Syön hyvin ja siksi en laihdu. Kohtuullinen toki koitan olla, ja syön yleensä kuten ranskalaiset ainakin siinä, että syön aamupalan, lounaan ja päivällisen, en mitään välipalanaposteluja lisäksi. Suomettaren pitäisi syödä kai ne viisi ateriaa päivässä, mutta olen todennut, että minun on hyvä syödä vain nälkääni, enkä osaa syödä ruoalla niin pieniä annoksia, että minulla olisi lisäksi välipala- tai iltapalanälkä.
Niinpä, koska en oikeastaan laihduta ja haen vain kohtuutta elämääni, tämä bloginkirjoitus on jäänyt. Olen ajatellut, ettei minulla ole mitään sanottavaa, koska en laihduta. Mutta koska blogin kirjoittaminen on mukavaa, olenkin ajatellut, että tämä voisi suuntautua laihdutusblogista hiukan yleisemmin ruokablogiksi. Kerron ruokaan liittyviä ajatuksiani ja kokkauskokeilujani ja julkaisen niitä reseptejä, jotka ovat johtaneet onnistuneisiin kokeiluihin.
Juuri eilen totesimme ystäväni kanssa, ettei kannata tehdä toista kertaa kuin niitä ruokia, jotka ovat olleet todella hyviä. Maailma kun on reseptejä pullollaan. Siksi en kirjoitakaan tänne niitä reseptejä, joiden kokkaus on ollut epäonnistunutta tai keskinkertaista. Kirjoitan vain oikeasti hyvät jutut. Yritän myös pitää sen terveellisyyden ohjenuorana, mutta eihän sitä ihminen aina jaksa olla terveellinen.
Tämä viikko on ollut epäonnistuneiden kokkauskokeilujen. Lauantaina tein Smurffit-biisin innoittamana cupcakeja. Siis sen Smurffit-biisin, jossa lauletaan Frontside Ollien nuotilla: Smurffiina teki sen.. täydellisen ..cupcake-leivoksen.. ja tästä siis intoutuneena tein sisarelleni ja hänen ihanille lapsosilleen kahdenlaisia cupcakeja. Totesin kuitenkin jälleen kerran, että omenaraaste leivonnaisessa ei ole minun juttuni. Niistä toisista, päärynäisistä, tuli hyviä, mutta ei mitään viiden tähden leivonnaisia silti.
Epäonnistuneet kokkauskokeilut jatkuivat sunnuntaina, kun kylään tuli Viuhdin ystävä äitinsä eli minun ystäväni kanssa. Ulla Smedsin Toffeesuklaapaloissa (Lempileivonnaiset, 61) täytyy olla ohjeessa vika, koska levyä (mokkapalojen tapainen torttu) pidettiin uunissa kokonaista 50 minuuttia. Tiuhti sanoi: "Äiti, tää on tosi hyvää, mutta mun hampaat ei oikein pysty tähän." Eivätkä epäonniset kokeilut tähän loppuneet.
Eilen tuli muutamia opiskelukavereita meille aloittelemaan käsityökerhoa, ja olin tehnyt mm. falafeleja ensimmäistä kertaa. Olen ymmärtänyt, että falafelit tehdään usein kikhernejauhoista. Tämä versio tehtiin liotetuista, ei keitetyistä kikherneistä. Ne jauhettiin tehosekoittimessa tahnaksi. Koska en jaksanut koota yleiskonetta ja liittää siihen tehosekoitin-lisäosaa, ajattelin, että tämä hoituu kyllä sauvasekoittimellakin. Noh, se hiukan ylikuumeni, ja pysyi pelottavan kuumana koko illan, mutta kikherneet saatiin sössöksi. Se ei siis ollut ongelma, vaan: kun olin friteerannut falafelit, ja aloimme syödä, falafelit lentelivät pitkin pöytää, sillä niitä ei saanut ilman lekasahaa (mikä se muuten on?) halki. Että semmosta. Tarjolla oli myös farfalle-pinaatti-salaattia, johon käskettiin sekoittaa kastike juuri ennen tarjoamista. Tein niin, eikä salaatti maistunut muulle kuin pastalle. Kun sitten söin salaattia tänäänkin, se oli oikeastaan aika maukasta chilikastikkeineen, joka oli nyt ehtinyt antaa salaatille makua. Muuttaisin ohjetta siis niin, että sekoita kastike salaattiin ja anna maustua muutaman tunnin ajan. Niinpä teenkin.
Olen tehnyt tällä viikolla myös muutamia onnistuneita ruokia. Silti jäi vaivaamaan tuo falafelasia. Nyt alankin etsiä maailman parasta falafelreseptiä. Jakakaa lukijat toki, jos teillä on sellainen kaappinne kätköissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti