torstai 22. marraskuuta 2012

Panzanella eli italialainen leipäsalaatti, farfalle-pinaattisalaatti ja puuttuvat falafelit

Otsikossa lukee puuttuvat falafelit sen vuoksi, että haluaisin kirjoittaa näitä reseptejä menu kerrallaan, eivätkä pari erilaista salaattia nyt ole oikein menu, mutta koska menin pilaamaan ne falafelit, kirjoitan kuitenkin tänne salaattien ohjeet.

PANZANELLA ELI ITALIALAINEN LEIPÄSALAATTI

6 reilua viipaletta kuivahtanutta maalaisleipää
500 g kirsikkatomaatteja
2 paahdettua punaista paprikaa
2 rkl pieniä kapriksia
n. 100 g mustia oliiveja
n. 1 dl basilikanlehtiä

Viinietikkakastike:
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl punaviinietikkaa tai balsamicoa
1 tl suolaa
2-4 tl sokeria
mustapippuria myllystä
1, 5 dl hyvää oliiviöljyä

Paprikoiden paahtaminen:
Huuhtele ja puolita paprikat. Poista niistä kannat ja siemenet. Laita paprikat kuoripuoli ylöspäin leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paahda paprikoita 250-asteisen uunin ylätasossa noin  10 minuuttia. Jos uunissa on grillivastus, käytä sitä. Kun kuori alkaa kupruilla ja tummua, ota paprikat uunista. Anna jäähtyä. Irrota paprikoista kuori vetämällä. Paprikat voi myös paahtaa grillissä.

Kastike:
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Laita ne kulhoon viinietikan, suolan ja sokerin kanssa. Anna maustua n. 5 min. Lisää mustapippuri ja öljy kastikkeeseen.

Kuutioi leipä ja laita kulhoon viinietikkakastikkeeseen. Anna leivän maustua sillä aikaa, kun paloittelet muut ainekset. Puolita tomaatit. Kuutioi paahdetut paprikat. Laita kasvikset, kaprikset ja oliivit leipäpalojen joukkoon. Sekoita ja anna maustua viileässä noin tunti. Lisää basilika juuri ennen tarjoamista.


FARFALLE-PINAATTISALAATTI

250 g farfallepastaa
3 pientä sipulia (kevätsipulia, jos sitä on)
60 g suikaloituja aurinkokuivattuja tomaatteja
100 g pinaattia ruodit poistettuna ja lehdet silputtuna
paahdettuja pinjansiemeniä
tuoretta oreganosilppua

Kastike:
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl silputtua tuoretta chiliä
1 murskattu valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria

Keitä pasta al dente. Valuta ja huuhdo hyvin kylmällä vedellä. Kumoa isoon salaattikulhoon. Silppua sipulit hienoksi. Lisää ne pastaan yhdessä tomaattien, pinaatin, pinjansiementen ja oreganon kanssa.

Kastike: Pane ainekset suljettavaan rasiaan ja ravista ainekset sekaisin. Kaada kastike salaatin päälle, kääntele hyvin sekaisin ja anna maustua viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti