sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Synttäriherkuttelua

Tämä blogi tuntuu innostavan mua kokkailemaan ja syömään kaikkia herkkuja, vaikka sen tarkoitus oli laihduttaa. Koska tarkoitus on saada tulosta aikaan, on pakko kuitenkin vahtia annoskokoja, vaikka sitten söisinkin epäterveellisesti.

Tänään oli kummipojan synttärit. Ei oikeastaan voi ajatella, että kyllä nyt synttäreillä voi ja kylässä täytyy. Niitä tilaisuuksia on yksinkertaisesti liikaa, joissa pitäisi voida syödä kuinka paljon vain hyvällä omallatunnolla. Noh, tämänpäiväisissä juhlissa söin kuitenkin liikaa. Siitä kertoo se, että vaikka söin aamupalaksi vain sämpylän ja päivän ainoa toinen ateria oli juhlissa, minulla ei ole vieläkään nälkä, vaikka kello on yli kymmenen illalla. Söin juhlissa todella hyvää sienipiirakkaa, palan kuivakakkua, puolikkaan pullan ja palan täytekakkua. Aika monta kupillista siis.

Harmittaa, koska huominen jumppa jää väliin lapsen harrastuksen vanhempainillan vuoksi. Minun ainoa harrastukseni. Enkä liikkunut myöskään viikonloppuna. Ei ole ihme, jos naapuri kyselee tulevasta perheenlisäyksestä, kun ruokavalio on tällainen ja liikunta vähissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti