Nälkäpeli

Tänään on ollut koko ajan nälkä, mutta pidän sitä positiivisena asiana. Niin kuuluukin olla, kun totuttelen pienempiin ruokamääriin.

Kutsun tätä ranskattaren elämää myös kuppidieetiksi. Se on sellainen, että saan syödä mitä vain, kunhan määrä on kohtuullinen, eli teekupillinen neljän tunnin välein. Joitakin ruokia on vaikea arvioida kupillisena, esim. pitsaa ja pannukakkua, mutta onnistuuhan se silti. Pääasia tässä ranskattaren elämässä on tietenkin se, että syödään hyvin ja nautitaan joka suupalasta. Ei siis mitään kidutusdieettejä tai kevyttuotehuijauksia, vaan aitoja makuja. Tavoite on tietenkin, että tämä olisi pysyvä tapa syödä, mutta siihen en ole koskaan pystynyt. Aina olen onnistunut tiputtaa muutaman kilon, mutta pikkuhiljaa annokset ovat suurentuneet ja suurentuneet, kunnes olen taas ollut vanhoissa annoskoissa ja monta kiloa painavampi.  Nyt tahdon onnistua niin, että muutos on pysyvä.

Tähän tapaan syödä tutustuin luettuani vuosia sitten kirjan Ranskattaret eivät liho, minkä jälkeen en ole enää uskonut ihmedieetteihin. Miksi kituisin, kun voin laihtua syömällä vain kohtuullisesti? Mutta kohtuullisuus, se juuri on vaikeaa.