Blogini käsittelee ruokaa ja niin kuin lupasin, myös kirjallisuutta ja muuta kulttuuria, joka liittyy ruokaan. Lainasin kirjastosta pari päivää sitten nimensä perusteella ruoan puutteesta kertovan kohutun nuortenkirjatrilogian ensimmäisen osan, Nälkäpelin. Kirjan lainaamisen jälkeen ovat yöunet jääneet väliin. Kirja oli todella koukuttava, enkä malta oikein odottaa, että saisin käsiini sarjan seuraavan osan. Toivottavasti se on vippilainana huomenna kirjastossa, voi toivottavasti!
Niille, jotka eivät ole lukeneet kirjasarjaa, voisin kertoa hieman tarinasta. Kirja on scifiä, eli sen tapahtumat sijoittuvat utopiaan, jollaista ei ole, mutta voisi olla. Niin minä scifin jokseenkin käsitän.
Tarinassa suuri osa Pohjois-Amerikasta on tuhoutunut. Ruoasta käyty sota on alistanut häviäjät asumaan vyöhykkeille, joita ympäröivät sähköaidat ja joita hallitsevat sodan voittajat. Kerran vuodessa hallitsijat pistävät pystyyn nälkäpelin, jossa jokaiselta kahdestatoista vyöhykkeestä arvotaan yksi tyttö ja yksi poika taisteluun, jossa kilpailijoiden tehtävä on tappaa toisensa ja jossa viimeinen hengissä säilynyt on voittaja. Kilpailu televisioidaan ja sitä kannustetaan hallitsijoiden kansoittamassa Capitolissa kuin Selviytyjät-ohjelmaa ikään. Vyöhykkeilllä, jossa alistetut kansalaiset asuvat, kilpailua katsotaan kauhun ja kuvotuksen tuntein, mutta jokaisen on pakko katsoa. Se kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin.
Kirjassa käsitellään paljon ruokaa ja sen puutetta. 16-vuotias Katniss osallistuu vapaaehtoisena kilpailuun uhrauduttuaan pikkusisarensa puolesta, johon epäonninen arpa osuu.
Osallistujat ovat kotoisin vyöhykkeiltä, joilla on tavallista nähdä nälkää, sillä hallitsijat Capitolissa ottavat vyöhykkeillä asuvien alamaisten viljelyksen ja karjanhoidon tuotokset itselleen.
Ennen varsinaisen kilpailun eli nälkäpelin alkua arvan valitsemilla tribuuteilla on koulutusjakso, jonka aikana heitä hemmotellaan notkuvilla herkkupöydillä. Kun varsinainen nälkäpeli alkaa, röyhkeimmät ja vahvimmat kilpailijoista ryntäävät heti runsaudensarven luo, josta saa muonavarastoja vaikka koko kilpailun ajaksi. Katnisin ei kannata lähteä taistelemaan ruokatarvikkeista tai aseista, koska tässä kilpailun ensimmäisessä kahakassa kuolee yleensä jo suuri osa kilpailijoista. Katniss oli kuitenkin oppinut kotivyöhykkeellään metsästämään, joten hän ei juuri näe nälkää koko pelin aikana. Vedestä sen sijaan on pulaa, ja nestehukka on koitua Katnisin kohtaloksi nälkäpelin ensimmäisten päivien aikana.
Pelinjärjestäjät kontrolloivat peliä monella tavalla, myös esimerkiksi ruokapalkinnoin. Tässä on yhtymäkohtia meidän maailmamme Selviytyjät-ohjelmiin. Kilpailijoille lähetetään erikoislahjoja, jos heillä on kilpailun ulkopuolisessa maailmassa eli pääkaupunki Capitolissa sponsoreita. Tällaisia palkintoja olivat esimerkiksi keitto ja lammasmuhennosateria, jotka lähetettiin pienen laskuvarjon avulla keskelle taisteluareenaa Katnisille ja tämän liittolaiselle.
Mietin lukiessani nälän osuutta kilpailussa. Kansalaiset näkevät kyllä vyöhykkeillä nälkää, koska he joutuvat mm. viljelemään maata, kasvattamaan karjaa ja leipomaan leipää hallitsijoiden hyväksi, ja heille itselleen jää vain tähteet. Silti varsinaisessa nälkäpelissä harva näkee nälkää. Nälän uhka on kuitenkin koko ajan olemassa.
Ruoka on tehokas väline. Sen puute tuntuu pahalta. Kun kirjassa kuvataan päivää, jolloin Katniss lapsena oli kuolla nälkään ja saa lopulta maahan lyyhistyttyään leipurin pojalta kaksi hiiltynyttä leipää, lukija voi suorastaan tuntea lämpimän leivän kädessään ja haistaa sen tuoksun. Kun jokin perustarve kuten nälkä on tyydyttämättä, sen paikkaaminen tuntuu lukijastakin melkein fyysisen hyvältä. Siksi Nälkäpeli käsittelee ruokaa niin paljon. Katniss on nähnyt nälkää ja oppinut metsästämään, ja lukija on heti hänen puolellaan. Hän on ansainnut sympatiamme, sillä hän on sisukas selvytyjä. Seuraavaksi Katniss kuljetetaan koulutettavaksi nälkäpeliä varten, ja hän saa syödä notkuvista pöydistä kaikenlaisia erikoisherkkuja. Koska tiedämme, mistä Katniss on tulossa ja minne hän on menossa, me lukijat kannustamme Katnisia syömään niin paljon herkkuja kuin hän suinkin jaksaa. Syö, tyttö, että selviät pelistä ehjin nahoin, että jaksat! Pelin edetessä kirjassa kuvataan jokainen ateria yksityiskohtaisesti, koska nälkäpelissä jokainen ateria voi olla viimeinen. Jokainen ateria, jopa juuret ja marjat ja raakana kuoresta juotu kananmunakin, on myös juhlan arvoinen, sillä nälkäpelissä ruoan löytäminen ei ole itsestään selvää.
Kirjassa koukuttivat totta kai muut asiat kuin ruoka. Sitä oli yölläkään vaikea jättää kesken, koska juoni ei sisältänyt juuri lepotaukoja. Kirja oli kamala, sillä siinä tapettiin lapsia, mutta siihen eläytyi niin, ettei sitä voinut silti jättää hetkeksikään. Siksi menen nyt paikkaamaan univelkojani ennen trilogian seuraavan osan käsiini saamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti