Laihduttaminen kielletty!

Sokerilakko ei kestänyt päivääkään. Heti kun kielsin sen itseltäni, ryntäsin herkkukaapille ja ahdoin sisääni ristiäisistä jääneitä pikkuleipiä ja suklaata niin paljon, että tuli paha olo. Kielletty hedelmä kiehtoo. Siksi olenkin päättänyt, ettei mikään ole kiellettyä. En olekaan syönyt mitään herkkuja tuon päätöksen jälkeen. Ei huvita, koska haluan todellakin laihtua.

Aloin myös samalla Älä laihduta -ohjelman alusta, koska ohjelman toinen viikko ei toiminut ristiäisvalmistelujen takia. Kiloja on lähtenyt nyt kolmessa päivässä puolitoista. Olen siis ollut katsomatta televisiota yhden päivän (oikeasti kolme, koska en katso televisiota), kirjoittanut päiväkirjaa (toisen päivän tehtävä), ollut juomatta kahvia tai teetä (kolmannen päivän tehtävä) ja tänään olen kävellyt kaksi tuntia miettien elämääni (tehtävänä oli 15 min, mutta eihän se nyt riitä mihinkään, kun on niin vaiherikas elämä kuin minulla). Huomisen tehtävä on laittaa kello soimaan tuntia aiemmin kuin tavallisesti. Viuhti tarvitsee herättää treeneihin klo 8, herään siis seitsemältä. Ei paha. Titiuu saattaa herättää jo aiemmin. Olen tehnyt myös viikon kaksi lisätehtävää. Olen tehnyt sellaisen kotityön, jota en normaalisti tee (tyhjentänyt kompostin) ja kuunnellut senegalilaista musiikkia (mikä ei myöskään kuulu päivittäiselle soittolistalleni).

Miksi tämä ohjelma toimii, vaikkei siinä puhuta mitään ruoasta vaan tehdään vain hullulta kuulostavia tehtäviä? Idea on toisaalta siinä, että koska mikään ei ole kiellettyä, mihinkään ei tule pakkomiellettä. Toisaalta ohjelma ohjaa tutkimaan omaa itseä, esim.käyttäytymistä ryhmässä ja persoonallisuuden eri puolia, jolloin esille nousee halu laihtua. Tavallisessa laihdutuskuurissa nousee vain halu syödä enemmän ja eri asioita kuin mikä on "sallittua". Lisäksi vielä ohjelma ohjaa käyttäytymään kuin nuori, siis tekemään erilaisia asioita kuin mihin on tottunut. Nuorethan ovat usein hoikkia, koska heillä ei ole tapaa juoda ilrapäiväkahveja ja syödä juustoja perjantai-iltaisin ja pihvejä kermaperunoilla sunnuntaipäivällusillä. Ja niin edelleen. Nuorten elämä on niin täynnä uusia asioita, etteivät he aina muista edes syödä. Minun täytyy syödä, koska imetän, mutta yritän saada elämääni jotain uutta joka päivä tämän ohjelman avulla.

Jätti pois sokerin, laihtui 150 kg

Suunnilleen tuollainen lööppi oli vastassani, kun joku aika sitten seisoin kaupan kassajonossa. Mietin, ettei sokerin pois jättäminen pahaksi olisi, varsinkin, kun siitä puhutaan nykyään itse ilmestyskirjan petona ja aikamme pahimpana huumeena. Noh, sokeri ei minua varsinaisesti tapa, jos minulla on muutama liikakilo, mutta vauhdittaisiko sen poisjättäminen näiden kilojen karistamista? Kokeilen, voisinko olla kokonaan ilman sokeria jouluun asti.

Ei, en ole lopettanut älä laihduta -ohjelmaa, tämä on vain sen lieveilmiö. Ohjelmassa kun käsketään tehdä joka päivä jotain uutta. Tänään olen ollut ilman kahvia, kävellyt eri reittejä kuin tavallisesti ja ryhtynyt sokerilakkoon. Olen siis melko innokas ei-laihduttaja.

Painoa on tullut hieman lisää aiemmasta pudotetusta kilosta, koska meillä oli ristiäiset, ja olen valmistellut niitä niin tohinalla, etten ole viikkoon kunnolla noudattanut ohjelmaa. En ole kuunnellut siis itseäni ja sitä, mitä tarvitsen, vaan olen syönyt mitä sattuu. Rikoin kuitenkin rutiinini siinä, etten syönyt yksin juhlista jääneitä herkkuja vaan lähetin ne miehen työpaikalle kahvipöytään. Pienistä muutoksista saan varmasti aikaan sen, että paino tippuu haluamalleni tasolle.

Älä laihduta tuntuu laihduttavan

On hassua, mutta olen alkanut laihtua älä laihduta -ohjelmalla, vaikka tähänastiset ainoat ponnistukset ovat olleet: en saanut katsoa televisiota ensimmäisenä päivänä, toisena päivänä piti kirjoittaa 15 minuuttia, ja tänään en ole saanut juoda lempijuomaani. Kirjaa lukiessani tulen kuitenkin ajatelleeksi tapojani ja tottumuksiani, eivätkä kaikki ole huonoja. Kävelen esimerkiksi melkein joka päivä pitkän vaunulenkin. Näitä tapoja ei tarvitse muuttaa. On silti monia, joita kannattaa muuttaa, kuten kolme lattea päivässä -tahti. Koska tänään en sitä saanut, heräsin ajattelemaan, että ehkä yksi riittäisi. Aina sitä ei tarvitsisi juoda aamulla. Ja ehkä joskus sen voisi jättää kokonaan pois ja juoda vaikka mehua. Tai teetä tai kaakaota. Tai... Lista on pitkä. Kuinka paljosta jääkään paitsi, kun tekee aina samalla tavalla. En ajatellut olevani tapojeni orja, mutta kun nyt mietin, niin olenhan minä. Se, mikä tapa on jäänyt heti pois, on toinen ruoka. En tarvitse sitä, mutta olen lasten kanssa tottunut. Ja voinhan sen joskus syödäkin, ei se ole huono tapa. Tässä Älä laihduta -ohjelmassa vain paljastuu minusta itsestä aika nopeasti, mitä haluan - ja mitä tarvitsen, sekä se, miten olen tottunut elämään. En nyt kuitenkaan hehkuta ohjelmaa enempää ennen kuin näen, mitä tämä minun ulkonäölleni tekee.

Tänään olen syönyt, mitä on huvittanut: aamulla pikapuuroa, koska halusin uuden elämyksen (miksi ne puurot muuten ovat makeutettuja?) ja koska en yleensä syö puuroa. Lisäksi join kahvia ja vettä. Kerhossa join kahvia ja söin karjalanpiirakan, koska oli nälkä. Kahvi on muuten todella pahaa. Siis suodatinkahvi. En taida juoda sitä vähään aikaan. Lounaaksi söin pinaattikeittoa, kananmunan, tomaatin, tumman leivän oivariinilla ja join vissyä. Päivällisaikaan ei ollut nälkä. Musiikkiluokkien vanhempainyhdistyksen kokouksessa söin proteiinipatukan ja illalla rahkapurkin ja banaanin ja vettä. Ei kovin epäterveellinen päivä, vaikka sainkin itse valita, mitä söin.

Laihdu, älä kuihdu

Tuntuu,  etten ole edistynyt yhtään, mutta olenpa sittenkin, kun tuon edellisen tekstini luin. Painoin heinäkuun puolivälissä 62, ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin painan 59 kg. Kolme kiloa on siis lähtenyt kahdessa kuukaudessa. Tahti ei suoranaisesti huimaa, mutta onhan se tyhjää parempi. Tuntuu silti, että olen tehnyt vaikka mitä laihtumisen edistämiseksi, eikä mikään tehoa.

Ensin laskin kaloreita Kalorilaskuri-sivuston ohjelmalla, jolla imettävän piti laihtua puoli kiloa viikossa. No, en laihtunut. Tuskastuin, koska kävelin joka päivä vaunujen tai tuplarattaiden kanssa puolitoista tuntia ja tein lihaskunto-ohjelman joka toinen päivä enkä silti laihtunut. Aloin lisäksi kaverin perässä 5+2-dieettiä, jossa syödään normaalisti viisi päivää ja paastotaan kaksi eli syödään vain 500 kcal. Tein tästä imetysversion, jossa söin muuten 1500 kcal/päivä paitsi kahtena päivänä viikossa söin 1000. Noudatin sitä muutaman viikon. Lopulta huomasin, että ne päivät, jolloin söin vain 1000 kcal, imetin kaikki illat - kokonaan. Ajattelin siis, etten voi sitä enää noudattaa. Koska paino vain jumitti, siirryin ohjelmaan, jossa syötiin 1200 kcal/päivä plus liikutut kalorit. Sen piti pudottaa puoli kiloa viikossa ilman imetystäkin, mutta niin se ei tehnyt. Aloin lopulta ihmetellä, miten en näe ollenkaan nälkää, vaikka syön muka vähän. Ja miksi en laihdu. Pannukakkuun aineksia punnitessani huomasin, että litra maitoa, jonka piti painaa kilon, painoi vaa`allani 760 g. Olin syönyt koko ajan neljäsosan liikaa- Ei ihme, etten laihtunut. Ostin uuden hienon Jamie Oliver -vaa`an, mutta siihen mennessä olin jo käyttänyt loppuun intoni punnita ja laskea kaloreita - samaan aikaan alkoi tuntua järjettömältä hoitaa jotain niin luonnollista asiaa kuin syöminen joidenkin numeroiden määräämänä. En edes kaloreita laskiessani miettinyt, onko minulla nälkä, vaan onko kaloreita vielä jäljellä, että voisin syödä jotain.

Siinä onkin ongelman ydin. Olen, kuten moni muukin, niin vieraantunut luonnosta, etten oikeasti tiedä, miten minun pitäisi syödä. Olen laihduttanut yli puolet elämästäni. Lopetin siis kalorinlaskennan ja ajattelin, että hitto soikoon, minun on osattava itse järjellä ajatella, miten minun pitää syödä. Syön pieniä annoksia ja vain silloin, kun on nälkä. En jätä herkkuja kokonaan pois, koska tämä ei ole kuuri. En voi noudattaa loppuelämääni herkutonta ruokavaliota, joten en noudata sitä nytkään. Näin ajattelin, ja harkitsin taas lukevani minua innoittaneen Ranskattaret eivät liho -kirjan. Muutaman päivän järkevää syömistä haettuani huomasin, että syön liian vähän, koska imetän taas kaikki illat. Koska en tiennyt, paljonko on liikaa, söin aivan liian pieniä annoksia. Lähdin kävelylle, kuten joka päivä koko ajan, ja päädyin kirjastoon. Siellä piti taas imettää, ja ajattelin nappaavani hyllystä jonkun kirjan imetyslukemiseksi. Löysin kirjan "Laihdu, älä laihduta". Lainasin sen ja luin sitä kirjastossa ja jopa kävellessäni kotiin. Vanhimmat tyttäreni näkivät kirjan (vahingossa) ja kutsuvat sitä "Laihdu, älä kuihdu" -kirjaksi.

Kirjassa ei edes juuri puhuta ruoasta, ja silti ohjelman avulla voi kuulemma laihtua kilonkin viikossa. Kirja on psykologinen opas sihen, miten voi kitkeä syömistottumusten taustalla olevat huonot tavat. Siinä on tehtävä jokaiselle päivälle viiden viikon ajan. Aloitin ohjelman noudattamisen eilen, ja eilisen tehtävä oli: älä katso televisiota. En olisi katsonut muutenkaan, joten päätin olla lukematta, sillä sitä teen joka ilta. Jos tarkoitus oli karsia passiivinen tekeminen, lukeminen on minulle sitä. Vaikka lukeminen on hyödyllistä monin tavoin, on se kuitenkin toisten elämien seuraamista, ei omaa elämistä. No, elän hiukan eri tilanteessa kuin sellaiset kirjassa kuvatut ihmiset, jotka töistä tullessaan lösähtävät sohvalle ja tuijottavat aivottomina televisiota loppuillan, vaikka asioita pitäisi tehdä. En juuri ehdi edes pyörähtää olohuoneessa päivän aikana, ja jos lähestyn televisiota, laitan sieltä Pikkukakkosen kaksivuotiaalle päälle, jotta saan rauhassa tehdä ruokaa. En tässä elämäntilanteessa, neljän lapsen äitinä, juuri ole siitä syystä ylipainoinen, että mässäilisin tv:n ääressä illat. Silti jostain kumman syystä, kun  eilen aloin tiedostaa tapojani ja tottumuksiani, painoin tänään 600 g vähemmän kuin eilen. Ihmettelen suuresti, koska en ole saanut painoani ennen tätä heilahtamaan kertaakaan 58.n puolelle. Söin eilen omenapiirakkaa ja pari riviä suklaatakin, kun normaalisti minulle olisi riittänyt kahvin kanssa kaksi palaa suklaata TAI puolet siitä omenapiirakkapalasesta, jonka eilen söin. Tietenkin voi olla niinkin, että todella olen syönyt liian vähän, ja elimistö ei siksi ole luovuttanut rasvaa, ja nyt, kun söin eilen enemmän, paino vihdoin putosi. Toki tiedän, etten voi laihtua paljonkaan, jos jatkan mässäämistä. Silti olen aika innoissani kokeilemassa tätäkin ohjelmaa. Kaikki uusi kiinnostaa, ja varsinkin, kun tässä on kyse psykologiasta, ei matematiikasta painonhallinnassa. Sillä totta kai se on minun pienestä pääkopastani kiinni, kuinka paljon syön.

Yksi hyvä oivallus, jonka kirjan alkupuolelta sain, oli se, että nuoret ihmiset ovat harvemmin lihavia kuin keski-ikäiset, koska heille on kaikki uutta eivätkä he ole ehtineet luoda haitallisia tapoja. Siksi aloin olla yhtä kokeilunhaluinen (no, en aivan kaikessa) kuin nuoret. Söin vain yhden lämpimän ruoan, koska en tarvinnut toista. Niin tein nuorenakin. Vasta mieheni myötä olen ajautunut syömään kahta lämmintä ruokaa päivässä eikä se tunnu sopivan minulle. NIIN, tiedän, ettei terveellisistä ja hyvistä tavoista ole tarkoitus päästä eroon, mutta aion nyt tuuletella tapojani vähän laajemmastikin. Käyttäydyin kuten nuori siinäkin, että tyttäreni treenien aikana vaunukävelin kauppaan ja ostin pelkän kivennäisvesipullon. En oikeasti tiedä, milloin olen viimeksi käynyt kaupassa ostamatta sieltä viittä litraa maitoa ja muutamaa kassillista kaikkea perhe-elämään tarvittavaa. Nyt kävin. Lisäksi mietin tapojani, tein asioita hieman eri tavalla ja tulos oli -600 g edellispäivään. Ei hassummin.

Tämän toisen päivän tehtävä on kirjoittaa jotakin 15 minuuttia. Siksi kirjoitin vihdoin tätä blogia. En lupaa kirjoittaa joka päivä, koska en hanki tapoja (!), mutta välillä raportoin, kuinka edistyn. Huomisen tehtävä on olla juomatta lempijuomaani. Näen, mihin tällä pyritään! En saa juoda lattea, joten en saa syödä kahvisuklaatanikaan tai leivonnaista. Sen sijaan kärsin ankarasta päänsärystä, jota kahvin puutos minussa aiheuttaa. Mälsää, mutta toisaalta odotan tätäkin tehtävää innolla. Varmasti syön terveellisemmin, kun en juo kahvia tai syö sen kanssa mitään.

Viimeisen raskauden raskauskilojen viimeinen raskas karistus alkaa nyt!

Nyt se on syntynyt, vauva siis, ja totuus raskauskiloista on pikku hiljaa valkenemassa. Vauva on poika, pikkuinen 3,5-kiloinen, jolla onnekkaalla on kokonaista kolme isosiskoa. On se toisaalta hyvä, että iskäkin sai vähän miehistä tukea tänne neljän naisen keskelle. Sikäli mikäli se paljonkaan tässä konkurssissa auttaa.

No niin. Ennen raskautta oli jo viisi kiloa liikaa (painoin 55 kg, olen 154 cm pitkä). (Tulkoon totuus julki nyt.) Raskausaikana tuli kaksikymmentä lisää, siis yhteensä kaksikymmentäviisi kiloa (eli painoin lopulta 75 kg). Näistä vauva siis painoi sen kolme ja puoli. Varmasti istukka ja lapsivesikin painoivat jonkun verran, koska kotiin tultua painoa oli pedon luku eli 66,6. Ajattelin sen olevan merkki aloittaa laihdutus.

Turvotustakin on varmasti ollut mukana painossa, koska nyt olen ollut kotona viikon, ja paino on laskenut 62 kiloon. Olen laskenut kaloreita, mutta eihän se noin nopeasti laske imettävälläkään, ellei samalla ylimääräinen neste poistu elimistöstä.

Noh. Nyt näyttää siis siltä, että totuuden paljastuttua mun on päästävä kahdestatoista liikakilosta. Ja mähän pääsen. Olen siinä mielessä on/off -laihduttaja, että kun pääsen vauhtiin, onnistun myös. Raskausaikana yrittäminen oli tuhoon tuomittu yritys, koska lihoin kuitenkin. On/off - mentaliteettiin ei kuulu lihominen mahdollisimman vähän.

Menetin verta synnytyksen jälkeen niin paljon, että hemoglobiini oli lopulta vain 69. Aluksi ei ollut mitään mieltä laihduttaa, koska piti tankata, että saisin heikotukseen vahvistusta. Söinkin sairaalassa kuin hevonen. Tai norsu. Kotiin tultua ja vieläkin, viikko kotiutumisen jälkeen, olen ollut aika voimaton. Nytkin hemoglobiini on keskiviikkoisen mittauksen perusteella 84. Se ei nousekaan hetkessä, vaan rautavarastot kuulemma täyttyvät jopa kolme kuukautta, vaikka olo kohenisikin.  En siis voi aloittaa mitään kitukuuria heti. Lisäksi imetän.

Sain kaverilta vinkin kalorilaskuri.fi-sivustosta, jossa voi laskea syömänsä kalorit, harrastetun liikunnan ja josta saa syötyjen proteiinien, hiilareiden ja rasvan suhteetkin. Aloin laskea kaloreita maanantaina, jolloin painoin 65 kiloa. Nyt paino on ollut pari päivää 62 kiloa, ja loput kilot ovatkin suuremman työn takana tiputtaa. Aion kuitenkin onnistua. Apunani toimii imetys, kalorilaskuri ja tieto siitä, että tämä oli viimeinen raskaus, ja into saada itseni takaisin.
Itseni takaisin..hmm. Ehkä jossain suhteessa. Neljän lapsen kanssa, ei kuitenkaan koskaan kokonaan. Pienin, jonka päätin alusta asti nukuttaa omaan sänkyynsä, nukkuu nyt sylissä. Nukutan toiseksi pienintä nyt toista tuntia (no, sekin aika on pois jääkaapilta, jos positiivista ajattelua kaivataan), kolmanneksi pienin kiukutteli koko illan palattuaan satoja euroja maksaneelta taitoluisteluleiriltä (eikä edes suostunut kertomaan sanallakaan mitään, mitä siellä tehtiin). Vanhin nyyhkii tuolla sängyssään, koska hän on koko päivän halunnut, että katsoisin hänen kanssaan kankaita pehmolelun vaatteita varten. Liikaa lapsia? Ehkä aluksi, mutta eiköhän tämä tästä. Mies lähti oluelle, koska kehotin. Hänkin tarvitsee vapaahetken. Se tietenkin vaikuttaa siihen, etten repeä nyt joka paikkaan.

Mutta hei! Toiseksi pienin nukahti nyt, ja pääsen katsomaan esikoisen kanssa kankaita. Lisäksi huomenna on syntymäpäiväni, ja aion ottaa siitä kaiken irti. En laske kaloreitakaan.
 

Pulla toipuu

Viikko ateriainventaariota takana, ja nyt pitäisi siis raportoida. Olen ollut viimeiset neljä päivää sellaisessa taudissa, etten ole todellakaan jaksanut miettiä, mitä söisin. Joskushan käy niin onnellisesti, että kuumeessa ei maistu ruoka. No, niin ei nyt käynyt. Kirjoitin silti ylös syömäni ruoat, vaikken niitä jaksanut aina punnitakaan. Tutkailen tätä päiväkirjaa antaumuksella sitten myöhemmin, kun jaksan.

Tämä on ensimmäinen päivä, kun olen jaksanut esimerkiksi istua tai edes lukea. Tauti vei niin voimat, että jaksoin vain maata. Hiukan haasteellista oli hoitaa uhmaikäistä Titiuuta kuumeessa, raskaana ja yksinhuoltajana, mies kun on työmatkalla. Onneksi Tiuhti oli pois koulusta samassa taudissa ja auttoi esimerkiksi Titiuun pukemisessa. Vaikka meillä Tiuhdin kanssa oli sama määrä kuumetta, 38 astetta, minulle se oli aivan lamauttava tila, mutta Tiuhti jaksoi silti toimia. Nyt jännitämme, paraneeko Tiuhti huomisiin treeneihin, sillä siitä riippuu, pääseekö hän muodostelmaluisteöun kilpailukokoonpanoon lauantaina. Lisäksi jännitämme, tuleeko Viuhti kipeäksi ennen lauantaita, sillä hänelläkin on kauden viimeiset yksinluistelukilpailut.

Minä jaksoin lähteä tänään jopa lääkärille ja sain antibiootit. Luulen, että elämä alkaa voittaa. Ajattelin laskea kohta itselleni kuuman kylvyn ja pestä hiukseni, vihdoin! On ihanaa parantua. Ehkä nämä syömisetkin muuttuvat tervehtymisen myötä hiukan terveellisemmiksi.

Ranskanpulla lähtee Ranskaan

Laihdutus ja raskaus eivät sovi kropalleni yhtä aikaa. Tai no, jos olen rehellinen, ne eivät sovi mielelleni. Kun olen raskaana ja pyöreä muutenkin, ei ole paljon tehtävissä. En voi ruveta oikeasti kiduttamaan itseäni ja pienentämään annoskokoja tuntuvasti. Ainut, mitä voin tehdä, on ruveta kohtuulliseksi. Olen siinä määrin ääri-ihminen, että juuri kohtuus on vaikeaa. Osaan kyllä syödä ihan överisti, tänäänkin olen syönyt aamupalan lisäksi vain pannukakkua ja aika paljon, ja osaan kiduttaa ja kituuttaa ja laihtua nopeasti, jos vain saan itseäni niskasta kiinni. Mutta se, että pitäisi yhdeksän kuukautta olla kohtuullinen, pullauttaa vauva ulos ja mahtua seuraavalla viikolla normikuteisiin, se vain ei sovi minulle.

Mieli tekisi heittää pyyhe kehään ja hanskat naulaan ja mitä näitä on... lusikka nurkkaan? mutta jos yritän kuitenkin. Olen nimittäin saanut kauan lainassa olleen raamattuni Ranskattaret eivät liho takaisin. Olen jopa alkanut lukea sitä. Ajattelin, että luen sitä pätkä kerrallaan ja yritän elää sen mukaan. Voisin myös kirjoittaa tänne pääperiaatteet.

Niille tiedoksi, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, että ranskattaret eivät kuulemma ole hoikkia esimerkiksi geeniperimänsä ansiosta, vaan siksi, että heillä on kokoelma pitkälle hiottuja niksejä. Minä ajattelin koota tänne nämä niksit ja keksiä itse uusia. Ja jos jollain lukijalla (mikäli niitä vielä on näin hajanaisen kirjoittelun jälkeen), on omia niksejä, olisin kiinnostunut kuulemaan niitä.

Ensimmäinen niksi: ranskattaret käyttävät syödessään järkeään, eikä heillä ole pöydästä noustessaan ähky tai syyllinen olo. Heille on ilo pysytellä hoikkana syömällä hyvin, me muut länsimaalaiset taas koemme sen taisteluksi ja saamme helposti syyllisyydentunteita syömistämme herkuista.

Toinen niksi: juo paljon vettä. Siis tämähän on tiedossa eikä edes vaatisi paljon, mutta aina se unohtuu. Tänäänkin olen juonut mukin teetä, lasin kivennäisvettä ja lasin maitoa, ja kello on jo puoli kuusi illalla. Veden lisäämistä vain pitää opetella. Aluksi on vaikeaa juoda paljon, mutta lopulta siitä tulee riippuvaiseksi.

Ranskalaisen syömisen niksi piilee halujen ja tarpeiden hallinnassa ja tyydyttämisessä ja sen päättämisessä, miten, milloin ja mitä vähennetään.

Kolmas niksi: huijaa itseäsi. Olen mestari huijaamaan itseäni syömään enemmän kuin pitäisi, mutta nyt olisi tarkoitus huijata toisinpäin. Kerron myöhemmin, miten, kunhan pääsen kirjassa siihen asti.

Neljäs niksi: Löydä tasapainosi. Tähänkin tulee valaistusta myöhemmin. Kyse on kuitenkin siitä, että löytää omat mieltymyksensä ja ottaa huomioon oman kehonsa, aikataulunsa, ympäristönsä ja muut ainutlaatuiset piirteensä.

Ranskattaret eivät liho -kirjassa on esitetty eri vaiheita ranskalaisen ruokavalion omaksumisessa. Minä kerron niistä siinä aikataulussa kuin itse etenen. Ensin on vuorossa kolmen viikon ateriainventaario. Aloitin jo viime viikolla kirjoittamalla ylös kaiken, mitä söin. Ylläri pylläri se kosahti heti viikonloppuun, jolloin söin mitä sattui ja unohdin iloisesti kirjoittaa kaiken muistiin.  Tarkoitus on siis vain kirjata tunnontarkasti syödyt määrät ja laadut muistiin kolmen viikon ajan, jolloin voi tarkastella kriittisesti, mitä onkaan tullut syötyä. Harkitsen nyt sitä, josko jättäisin tämän ateriainventaarion kokonaan väliin, koska tiedänhän jo, mikä mättää.

Ainakin ruokavalion toinen vaihe täytyy jättää väliin, sillä se on nopea trimmaus. Nopeassa trimmauksessa syödään yksi viikonloppu pelkkää purjoa ja sen keitinlientä. Nam! Sitä en nyt raskaana ollessani ainakaan halua toteuttaa.

Nyt kuulostaa siltä, että haluan oikoa ja päästä helpolla. Ei se niin mene, haluaisin vain päästä jo tositoimiin. Nimittäin seuraava vaihe on sellainen kolmen kuukauden jakso, jolloin lomautetaan kaikki häirikköruoat, ja haluaisin niin jo lomauttaa ne heti. No niin, miksi en siis vain tee kuitenkin sitä kolmen viikon ateriainventaariota ja jätä heti pois niitä häirikköruokia. Sen muuten teenkin!

Teen ateriainventaarion tänne julkisesti, jotta tästä tosiaan tulisi jotakin. Ainakin osittain. Alkaa huomenna. Häirikköruokiani ovat tällä hetkellä leivonnaiset ja suklaa. Lasken leivonnaisiin myös sen pannukakun, ja miksei lätyt ja vohvelitkin. Ne ovat sellaista ruokaa, jota syön aina liikaa kerralla.

Mutta tärkeintä ranskattareudessa on joie de vivre, elämänilo. - Se pitää säilyttää, syömisessäkin, ja varsinkin siinä.