keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ostetaan kilo itsekuria

En ole onnistunut kohtuuden tavoittelussani sen jälkeen, kun lauantaina leivoin pullaa. Hyvää mutta pahaa pullaa siis. Lauantaina söin liikaa pullaa, sunnuntaina pitsaa, maanantaina lopun pitsan, tiistaina pannukakkua mansikkahillon ja itse tehdyn jäätelön kanssa, keskiviikkona keksejä.

Nyt en ala toistaa täällä sitä, miten aion parantaa tapani; olen kertonut sen jo monta kertaa. Nyt vaaditaan sanojen sijaan tekoja. Aion sen sijaan kirjoittaa tänne jonkin aikaa kaiken, mitä syön. Ei se välttämättä kiinnosta ketään normaalijärkistä, mutta ehkä se auttaa minua tässä tavoitteessani.

Ihan sama oikeastaan, laihdunko ennen joulua vai en, kunhan vain saisin sen hyvän ja kevyen olon takaisin, joka minulla oli vielä viikko sitten.

Tänään tein hittiruoaksi kohonnutta avokadopastaa. Se oli hyvää, mutta ei mitenkään tajunnanräjäyttävää. Ohje löytyy googlaamalla. Tein myös pesto rossoa levitteeksi leivän päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti