Olen laihtunut tasaiseen tahtiin, vaikken ole enää tiukalla lokakuulaihiksella vaan leppisammalla ranskatar-ruokavaliomuutoksella. Nyt on tippunut kolme kiloa. Asetin itselleni tavoitteen, että saisin puoli kiloa viikossa pois. Se tarkoittaisi sitä, että olisin jouluna ihannemitoissani. Saa nähdä nyt, sillä en ole itselleni kovin ankara. Olen pari päivää syönyt tekemiäni aurajuustosarvia, leipäkoneleipää ja äidin leipomia sämpylöitä hiukan liikaa, joten päätin eilen illalla, että pitäisin tänään leivättömän päivän. Leivätön päivä jäi leivättömään aamiaiseen, jolloin söin rasvatonta, maustamatonta jogurttia Femisoija-jauheen kera. Lounaan linssi-kookoskeitto huusi jo seurakseen yhtä aurasarvea ja muutamaa guacamolella päällystettyä Väinämöisen palttoonnappia. Illallinen venähti kahdeksaan, ja silloin kruunasin karibialaisen sosekeiton paitsi sämpylällä, myös lasillisella punaviiniä. Mutta mikäs siinä. Kunhan paino ja rasvaprosentti jatkavat laskuaan, olen tyytyväinen. Jos sen sijaan maanantaihin mennessä ei ole -3,5 kg lähtenyt, rankaisen itseäni jollain. Siihen asti menee mukavasti näin.
Ai miten? No, syön kuten ranskattaret: neljän tunnin välein pienen aterian. Aterioita on kolme päivässä. Ruoan on hyvä olla arkena vähärasvaista ja terveellistä, viikonloppuna voin joustaa. Voin syödä vaikka joka päivä jälkiruoan, mutta senkin on hyvä olla arkena terveellinen. Lauantaisin ja sunnuntaisin saan vaikka palan kakkua tai pallon jäätelöä.
Liikun kuten lokakuulaihiksessa, koska pidän tästä rytmistä, ja se tuntuu tekevän minun kropalleni hyvää. Maanantaisin on jumppa, tiistaisin juoksulenkki, keskiviikkoisin kuntosalitreeni, torstaisin juoksulenkki, perjantaisin kuntosalitreeni, lauantaisin juoksulenkki ja sunnuntaisin venyttely.
Piirsin tänään kuvaajan painokehityksestäni lokakuun ajalta, ja se näytti tietenkin motivoivan laskevalta. Toivottavasti suunta jatkuu, sillä nyt, kun saan itse päättää, mitä syön, on helppoa huijata itseään ja kasvattaa ruokamääriä. Yritän kuitenkin pysytellä kohtuudessa.
Yksi pahe on hiipinyt Titiuun myötä takaisin, nimittäin lasten jämien syöminen. Äskeisellä iltapalallakin söin ohimennen liiskatun mutta silti mielestäni hyvin houkuttelevan banaaninpuolikkaan. Pitäisi hokea kuin mantraa: olen äiti, en jätemylly..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti