetki. Jos olisi kokonainen herkkupäivä, paluu arkeen olisi vaikeaa. Siksi ajattelin, että herkkuhetki voisi olla sellainen, että sunnuntaipäivälliseksi voisi syödä mitä tahtoisi, ja sen jälkeen voisi herkutella jollakin jälkiruoalla, ihan sillä, mitä eniten on viikon aikana tehnyt mieli. Siinä ei tarvitsisi olla edes kohtuullinen, mutta mässäys ei saa jatkua iltaan saakka vaan olla juuri jälkiruoan mittainen.
Näillä spekseillä voisin kai elää koko raskausajankin? Olo on nyt kahden päivän jälkeen aika toiveikas, mutta katsotaan.
Kävin tänään puntarilla. Painoin 3,5 kiloa enemmän kuin 15 viikkoa sitten, jolloin raskauteni alkoi. Ei se ole paha. Pahan siitä tekee se, että minulla oli jo 5 ylimääräistä kiloa ennen raskautta. Olisi kai kiva, jos raskaana tulisi vain 10 kiloa, ei 20. Jos yritän pitää sitä kymmentä tavoitteena. Silloin tiputettavaa jäisi synnytyksen jälkeen vielä se 10, jos vauvan paino ja muut romppeet vähennetään. Hauskaa, että laihdutusblogini muuttui kertaheitolla lihotusblogiksi.
Liikuntaa en aio harrastaa samalla tavalla kuin lokakuulaihiksessa. Eilen olin 1,5 tunnin äitiysjoogassa, tänään kävin 7,3 km sauvakävelylenkillä. Pyrin tekemään kävelylenkin sauvoilla ainakin joka toinen päivä, mutta muuten liikunta jää joogaa lukuunottamatta vähälle. Pääasia on kuitenkin, että ryhdistäydyn syömisessä.
Olen miettinyt sitä, että jos kaikki toisetkaan äidit eivät liho raskausaikana, miksi juuri minun pitäisi. Kai minä nyt sentään voin asialle jotakin.
Ja hei, koska elämä ei kuitenkaan saa raskausaikana olla ankaran askeettista ja kieltäytymyksiä täynnä, vauva kun aistii kaikki äidin mielialat ja tuntemukset (ja mielenhäiriöt), niin ajattelin, että sunnuntaina voisi olla herkkuhetki. Jos olisi kokonainen herkkupäivä, paluu arkeen olisi vaikeaa. Siksi ajattelin, että herkkuhetki voisi olla sellainen, että sunnuntaipäivälliseksi voisi syödä mitä tahtoisi, ja sen jälkeen voisi herkutella jollakin jälkiruoalla, ihan sillä, mitä eniten on viikon aikana tehnyt mieli. Siinä ei tarvitsisi olla edes kohtuullinen, mutta mässäys ei saa jatkua iltaan saakka vaan olla juuri jälkiruoan mittainen.
Näillä spekseillä voisin kai elää koko raskausajankin? Olo on nyt kahden päivän jälkeen aika toiveikas, mutta katsotaan.
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Pullana edelleen
Yleisön pyynnöstä(?) jatkan blogikirjoittelua. Laihdutettavaa olisi, mutta en ole voinut laihduttaa ja sitä kautta kirjoittaa siitä. Odotan nimittäin neljättä lasta. Sain tietää sen jo lokakuulaihikseni aikana, ja sen jälkeen on ollut vaikea motivoitua laihdutus- ja ruokablogin kirjoittamiseen.
Yritin aluksi ajatella, että olen kohtuullinen ja terveellinen enkä liho kahtakymmentä kiloa, kuten kaikissa aiemmissa raskauksissani, mutta oli koko ajan nälkä ja söin. Nyt olo on aika normaali, mitä nyt vatsa on lössö potkupallo. Olen 15. raskausviikolla, ja eihän sitä vatsaa vielä pitäisi olla, mutta kun on vaan.
Aloitin äitiysjoogan viime viikolla, ja muilla ei ollut vatsaa juuri lainkaan, vaikka viikkoja oli kymmenen minua enemmän. No, onhan tämä jo neljäs. Kaikki paikat ovat löysiä edellisten jäljiltä, ja siksi kohdun on helpompi pulpahtaa esiin.
Nyt olen niin kypsä jatkuvaan herkutteluun, että olen päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin. Yritin heti loppiaisesta piilottaa itseltäni syömättä jääneet joulusuklaat ja pistää leivonnaiset pannaan, mutta en ole onnistunut. Laskettu aika on heinäkuussa, enkä tahdo olla kesä-äitiysmekossa mikään hyllyvä ihravuori. Tätä menoa olen. Ärsyttää niin paljon, että olen päättänyt tehdä asialle jotain.
Raskaana tai imettäessä ei kai saisi varsinaisesti laihduttaa. Niinpä olen aina syönyt surutta kaiken, mitä on tehnyt mieli. Minulle kun ei ole välimuotoja. Ensimmäistä lasta imettäessäni noudatin painonvartijoiden ohjelmaa, ja sain kaikki kilot pois. En noudattanut edes mitään imetysajan ohjelmaa, vaan sitä ihan tavallista. Ajattelin, että jos maidontulo lakkaa, lisään syömistä. Se ei koskaan lakannut.
Nyt ajattelen, että jos minussa on vararavintoa, vauva saa kyllä kaiken tarvitsemansa, jos vain syön terveellisesti. Siksi ajattelin aloittaa lokakuulaihiksen uudestaan hiukan kevennettyjä - tai siis raskautettuna. Lisään siihen siis viljoja. En yhtään tiedä, kuinka se tulee onnistumaan näin raskautettuna, mutta kokeillaan.
Aamupalallahan ohjelmassa syötiin rahkaa ja marjoja. Voisin syödä lisäksi paahdetun ruisleipäviipaleen vihanneksien kanssa ja ehkä sipaisun jotakin levitettä.
Lounaaksi ohjelmassa syötiin kaamea vuori kaalia ja muita vihanneksia ja 100 g kalaa. Voisin syödä mitä tahansa vihanneksia raakana tai kypsennettynä, esimerkiksi salaattina tai keitossa. Lisäksi söisin kalaa tai papuja tai linssejä ja vielä voisin lisätä annokseen desin verran riisiä, pastaa tai perunaa. Ruokaan voi myös lisätä sen saman 6g oliiviölyä kuin ohjelmassakin.
Välipalakin ohjelmassa oli. Tarvitsenkohan sitä? Se oli omena ja 30 g saksanpähkinöitä. Jos tarvitsen, voisin vaihtaa sen mihin tahansa hedelmään ja mihin tahansa pähkinöihin.
Päivällinen oli samankaltainen kuin lounas, mutta siinä oli jälkiruokana appelsiini. Nyt se voisi olla mikä tahansa hedelmä.
Iltapala oli raejuustoa ja ananasta. Sen tiedän, etten joka päivä kyllä sellaista enää jaksa kyllästymättä. Nyt sen voisi vaihtaa välillä esim. rasvattomaan jogurttiin ja marjoihin.
Kuulostaa noin paranneltuja oikein kivalta tavalta syödä. Kuinka kauan sitten jaksaisin sitä noudattaa? En varmasti loputtomiin. Mutta jospa sunnuntaisin saisi lisäksi syödä pullan tai palan jäätelöä, ehkä jaksaisin taas sen kuukauden. Kokeillaan! Ja tavoitehan on, etten saa kahtakymmentä kiloa tässä raskaudessa. Nyt on tullut tähän mennessä jo viisi. Huomenna aloitan!
Yritin aluksi ajatella, että olen kohtuullinen ja terveellinen enkä liho kahtakymmentä kiloa, kuten kaikissa aiemmissa raskauksissani, mutta oli koko ajan nälkä ja söin. Nyt olo on aika normaali, mitä nyt vatsa on lössö potkupallo. Olen 15. raskausviikolla, ja eihän sitä vatsaa vielä pitäisi olla, mutta kun on vaan.
Aloitin äitiysjoogan viime viikolla, ja muilla ei ollut vatsaa juuri lainkaan, vaikka viikkoja oli kymmenen minua enemmän. No, onhan tämä jo neljäs. Kaikki paikat ovat löysiä edellisten jäljiltä, ja siksi kohdun on helpompi pulpahtaa esiin.
Nyt olen niin kypsä jatkuvaan herkutteluun, että olen päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin. Yritin heti loppiaisesta piilottaa itseltäni syömättä jääneet joulusuklaat ja pistää leivonnaiset pannaan, mutta en ole onnistunut. Laskettu aika on heinäkuussa, enkä tahdo olla kesä-äitiysmekossa mikään hyllyvä ihravuori. Tätä menoa olen. Ärsyttää niin paljon, että olen päättänyt tehdä asialle jotain.
Raskaana tai imettäessä ei kai saisi varsinaisesti laihduttaa. Niinpä olen aina syönyt surutta kaiken, mitä on tehnyt mieli. Minulle kun ei ole välimuotoja. Ensimmäistä lasta imettäessäni noudatin painonvartijoiden ohjelmaa, ja sain kaikki kilot pois. En noudattanut edes mitään imetysajan ohjelmaa, vaan sitä ihan tavallista. Ajattelin, että jos maidontulo lakkaa, lisään syömistä. Se ei koskaan lakannut.
Nyt ajattelen, että jos minussa on vararavintoa, vauva saa kyllä kaiken tarvitsemansa, jos vain syön terveellisesti. Siksi ajattelin aloittaa lokakuulaihiksen uudestaan hiukan kevennettyjä - tai siis raskautettuna. Lisään siihen siis viljoja. En yhtään tiedä, kuinka se tulee onnistumaan näin raskautettuna, mutta kokeillaan.
Aamupalallahan ohjelmassa syötiin rahkaa ja marjoja. Voisin syödä lisäksi paahdetun ruisleipäviipaleen vihanneksien kanssa ja ehkä sipaisun jotakin levitettä.
Lounaaksi ohjelmassa syötiin kaamea vuori kaalia ja muita vihanneksia ja 100 g kalaa. Voisin syödä mitä tahansa vihanneksia raakana tai kypsennettynä, esimerkiksi salaattina tai keitossa. Lisäksi söisin kalaa tai papuja tai linssejä ja vielä voisin lisätä annokseen desin verran riisiä, pastaa tai perunaa. Ruokaan voi myös lisätä sen saman 6g oliiviölyä kuin ohjelmassakin.
Välipalakin ohjelmassa oli. Tarvitsenkohan sitä? Se oli omena ja 30 g saksanpähkinöitä. Jos tarvitsen, voisin vaihtaa sen mihin tahansa hedelmään ja mihin tahansa pähkinöihin.
Päivällinen oli samankaltainen kuin lounas, mutta siinä oli jälkiruokana appelsiini. Nyt se voisi olla mikä tahansa hedelmä.
Iltapala oli raejuustoa ja ananasta. Sen tiedän, etten joka päivä kyllä sellaista enää jaksa kyllästymättä. Nyt sen voisi vaihtaa välillä esim. rasvattomaan jogurttiin ja marjoihin.
Kuulostaa noin paranneltuja oikein kivalta tavalta syödä. Kuinka kauan sitten jaksaisin sitä noudattaa? En varmasti loputtomiin. Mutta jospa sunnuntaisin saisi lisäksi syödä pullan tai palan jäätelöä, ehkä jaksaisin taas sen kuukauden. Kokeillaan! Ja tavoitehan on, etten saa kahtakymmentä kiloa tässä raskaudessa. Nyt on tullut tähän mennessä jo viisi. Huomenna aloitan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)