Olen juuri kokannut illaksi sienipiirakkaa (ja jauhelihapiirakkaa sienikammoisille), salaattia, omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä. Lisäksi olen leiponut sämpylöitä ja tehnyt kotijuustoa. Nyt väsyttää niin, että tahtoisin nostaa jalat ylös. Sauna onkin onneksi jo lämpiämässä.
Tekstin otsikoin pussinkylkikokkaukseksi siksi, että kaksi tekemieni leipomuksien ohjeista oli jauhopussien kyljistä: omenapiirakan ohje oli Sunnuntain vehnäjauhopussista, sämpylöiden ohje oli Myllyn paras -luomuvehnäjauhopussista. Aion kirjoittaa blogiini seuraavaksi sienipiirakan ohjeen. Se on samaa piirakkaa, jota saimme viikko sitten naapureilla kyläillessämme. Naapuri antoi minulle ystävällisesti piirakan ohjeen, kun pyysin. Piirakka oli todella hyvää, ja syykin selvisi, kun sain ohjeen käteeni: piirakassa on voitaikinakuori sekä alla että yllä, ja täytteessä on kuohukermaa. Ei siis mitään laihdutusruokaa. No, yritän syödä kerrallaan vain pienen palasen ja panostan salaattiin.
Tämä kuppidieetti on sellainen, että koskaan ei ole oikein täysi olo, kun syö vain pieniä annoksia. Siihen on vaikea totutella, koska kun syön esimerkiksi pienen annoksen ruokaa, keho huutaa jotain lisää. Menee pitkän tuntuinen aika ruokailusta, kun haluaisin kaivella kaapeista herkkuja jälkiruoaksi täyttämään sitä koloa, joka vatsassa vielä on. Ranskattaren ruokavaliossa on juuri se idea, että syödään aina vain melkein tarpeeksi, ei koskaan täydeksi eikä missään tapauksessa ähkyä. Mieli jää ruokailun jälkeen kaipaamaan jotain lisää, mutta keho oikeastaan ei. Ei ainakaan sitten, kun noin 10 minuuttia ruokailusta on kulunut. Jos siihen selviää sortumatta kaappisyömiseen, jaksaa odottaa taas seuraavaa kupillista seuraavat neljä tuntia.
Tänään ei ole ollut nälkä. Johtuu siitä, että olen kokannut koko päivän. Kun kokkaan, minulla ei ole samanlaista näläntunnetta. Lisäksi olen tietenkin kaapinut kaikennäköisiä jäätelökulhoja ja taikinakuppeja ja syönyt siten ihan ohimennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti